Olen aivan hurahtanut tokoiluun, Evl jo siintää lähes unelmissa. Sitä tavoitellessa olemme viime päivinä harjoitelleet Aronin kanssa mm. paikalla oloja. Tänä aamuna otin sisällä kokeenomaisen paikalla makuun eli 3 minuutin makuu minun näkyvissä ollessa. Tästä palkaksi aamuruoka. Lentsun neuvon mukaan vaihdellaan vuorotelle istuminen ja makuu, joten paikka-istuminen on tullut uutena asiana Aronille. Toki se on jo esim. luoksetuloissa istunut sen hetken paikallaan, mutta nyt istutaan kestoa. Aron makasi paikallaan terävän näköisenä ja käy hommaan hyvällä asenteella.
Sitten me olemme nyt joka päivä harjoitelleet tunnarikapulan pitoa, sekin Lentsun neuvojen mukaan ja tähän olen saanut hyviä pitoja aikaiseksi.
Kolmas sisäreeni mitä me ollaan tehty, on kaukot ja näissä yritän saada istu-seison aikaiseksi niin ettei takatassut liiku, tämän olen saanut nyt namilla vetämällä esiin ja palkannut siitä, mutta jos samaa rataa pitäisi mennä takaisin istumaan, niin siinä vaiheessa takapää pomppaa eteenpäin aina. Voi kääks. Näissä kakeissa kokeilin myös takapalkkaa niin että Petra oli Aronin takana ruokakipon kanssa, Petran tehtävänä oli aina tiputtaa makupala kippoon kun naksahdus kuului ja minä taas seurasin koiraa ja vain naksautin. Tästä tuli vaan kyllä sekaannusta sekä sähellystä ja totesin, että en ole takapalkkasuuntainen kouluttaja.
Yhdet ulkoreenit tehtiin torstaina ja pakkasta oli semmonen -20 ja aivan helkutin kylmä, joten lelulla leikittiin kiertoja. Eli lähetän Aronin kiertämään lipputankoa, takaisin tullessa tulee joko läpi kutsu (missä Aron juoksee minua kohti ja menee jalkojeni välistä) tai stoppi tai sitten vaan lelu lentää pelkästä kiertämisestä. Tehtiin myös muutama vauhtinouto, kivaa oli sanoi Aron.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti