Nyt oltiin Ruutanassa laureenkallioilla. Seurana Miinu ja Bertta. Juteltiin siinä kävelyllä ollessa, että Bertalla ja Käämillä on sama isä, eli Käämi on Bertan velipuoli. Aron taas on Bertan eno. Oli siis sellaiset sukulaisten treenit.
Mikä sieltä metsästä tulee? No se oli Miinu, joka sai tallattua pojille hyvät jäljet.
Miinu teki Käämille sen ensimmäisen "vieraan" jäljen. Ja minusta on hyvä heti totuttaa Käämiä siihen, etten tiedä mihin jälki menee enkä tiedä koska keppi tulee, näin ei tule vaikutettua tahattomasti. Jäljellä oli 5 keppiä, pituutta 500m ja toivoin sellaista alokasluokan laatikkoa. Näin tulee ne kulmatkin harjoitteluun mukaan. Jäljen alkumatkalla Käämi selkeästi haki tuntumaa, että tätäkö hajua nyt seurataan ja ehkä alkumatka oli myös maastoltaan risukkoisempaa. Mentiin myös kahden kepin yli, itse taisin huomata keppi nro 2. Ensimmäinen oli heti ihan alussa, missä en oikein itsekään osannut lukea Käämiä, että ollaanko jäljellä vai ei. Kuitenkin kepit 3-5 nousi todella hyvin ja tuntui, että Käämi pääsi vasta kahden kulman jälkeen vauhtiin. Se ajoi hyvin motivoituneesti jälkensä ja ilmaisi kepit sitten tosi kiihkeästi. Se selvisi hyvin polun ylityksestä, joskin ihmetteli hiukan maaston korkeus-eroja, mutta selvitti jälkensä mitään minulta kyselemättä. Samoin kepin noston ja palkkauksen jälkeen se pääsi nyt nopeammin takaisin jälkeensä kiinni. Panostin myös siihen, että lähetän sen hyvin kepin palkkauksen jälkeen sitä suuntaa kohti, mistä nosti kepin viimeksi.
Olin oikein tyytyväinen Käämin työskentelyyn. Nyt mun on ehkä annettava sille pari päivää rauhaa, että se saa sulatella oppimaansa. Jatkossa mun pitää alkaa miettiä jäljen nostoa ja janan opettamista. Samoin haeskella sille vaihtelevia jälkimaastoja. Nyt on oltu aika turvallisilla ja tasaisilla maastoilla. Taidankin mennä ensi viikolla lihasulaan vähän kallioille ja suopursuille :)
Miinu teki myös Aronille jäljen. Sen piti olla haastejälki, missä oli paljon teräviä kulmia ja haasteita, mutta Aron vastasi haasteeseen pistämällä kaasua ja vetämällä mutkat suoraksi. Se ilmaisi kepin numero 4, joka oli jäljen viimeinen keppi. Miinu sanoi, että olis se varmaan ilmaissut ne muutkin, jos oltaisiin kohdattu ne. Aronilla oli kovin hauskaa ja mun mielestä se teki elämänsä upeimman janan täydellä kiitolaukalla.
Treenattiin myös esineet. Tallattiin hyvälle ja helpolle paikalle 50m syvä, ehkä 40m leveä ruutu. Esineet oli lähellä takakulmia ja keskellä. Aron teki ensimmäisenä. Sen olisi pitänyt laukata suoraan, mutta toistaa nyt vähän vanhaa ja virheellistä kaavaansa. Se nimittäin muistelee, että esineet on usein takanurkissa ja nyt lähetin sen vasemmalta edestä ja Aron paineli oikeaan takanurkkaan löytäen esineen. Kolmen esineen nostamiseen meni kaikkiaan aikaa 1.50, että sillä tavalla se oli kivan reipas. Ja hyvin oli nenä auki keski-esineen kohdalla, kun reagoi siihen hienosti. Mun täytyy Aronin pään menoksi suunnitella sellainen treeni, missä yksikään esine ei ole lähelläkään nurkkaa.
Käämin kanssa vietiin yhdessä kaksi esinettä ruutuun sinne takanurkkiin ja jätettiin ne sinne. Ajattelin, että se hakee sen mikä vietiin viimeksi ja lähetin sen ruutuun vasemmalta edestä. Jos se olis edennyt suoraan, se oli kohdannut esineen, mutta se muisti, että oikealla takana on esine ja kävi hakemassa sen sen. Käämillä taisi mennä minuutin verran kahden esineen hakemisessa, että kyllä se on niin ihanan motivoitunut menijä. Ja mikä parasta, Tiia on opettanut sille todella hyvät noudot. Luovutuksessa se pitää esinettä napakalla pidolla ja irroittaa vasta käskystä. Ote ei löysty yhtään, kun käsi lähestyy esinettä. Lisäksi Käämi kulkee kovaa ja tulee suoraan istumaan eteen. Mä niin lähetän Aronin Tiian noutokouluun!
Käämi valmiina esineille
Ja olipa se hieno.
Ja raahasin Ruutanan metsistä parit juhannuskoivut mukana, kun joku metsuri oli kastanut vesakkoa. Näistä tuli pätkittyä jälkikeppejä kuivumaan kesän treeneihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti