Voihan muuri

Eilisiin agitreeneihin ajelin hyvin positiivisin tuntein. En tiedä olenko tyhmä vai vaan hyväuskoinen, mutta kovasti ollaan menossa agikisoihin ja silti ei selvitä treeneissä ratatreeneissä kuin ehkä kolmosesteelle virheittä. Tavoite meillä kuitenkin se, että treenaaminen pitää olla kivaa, siitä pitää kummankin osapuolen nauttia ja yritetään oppia uutta. Ja kun nämä tavoitteet toteutuu, voidaan olla postiivisella puolella. Näin taas eilen siinä viereisellä radalla agilityä, missä parivaljakolla ei tainnut mikään näistä tavoitteista olevan tavoitteena ja en voinut kuin pyöritellä silmiäni. Kauheeta!

Meillä oli kuitenkin 22 esteen rata ja koska puoli ryhmää oli vaan paikalla, ehdittiin tehdä tätä rataa kahdella kierroksella. Ensimmäisen kierroksen haasteellisin este oli muuri. Ja tuo este on ollut meillä vaikea jo kahdessa edellisessäkin treeenissä. Nyt koira meni putkeen ja olin itse muurin takana ottamassa koiraa vastaan. Sieltä piti ihmisnuolen tapaan jarruttaa vähän koiran vauhtia ja kertoa koiralle, että mennään tiukasti heti muurin jälkeen oikealle. Ei onnistunut sitten millään. Koira tuli vaan muurille, enkä saanut sitä jarrutettua. Anu käski pysäyttää koiran ennen muuria ja palkata siitä, että saatiin Aron pysähtymään, juu näin tehtiin, mutta tämän jälkeen Aron ei sitten hypännytkään muuria tai jos hyppäsi, niin palikat lensi. Lopulta aika loppui ja tehtiin yksi yksittäinen muurin ylitys puhtaasti ja siitä palkkaus.

Kakkoskierroksella yritettiin samaa estesarjaa, mutta eri tekniikalla. Koira kun tuli putkesta, tein ennen muuria vekin, jolloin koiran rintamasuunta oli jo ennen muuria menossa tiukasti sinne seuraavalle hypylle. Ja nyt Aron teki puhtaita muurin ylityksiä sekä osui täydellisesti seuraavalle hypylle. Puomilla tuli tänään pari kontaktilta varastamista, kepit meni tosi hyvin ja itse iloitsin viimeisellä esteellä askelta ennen, jolloin rima tippui. Hyvä, että Anu muistutti ohjaamaan kunnolla loppuun saakka ja vasta sitten iloitsemaan. Mutta oltiinko hyviä, oltiin :-)