Jälkeä ja esineitä

Sellaiset koulupäivät, mitkä loppuu jo puolen päivän aikaan on kivoja. Ehdin ottamaan vartin tirsat sohvalla, laittamaan perheelle ruokaa ja sitten vaivihkaa kohti metsää. Petra on kipeänä, joten mun homma on ulkoiluttaa 4 koiraa. Kun laitoin ne fordin takapoksiin, mietin, että onko tämä eläinrääkkäystä, mutta kukaan ei näyttänyt rääkätyltä. Ja sitten kaasu pohjassa kohti Suinulan metsiä.

Tein ensin Käämille jäljen hautumaan. Olin etukäteen miettinyt, että viime treenistä poiki idea vaihtaa tasaiselta jäljestysmaalta vähän erilaisempaan korkeusvaihteluun ja se sai olla nyt tämän treenin idea. Kuusi keppiä, jana 10m, pituus 680m. Maasto kallio, varvikko, männikköjälki. 

Kaavio

Ja maisemat

Jos menis tosta suoraan ja tulis toiselta puolen alas

Jälki jäi hautumaan ja mentiin tien toiselle puolen vajaan tunnin lenkille. Taas kyttäsin käärmeitä, mutta ei onneksi yhtäkään. Pojat sai juosta ja haukkua. Bordercolliet on ihan äänettömiä, mutta samaa ei voi puhua japaninpystykorvasta tai partacolliesta.

Sitten jäljelle. Jälkitreeneissä ajattelen aina, että olen koiran valmentaja. Minun tulee valmentaa koira kaikkiin niihin haasteisiin, mitä jälkikokeessa voi tulla vastaan. Nyt Käämiä on viikon sisällä totutettu jälkikeppeihin. Tänään tiputin ne ilman isompia apuja. Tosin jätin aina hyvälle paikalle, ettei yhtään ollut missään varpujen alla. Jäljellä oli myös kulmia ja matkaa jo enemmän kuin viimeksi. Jännitti, että miten Käämi vastaa tähän treeniin.

Janalla se lähti hyvin ilmavainuisesti etenemään ja nappasi ihan oikean suunnaan. Olin jättänyt ekan kepin heti 70 m päähän ja kun lähestyttiin keppiä, ei Käämilla mun silmään ollut hajuakaan, että mitä me ollaan tekemässä. Se meni ilmavainulla sinne ja tänne, ihan kuin olisi jäänyt äskeinen lenkki vielä vauhdistaan päälle. Jarrutin sitä ekan kepin kohdalla, mutta ei se kyllä jäljestänyt yhtään, pysähdyin seuraamaan, että haistaako se kepin ja tästä Käämi tuli luokseni, että mitäs seisoskelet ja taas se sinkosi johonkin ihan eri suuntaan missä jälki oli. Odotin ja yhtäkkiä se haistoi kepin. Kävi siihen kuin hai luun kimppuun. Ja palkkasin tästä. 

Matka kohti kakkoskeppiä oli vähän samanlainen. Kuvittelin, että mentiin kulman yli ja seisoskelin paikallani, että mitä se Käämi nyt sinkoilee edelleen miten sattuu. Onneksi päätin, että ei kai mun auta kuin seurata sitä, niin oppiipahan, että kun mennään kulmasta yli, niin miten käykään. Onneksi seurasin Käämiä, kulma olikin vasta seuraavan kallion takana. 

Ensimmäisen kulman jälkeen tuli pian toinen kulma. Tässä Käämi paineli 10m kulmasta yli, sitten heitti itsensä sieltä ilmavainulla takasin jäljelle ja nosti kepin. No vau! Matkaa takana 200m ja ei tämä nyt  mun mielestä vieläkään jäljestykseltä oikein näyttänyt, mutta onneksi koiralla on nenä. Voihan se bongailla alokasluokassa kepit ilman jäljestystäkin. 

Vaan sitten Käämi kiinnittyi jälkeensä eikä tarvinnut mua enää mihinkään. Se ratkoi kaikki kalliot, ylös ja alasnousut itse. Mun tehtävä oli vaan harppoa reipasta kävelyvauhtia perässä, kun Käämi puksutti jälkeään. Se ilmaisi täysin itsenäisesti kaikki kepit ja toi ne mulle laukalla. Se oli ihan mielettömän hyvä ja intensiivinen. Kepit 6/6 ja lopussa Käämiä harmitti, ettei saanut enempää jäljestää. Se olis halunnut mennä mun kulkeman reitin autolle saakka.

Onnellinen jälkiKäämi kepillä

Joten mitä tästä opimme. Mun on luvattava itselleni, etten puutu Käämin jäljestykseen. Mun onni on, että se on niin hypermotivoitunut, ettei se kärsinyt siitä, että olin itse aluksi ihan moukka. 

Jäljen pituus oli just passeli ja hyvä, että sillä oli kuitenkin kunnolla matkaa, kun selvästi alkujäljestä se hakee tuntumaa. 

Ja oli kyllä niin kivaa. Minkähän kokemuksen mä huomenna sille keksin. 

Tämän jälkeen tehtiin vielä esineitä. Elvis ja Ray oli viralliset ruudun tallaajat. Tein 15m leveän kaistan, joka oli sen 50m syvä ja treenattiin syoria pistoja. Aronilla esineitä oli kolme peräkkäin kaistan keskellä, Käämillä niitä oli 4. Aron haki hyvin kaikki. Käämi teki nyt ensimmäistä kertaa ruudun ilman apuja ja sukkelaan haki kolme etummaista esinettä. Sitten se teki yhden tyhjän piston, mutta ei malttanut irrota sinne ihan perälle, missä oli esine. Päätin heti, että tässä kohtaa autan, käytiin yhdessä siellä perällä kurkkaamassa se esine ja sinne se jätettiin. Palattiin eturajalle ja lähetin Käämin. Olisiko siihen mennyt noin 15 sek, kun se kävi takana hakemassa esineen. Hyvä, että jäi oikea mielikuva.

Ja nyt me lähdetään Aronin kanssa vielä kehari-agilityyn. Kuinka mä raaskin sen herättää, kun oikasi itsensä rennoksi...