Jälkikautemme on alkanut!
Bongasin jo eilen yhden sulaneen ja kuivuneen pellon, joka osoittautui ihan loistavaksi. Aron ei ole juurikaan ajanut peltojälkiä, tosin olen käyttänyt peltoa vaihteluna metsäjäljellä. Jälki on siis tullut vaikka metsästä pellolle ja jatkunut pellon yli takaisin metsään. Nyt olosuhteiden pakosta koko jälki pellolla.
Jälki ehti vanhentua 2.10 ja pituutta sain 400m. Jäljellä oli neljä keppiä, siinä oli 2 kulmaa ja 1 teräväkulma. Jana-harjoitusta ei alussa ollut, lähetin koiran jäljelle oikeastaan just siitä, mihin olin pellolle astunut.
Aron löysi jäljen heti ja ajoi sitä innokkaana. Ensimmäinen keppi nousi varmasti.
Seuraavasta pätkästä otin videon puhelimellani. Siinä tullaan kulmaan, ihan vähän yli kulman, mutta Aron ratkaisee kulman helposti ja nostaa hetken päästä keppi nro 2:sen.
Tämän jälkeen jatkettiin taas suoraa kohti seuraavaa kulmaa, nyt Aron teki varmistusrinkulan oikealle, jälki kääntyi vasemmalle, seisoin vain paikoillani ja annoin Aronin ratkoa tehtävää, onneksi suunta selkisi melko pian ja matka jatkui taas suoraa kohti keppi nro 3, joka nousi varmasti. Tämän jälkeen seuraava vaikea kohhta oli jäljellä oleva piikki, siinä Aron teki myös tarkistusrinkulan ja varmisteli moneen kertaan. Loppusuoran jäljen ajo oli ehkä hiukan seilaavaa, vaikka mielestäni oli kävellyt suoraan. En tiedä miten tuuli sitten vaikutti, sillä ainakin sillä hetkellä tuuli melko voimakkaasti. Aron löysi kuitenkin viimeisen kepin ja riemua riitti. Leikkiin viimeisellä kepillä niin, että se kuivana keppinä rasahti halki. Tuolla kepillä ei kokeessa saisi pisteitä. Keppisaldo siis 4/4.
Jäljen jälkeen jatkettiin ravilenkillä. Minä pyöräilin perässä ja Aron juosta jolkotti vapaana. Ei menty kyllä pyöräteitä pitkin, vaan hiekkateitä läpi peltoaukeiden. Näin keskellä päivää ei tullut ketään vastaan, joten rauhassa sai Aron juosta. Kotiin kun päästiin alkoikin hyvä vesisade, onneksi ehdittiin ennen sadetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti