Tänään jatkoin Aronin kanssa maltillisten reenien kanssa sisällä, ensin oli paikalla istumista, sitten sama makuulla. Palkkasin vähän väliä ja välien välillä poistuin aina sekunniksi koiran silmistä pois, sitten palasin koiran luo palkkaamaan. Kokeilin myös istumista kapula suussa, mutta tämä oli liian vaikea juttu, joten jäi kokeiluksi. Pidettiin sitten vaan kapulaa suussa siinä minun edessäni.
Sitten Petra jumppaan ja Aronin kanssa 50 min kaksin ulkoilua. Käveltiin tutun s-marketin eteen ja siinä samanlainen paikalla istumisen harjoittelu kuin sisälläkin, ensimmäisellä jätöllä meinasi lähteä mukaan, mutta koira vain takaisin paikalleen ja palkkasin ensin vaan siinä hetken istumisesta. Sitten kun koira näytti varmalta pääsin poistumaan koiran luota, kävelin aina vähän matkan päähän, siellä seis hetken ja sitten taas koiran luo palkkaamaan. Kerran yksi ihminen tuli juuri kaupasta ja käveli Aronin nenän edestä minun seistessä kauempana, Aron pysyi ja pääsin palkitsemaan sitä. Sitten kiersin yhden auton ympäri ja Aron pysyi, jes jes. Lopulta sama lähtöasetelma, mutta nyt vihje seuraa ja seurailtiin kahdeksikkoa tolppien ympäri välillä pysähtyen. Aron meni oikein hyvin, ehkä se pysähdyksissä pysähtyy vähän liian eteen, joten sitten kun taas uskaltaa, niin sitä paikkaa pitää saada taaemmas. Tärkeintä oli kontakti ja hiljaisuuden ylläpito. Joten tämä reeni päättyi kehuihin ja makupaloihin, lelua ja leikkiä en tähän hetkeen ottanut. Mutta onnistunut reeni, sillä yhden ainoaa ääntä ei mielestäni kuulunut.
Sitten ulkoilumme jatkui, Aron sai taas hengähtää kun käveltiin takaisin kohti jumppahallia ja päikyn pihassa pidettiin sitten vähän hauskaa. Eli muutama lipputangon kierto, yksi toppi, josta lelu lensi ja sitten hetken leikit siinä. Lopuksi kiipeiltiin vielä kivien päälle, Aron lähtee kiipee-vihjeestä aina jonkun osoittamani kohteen päälle, se voi olla kivi tai puiston penkki tai vaikka kanto. Tykkää siitä ja saa kehuja kiven päällä. Tämä käsky auttaa sitten joskus a-esteen opetuksessa.
Kaiken kaikkiaan Aronin koulutuksessa olen nyt seurannut kaikkia elämän tilanteita, missä sen täytyy olla aloillaan jotakin saadakseen. Esim. autosta ei tulla ulos miten sattuu, vaan Aron istuu ensin hetken hiljaa ja kauniista käytöksestä saa luvan tulla ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti