on ihana tehdä :-) Varsinkin kun ne liittyy omaan ja koiran toimintaan.
Ensin käytiin metsälenkillä tai lähinnä rämpimässä lumisohjon keskellä. Jokapuolella metsiä on vielä niin paljon lunta, ettei toivoakaan päästä jäljestämään tällä viikolla. Mukavasti yhdessä kohtaa lumen pinta petti ja putosin nilkkoja myöten virtaavaan veteen. Oli sitten vettä kengässä. Mutta melkein 2 tuntia vietettiin metsässä.
Tämän jälkeen ajelin sen hyvän hiekkakentän laidalle ja tein meille tehtäväradan. Laitoin z-merkit, ruudun merkit, tunnarit ja ohjatun noudon pisteet paikalleen. Suunnittelin, että aina liikkeen lopusta mennäänkin seuraavan liikeen alkupaikalle. Ja tänään ei palkita leluilla vaan hillitty kehu joka liikeen jälkeen ja nami joka toisen jälkeen.
Kentälle tultiin yhdessä käskyllä ja aloitimme z-liikeen aloituspisteestä. siitä z-liike, asentojärjestys seiso-istu-maa. Tässä keskimmäisellä suoralla koira jäi seisomaan, mutta uusinta istukäskyllä kävi istumaan. Tein liikkeen koemaisesti loppuun saakka ja tästä hillitty hyvä koira-kehut. Ja todentotta Aron oikein odotti, että nyt varmaan leikitään pallolla ja oli aivan varma, että hilluminen alkaa. Eipäs alkanutkaan vaan siirryttiin ruutuun lähetyspaikalle. Aron teki ruudun tosi hyvin, hieno merkille meno, hyvä ruutuun meno, kaikin puolin ok.
Taas liikkeen loputtua kehut ja taisin antaa taskusta yhden namin, Aron oli taas lähdössä kohti lelulaatikkoaan, huh, mutta yhdessä siirryimme tunnari-pisteelle. Olin etukäteen vienyt 12 kapulaa pitkään rivin ja nyt otin rasiasta yhden kapulan, jonka vein sinne riviin, Aron meni hyvin kapuloille ja löysi pian sen oman, melko rauhallinen tuonti, pieni inahdus luovutuksessa, mutta hiljaa siirtyi sivulle. Hyvä Aron, tästä saat pienen namin ja siirtyminen ohjattuun noutoon. Nyt Aron meni merkille ja maltoin odottaa, että suoristi itsensä kunnolla ennenkuin sanoin top, nyt oli oikein hyvällä paikalla, tästä sai jatkaa vasemman kapulan hakuun, hyvin haki, luovutuksessa pientä ininää, sivulle siirtyi ok. Hilittyty kehut, vaikka koira oli ihan yhtä kysymysmerkkiä. Rauhallisesti mentiin kehästä ulos ja sitten vasta kehuin koiraa ja syötin muutaman namin.
Eli oli jo aikankin, että aletaan treenata myös kokonaisuutta. Nyt jokaisen liikkeen lopussa Aronilla on valtava odotusarvo palkkiosta. Ja kun tajuan, että minun pitää valmentaa koira tekemään 10 liikettä, ei homma näytä hyvältä, jos koira kiljuu minulle joka liikkeen jälkeen, että missä mun pallo. On sinänsä hyvä, että Aron tuntuu osaavan melko hyvin itse liikkeet, mutta saan olla nyt tarkkana, ettei ketjujen lenkit heikkene kokonaisuuden harjoittelussa. Mutta onhan se koirallekin reilumpaa, että se osaa tehdä vaikka 6 evl-liikettä putkeen, ilman että se on maailman suurin ihme. Kiitos Sari K, että sait minut ajattelemaan!
Kokonaisuustreenin jälkeen vein Aronin hetkeksi autoon ja pähkäilin, että mitä vielä tehdään. Juu, kyllä se oli z-liike, joka kaipaa eniten hiomista. a- sitä, että liikkeelle lähdetään hiljaa b- että tehdään oikea asento c-mukaan asennosta lähdetään hiljaa- d-asennosta lähdetään vasta seuraa-sanan jälkeen, ei saa ennakoida e- seuraamisessa ei saa edistää ja f-koko homma onnistuu.
Harjoiteltiin sitten kaikkia näitä, kunnes vihonviimeisenä koko liike ja kaikki osat todellakin onnistui. Palkitsin sen kehässä syöttäen kaikki loput namit taskusta, nyt ekan kerran Aron ei haikaillut sinne lelulaatikolleen, joka oli hyvä asia.
Selvästi vaikeinta on asennoista istuminen ja se epäonnistuu herkästi keskimmäisellä suoralla, ts. koira jää seisomaan. Silti viimeisenä saatiin tuo koko z-liikkeen onnistuminen ja fiilis oli itsellä huikea. Aron pystyy tekemään kaikki nuo, jee! Itse huomasin, miltä tuntuu jos sanon istu ja koira tekee sen, vaikka en katso koiraa, tunnen tekeekö se oikein. Ja toinen hyvä pointi oli huomata, miten tärkeää on, ettei Aron lähden ennakoiden mukaan seuraamaan. Jos siis ennakoisi, on koira silloin ihan inasen edessä ja seuraava kulma tulee tosi äkkiä. Kulman tekeminen on vaikeaa, jos koira on yhtään edessä. Siksi tuntuu paremmalta, että menen ihan inasen koiran eteen ja otan sitten mukaan seuraamaan.
Huomenna taas jatketaan tätä meidän projektia :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti