Perjantaina tokoilin Aronin kanssa pariin otteeseen. Ensin Riitan ja Meikun kanssa Pikkolan hiekkakentillä. Olin suunnitellut sellaisen kokonaisuuden, jossa palkkaan namilla kaikki ne kohdat, missä koira käy maahan. Ja onhan niitä yllättävän monta. Tehtiin kokonaisia liikkeitä Riitan liikkuroimana, mutta namipalkka saattoi tulla yllättävissä kohtaa, kuten ne maahanmenot. Aronin vire oli taas hiukan koholla, mutta nyt alkuverryttelyni ei ollut niin tehokas ja en tiedä vaikuttiko heti keskiviikon treeni, jossa lelupalkkaa oli sitten liikaako?
Luoksetulo otettiin vain suorana, z-liikkeessä tehtiin viimeisellä sivulla istuminen, jota edelsi seisominen ja maahanmenot, istumisessa palkkasin, kun se onnistui. Tunnarin Aron teki hyvin, mutta sai tästä suullisen kehun ja siirryimme kaukojen aloitukseen, jossa nami tuli vasta alasmenosta.
Ruudun kanssa tulikin ongelmia, kun Aron ei nyt laukannut kunnolla ruudun sisään, vaan pöyrähti ja ennakoi ruudun etunauhalla. Korjasin tätä sitten erikseen toisella kentällä vielä iltamyöhällä. Tälle Suoraman kentälle rakensin keskelle isoa kenttää ruudun, ruudussa ei ollut leluja tms. sillä huomasin, että nyt vaan pitää kerrata se, että ruutuun mennään kunnolla sisään. Laitoin ruutuun lähetysmerkit kolmelle eri sivulle ja lähetin aina kisamittaisen matkan kohti ruutua. Jos koira jäi eturajalle, odotin niin kauan, että siirtyili keskemmäs ruutua, heti kun oli siinä nappipaikassa kuitaus seis ja pallo palkaksi. Aron alkoi muutaman toiston jälkeen muistaa, että kannatta mennä peremmälle ja homma alkoi onnistua joka suunnasta.
Kotipihassa ollaan tehty yksittäisen tunnarin piilotusta ja sen tuomista. Tämä kyllä selvästi vahvistaa Aronin ajatusta tunnariin. Lisäksi olen vahvistanut kolmessa pikku treenissä sitä koiran oma-aloitteista tarjoamista perusasentoon. Haluaisin tästä kaikkein tärkeimmän jutun koiran silmissä, että se ihan aina haluaisi sitä tarjota, jos näkee, että jähmetyn.
No se tokosta.
Lauantai-aamuna oltiin Miinun kanssa klo 9 Tamskin tallilla. Ohjelmassa oli hyppytekniikkaa ja agin kontakteja.
Hyppytekniikassa tehtiin 4 esteen perussarjaa 6 jalan väläin, sarjan viimeisenä esteenä oli tokohyppy 8 jalan päässä ja tokohypyn korkeutta nostettiin välillä lauta kerrallaan ja välillä puolikas lauta. Aronia hypytettiin 80 cm asti ja kun jokainen hyppy oli hallittu, puhdas ja hyvänoloinen, en halunnut nostaa sitä viimeistä tokohyppyä nyt sen korkeammalle. Halusin, että jää sellainen onnistujan olo. Aron oli tyytyväisen oloinen itseensä.
Agikontakteilla tehtiin puomia ja pähkäilin Miinun kanssa, mitä haluan vahvistaa ja miten. Aron juoksee nyt hyvin on-off tilaan, mutta varastaa lähtönsä sieltä vauhdin myötä. Nyt sitten juoksin ja aina Miinun merkistä huusin vapaa, vain vapaa-sanasta saa poistua kontaktilta. Ja kun katsoin vain eteenpäin, ei minun tarvinnut tuijottaa koiraa, vaan juosta. Kerran Aron lähtikin perääni, kun siitä muistutettiin, hidastui heti vauhti. Plääh. No korjaussarjana jätettiin lelu puomin päähän ja vapautus lelulle, kun teki on-offin. Ja tehtiin hommaa vielä niin, että hidastelin tahallani jääden jälkeen ja koiran piti silti painella kohti kontaktin loppupintaa. Nyt alettiin saada onnistumisia, kun tehtiin sellaisella pikkuisella apu-kontaktiesteellä, ettei tarvinnut aina juoksuttaa koko puomia. Ja lopulta puomikin taas alkoi näyttää hyvältä.
Loppuun oli muutama minuutti vielä treeniaikaa ja tehtiin vähän keppejä, joiden sisäänmeno oli vaikeassa kulmassa. Huomasin, että Aron onnistuu, jos saan sitä edes vähän suoristumaan ennen keppejä, kun koira tulee hypyltä viistossa, pienellä vekillä saan sen suoraksi ja vasta tämän jälkeen keppien sisäänmeno tuli superhyväksi. Eli treeniä näihinkin tarvitaan lisää.
Kivaa oli, kiitos sekä Riitta että Miinu perjantain ja lauantain treeniseurasta :-)
Sunnuntaina mun oli sitten jo pakko päästä jälkimetsään, hiekka vaan ropisi fordin pohjaan, kun kaasutin kohti Varsamäen metsiä. Jälkikauden aloittamisen kunniaksi kumpikin koira sai oman jälkensä.
Aronille tallasin 800m pitkän jäljen 6 kepillä. Jotakin kulmaa oli, mutta muuten melko helppoa. Lumet oli lähes sulaneet metsästä, ihan paikka paikoin oli lunta jossain. Tuoretta hirven peetä ja sorkan jälkiä oli näkyvissä.
Elvikselle tein 500m pitkän jäljen, laitoin sinne kaksi keppiä ja jälken loppuun narulelun. Jäljen loppusuorilla tuli sitten hirvi vastaan metsässä, sieltä Aronin jäljen suunnaltahan se juoksenteli niin että mettä rytisi. Juoksi ehkä noin 20m etäisyydeltä ja luultavasti tyttöhirvi, mutta täyskasvuinen. Juu, sellaista lisähaastetta tähän kevään ensimmäiseen jälkeen. Tiesin, että tästä ei tule helppoa, sillä kumpikin koira on ihan valmiit lähtemään hirvijahtiin, mutta luonteeseeni ei myös kuulu, että siirtyisin jonnekin muualle tekemään uudet jäljet onnistumisen maksimoimiseksi. Hirvi nyt vaan kuuluu suomen luontoon, se kai on hyväksyttävä.
Jälkien vanhentuessa käytiin 45 metsälenkillä ja sitten olikin Elviksen jälki tunnin vanha. Elvis lähti hyvin, vaikka meillä ei ollut mitään janaa, siitä vaan tien laidasta. Se ajoi todella hyvin jälkeä, ihan kyynelsilmin mietin, että voi että kun se kestäisi laukaukset, niin treenattaisiin kyllä kokeeseen. Eka keppi nousi, mutta Elvis oli niin innoissaan, että jatkoi keppi suussa eteenpäin. Toinenkin keppi nousi ja ihan todella hyvää jäljestystä, kunnes...Elvis valitsi sen hirven jäljen. Pyysin kaksi kertaa Elviksen pois, että nyt etsi oma jälki, me ei lähdetä hirven perään. Elvis päätyi sitten lopulta itse loppupalkalle ja oli hyvin onnellinen.
Aronin jäljelle lähdettiin jäljen ollessa 1.5 tuntia vanha. Aronin jäljessä oli myös sellainen jana, että metsäautotien päässä olin kulkenut, en lähettänyt sitä ns jäljelle, sillä se oli jo jäljestänyt sen metsäautotien, mitä pitkin olin ensin kulkenut jäljen alkuun. Jäljen nosto kohdassa se reagoi hyvin, oli lähdössä takajäljen suuntaan, meni metrin, jarrutin vähän liinasta, vaihtoi suuntaa ja lähti oikeaan suuntaan. Jäljen ekat 50 m oli haparoivaa, mutta sitten koira kiinnittyi jälkeen. Ajoi todella hyvin sitä. Mulla oli kamera mukana ja yritin kuvata siinä perässä kulkiessa jäljen tapahtumia.
Eka keppi löytyi
ja taas jatkettiin
Kaikki sujui aivan valtavan hienosti ekan neljän kepin ajan, Aron oli ihan ekstaasissa, kun löysi kepin ja palkkaustapamme kepillä tuntuu oikein toimivalta. Kunnes tuli sellainen kulma, jossa oma jälki hukkui ja se hirvi oli varmaan juossut juuri siitä. Matkan varrella olimme jo ylittäneet tuoretta hirven peetä ja sorkan jälkiä, mutta tässä kohtaa Aron vaihtoi jälkeni hirven jälkeen. Se hinkusi kohti tietä, kulma oli siinä tien lähellä, varmasti oli se hirvi siitä juossut tien toiselle puolen, jossa me kohdattiin. Estin Aronin menoa ja sanoin, että nyt ei olla hirvijahdissa, etsi oma jälki. Aron jätti hirven jäljen, nosti sen meidän oman siitä läheltä, mutta keppi nro 5 jäi johonkin tähän. Sitten loppu meni taas hyvin ja viimeinen kuudes keppi ilmaistiin hyvin.
Aron loppupalkalla
Olipas kivaa
Tämän kauden seuraan Aronin keppien nousua keppilaskurilla. Siinä lasketaan kaikki Aronin jäljillä olleet kepit ja se, kuinka monta nousee. Haaste Pekka Korrilta, joka perusteli tätä laskuria sillä, ettei voi tuudittautua musta tuntuu juttuun, vaan on sitten faktaa, miten ne kepit todellisuudessa nousi. Eli laskurissa nyt 5 noussutta keppiä kuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti