Tänään kotipihan treenissä oli teemana tarjoaminen. Meidän treenirekvisiittana oli tasan kaksi merkkiä ja aloitin treenin sillä, että kävellä porhalsin ensimmäisen merkin viereen. Aron seurasi perässä ja luonnostaan tuli sitten perusasentoon, siitä namipalkka kehun kera. Sitten lähdin porhaltamaan seuraavalle merkille ja taas sama. Aronista tuli näin aktiivinen sillä hetkellä kun itse pysähsähdyin olemaan passiivinen. Tein jokusen toiston ja hyvää treeniä tämä.
Sitten merkille menoihin tarjoamista, sanoin ole hyvä ja Aron paineli merkin taakse, tekee kyllä hyvin. En sanonut top-käskyä missään vaiheessa, kävin aina namilla palkkaamassa, kun oli merkin takana hyvin.
Sitten tunnarikapula suuhun ja jätin koiran istumaan, itse kävelin pihan toiseen päähän. Tuo-käskyllä Aron laukkasi yli pihan, luovutti tunnarin kauniisti, laskin viiteen ja siitä sivulle siirtyminen. Tässä kohtaa suullinen kehu ja lähdin marssimaan kohti uutta perusasennon aloituspaikkaan. Aron tuli reippaasti perässä ja kun pysähdyin, tuli Aron pyytämättä perusasentoon, nyt sai namia palkaksi. Toistin tämän ja lopputulos oli hyvä. Yritän tehdä nyt näitä tarjoamisjuttuja mahdollisimman paljon, sillä saa nimittäin koirasta sen aktiivisen puolen esiin.
Lopuksi tein helpon yhden tunnarikapulan piilotuksen lehti/roskakasaan ja itse olin noin 20 metrin päässä odottelmassa, että Aron etsii nenänsä avulla kapulan. Heti kun kapula löytyi, Aron laukkasi täysillä luokseni. Edessä kapula hieman pyörähteli suussa, mutta ääntä ei tullut yhtään, tästä vielä sivulle, marssin taas pari askelta ja palkkaus vasta uuden perusasennon jälkeen.
Olipas hyvä juttu!!
Sitten illan agitreeneihin. Meillä oli nyt talvikauden viimeisen kerran kunniaksi kisat!! Iik! Anu oli suunnitellut sellaisen kisan, että radalla oli lähes kaikki agiesteet tarjolla, jokainen sai suunnitella itse oman ratansa, aikaa radalla etenemiseen oli käytössä 40 sek ja jokaisesta esteestä sai yhden pisteen, kontaktiesteiltä sekä kepeiltä tuli tuplapisteet eli 2 pistettä, jos suoritti jonkun näistä. Riman pudotuksesta muistaakseni menetti sen esteen pisteen ja hylkyjä ei taidettu jakaa.
Rataa oli kiva suunnitella ja miettiä, että miten voisi saada mahd. paljon noita tuplapistemäärien esteitä, ohjeena kun oli, että ihan rataa pitää tehdä eikä pyöriä ympyrää parin esteen kanssa. Aronin kanssa tehtiin sitten ensimmäisenä ja vitsit, meni ihan tosi hyvin. Luultavasti en malttanut odotuttaa Aronia kontakteilla, sanoinkohan sen kontaktilta vapauttavan käskyn, en muista yhtään. Silti radasta ainakin 10 ensimmäistä estettä meni ihan virheittä, luultavasti joku rima tippui sitten jossain, mutta silti me edettiin suunnitelman mukaan koko ajan. Loppupistemäärä oli meillä 20 ja me voitettiin sillä, huippua! Radalla tehtiin kerran a-este, kerran puomi ja kepit kahteen kertaan, kepit erityisesti onnistui täydestä vauhdista hyvin!! Näillähän sitä pistesaalista vähän kertyi. Saatiin vielä palkinnoksi pussillinen pätkiksiä, joten suuri voitto tämä oli :-) Meidän ryhmässä on sitä paitsi tosi hyviä koirakoita kaikki, joten kisa oli kova :-)
Kakkoskierroksella tehtiin vielä toista radanpätkää, jossa oli etukäteen hankalia ohjauspätkiä, mutta tuurilla selvittiin näistä suht kunnialla. Hyvä fiilis oli siis kotimatkalla ja ai että mä tykkään mun koirasta Aronista, vaikka se oli elämänsä ensimmäisen kerran tänään ihan tosi tuhma, vei Petran leivän ruokapöydästä. Huomasin heti ja Petrakin ehti rääkäistä, että mun leipä, meidän kummankin kiljaisusta Aron tiputti leivän siihen keittiön lattialle. Sai sitten häädön keittiöstä ja katseli keittiön ulkopuolella meitä korvat luimussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti