Tiistaina mentiin kuiten innolla kohti keharitreenejä; pitkästä aikaa. Anu oli tehnyt meille radan, jota päädyin tekemään ensin loppu-osaa. Loppu oli nimittäin putkesta tuleva hyppysuora, jossa oli hyppyjä ja rengas. Anu oli palkan kanssa suoran päässä ja ekalla kerralla suoran viimeisen hypyn rima tippui, Aron luultavasti oli jo ajatuksissaan lelussa kiinni. Toisella kertaa onnistui sitten ihan nappiin ja tehtiin sen radan 9 viimeistä estettä puhtaasti. Hyvä mieli :-) Nyt uskaltauduin aloittamaan rataa alusta, siinä oli kahden hypyn aloitus, joista kakkosesteelle ennakoiva valssi ja tiukka käännös heti hypyn jälkeen putkeen. Onnistui muistaakseni toisella kerralla. Putkesta tultiin hypylle, jonka kautta a-esteelle, jossa Aronilla oli vaikeuksia muistaa pysyä kontaktilla. Itse juoksin tehden persjätön kohti seuraavaa putkea ja Aron halusi niin tulla mukana. Pienen muistutuksen jälkeen tämäkin onnistui. Putkien jälkeen oli vielä hypyn kautta vaikea kepeille meno, jonka Aron osasi yllätyksekseni. Sitten meidän aika olikin jo käytetty. Kehareissa meitä on kuusi koirakkoa ja tunti aikaa. Radan rakentamiseen menee aina oma aikansa, joten koiraa kohtaan ihan armollinen treeni-aika. Rimoja ei tippunut kuin yksi, sillä ensimmäisellä suoralla.
Keskiviikkonakin treenattiin. Lähdin aikaisin aamusta tien päälle ja meillä oli treeniseurana Katri ja Tao. Harjoiteltiin matalilla rimoilla koiran ohjaamista ja erilaisia tekniikkoja. Katri näytti ensin Taon kanssa, miten harjoitus kuuluisi mennä ja sitten sain kokeilla sitä Taon kanssa myös. Olipas se jännä kokemus. Tao menee juuri sinne mihin sen ohjaa eikä se kuumu ollenkaan, vaikka sen ohjaisi esteestä ohi. Sitten tein samaa Aronin kanssa ja Aron kyllä kiihtyy, kun hinkataan hyppyjä. Harjoiteltiin pakkovalssia ja saksalaista. Katrin kannustamana yritin ohjata Aronia enemmän yläkehollani kuin käsillä ja Aron menikin tosi hienosti näin. Saksalaisesta jäi mieleen, että katso hypyllä sitä kohtaa mihin koira laskeutuu. Harjoiteltiin myös ennakoivaa valssia, missä itse en liiku esteen suuntaan vaan merkkaan ponnistuspaikan ja pysyn paikoillani. Kivoja juttuja. Loppuun Aron sai laukata kovaa putkesta a-esteelle ja muisteltiin, ettei kontaktilta varasteta, vaikka minä juoksen mihin. Aron muisti tämän nyt.
Loppukävelyjen jälkeen koirat autoon ja kohti Pirkkalaa, Aronin fyssariaika. Ensin tsekattiin viimeksi olleet kipeimmät paikat. Niska oli jo huomattavasti parempi. Olenkin ostanut Aronille valjaat ulkoiluja varten vähentääkseni niskan kuormitusta. Mustat trixie-valjaat neonvihreällä printillä on aikas ihkut. Aron sai niskaansa laseria ja kipeä se vielä oli. Samoin vasemman etujalan seudulta löytyi se kipeä kohta. Elina sanoi, että kipupaikka olisi seurausta revähdyksestä. Rasitusvammasta ei hänen mielestään ole kyse, kun on sellaisessa kohtaa, missä rasitusvamma on epätyypillistä. Liukkaalla lipsahtanut etujalka oli siis diagnoosi. Sinnekin laseria. Muuten Aron vaikutti hyvältä ja sille on hyväksi, että kaikki mahdollinen liikunta tapahtuu koiran juostessa vapaana. Ja monipuolinen ja vaihteleva liikunta, ei saisi olla kahta samanlaista päivää.
Sitten siirryimmekin vesijuoksualtaaseen. Hetken jouduimme houkuttelemaan, että Aron uskalsi astua altaaseen. Minä syöttelin Aronia edessä ja juoksumatto laitettiin liikkeelle, aluksi rauhallista käyntivauhtia. Noin 2 min ja Aron oli kuin kotonaan. Vesi nousi lähes vatsaan asti ja peilien kautta pystyin seuraamaan Aronin liikettä vaikka itse seisoin koiran edessä. Teimmekin huomioita; Aron joutui kävelemään. Sehän ei oikeastaa koskaan kävele reipasta kävelyä luonnossa, vedessä sen oli pakko. Vedessä näkyi, että takajalat eivät ole yhtä tehokkaat, toinen jalka tekee pienempää liikettä. Vedessä koiran on kuitenkin pakko käyttää molempia jalkojaan. Hyvin Aron kuitenkin käveli ja ensimmäiseksi kerraksi 17 min kävelyä oli hyvä ensimmäinen kerta. Ensi viikolla homma jatkuu. Vesijuoksu on turvallinen tapa kasvattaa koiran lihasvoimaa erityisesti takareisiin, joiden avulla sillä on enemmän voimaa esteen yli hyppäämiseen.
Lauantaina mentiin taas treenaamaan. Nyt Miinun ja Bertan kanssa. Meillä oli kaksi tuntia treeni-aikaa, mutta tehtiin mielestäni tosi järkevasti. Aina yksi harjoitus ja koiran vaihto. Aron aloitti superhelpolla neljän hypyn hyppysarjalla ja Aronista se oli ihan supersiistä. Ihan kuin sen tassut olisivat olleet tulessa, niin innokkaasti ja aluksi takki auki - se hyppeli. Kakkoskierroksella meillä olikin jo huomaatavasti vaikeampi sarja. Siinä keskimmäinen okseri sisälsi kaikenlaista silmänhämäystä. Okserin alla oli muurinpalikoita ja numeroämpäreitä. Tarkoitus oli saada hyvä painonsiirto tuolle okserille. Aluksi muutama hyppykierros meni välejä säätäessä. Jos ennen okseria on 8 jalan etäisyys, otti Aron sellaisen pikkuaskeleen sinne väliin. Etäisyys 6 jalkaa ja saimme hyviä hyppyjä. Se hyppytekniikkatreeneistä.
Agiosuudessa halusin harjoitella viimeksi kisoissa ollutta alkua, kun jäi niin hampaankoloon. Mietittiin Miinun kanssa miten tämä olisi parasta tehdä ja rakennettiin kaarevalle uralla hyppy ja rengas ja kolmoseste oli putki. Sijoituin itse ohjaamaan läheltä putkea eli etäisyys hypylle ja renkaalle oli sivusuunnassa pitkä. Näin Aron hyppäsi esteet puhtaasti, meinasi jatkaa ansa-esteelle, mutta kutsulla sain sen putkeen. Putken jälkeen teimme pitkän kaarteen, jossa muutama hyppy ja muuri, lopuksi toinen putki. Aron hyppäsi puhtaasti tiputtamatta rimoja, mikä oli tämän harjoituksen tavoite.
Ihan lopuksi tsekattiin Katrin opettamia juttuja kuten saksainen hyppyesteellä molempiin suuntiin sekä ennakoivaa valssia. Hei mä osasin! Jäipäs hyvä mieli näistä treeneistä. Tehtiin hyvät loppukävelyt ja kotiin ajaessa mietin, miten hyvätä tuntuu nyt lähteä Turkuun agikisoihin maanantaina, kun on näin hyvät treenit alla.
Vaan toisin kävi. La yöllä heräsin siihen, että nyt on mentävä vessaan. Vatsatauti laittoi tulemaan molemmista päistä. Miten heikoksi tuo tauti tekeekään. Vesikään ei pysynyt sisällä, kauhea jano ja hirvee poreilu vatsassa. Kun oksentelu helpotti nousi kuume 38.8. Mietin koko päivän, että missä kohtaa luovun huomisista kisoista. Illalla päätös oli pakko tehdä, kun en pystynyt koiriani edes pissattamaan, pyörrytti ja heikotti. Parin tunnin ajomatka turkuun, verryttelyt ja pari agirataa tuntui aivan mahdottomalta suoritukselta. Kisajärjestäjä ei tykännyt lainkaan poisjäännistäni ja vaati lääkärintodistusta sairaudestani. Siinä lähes 39 asteen kuumeessa koitin selittää, että en todellakaan pysty lähtemään lääkäriin ja jokainen tietää mitä se on näin pyhäpäivinä, 4 tunnin odotusaulassa istumista. No olin niin heikossa kunnossa, etten olisi jaksanut kävellä edes autooni. Voihan Turku! Ymmärrän, että kisajärjestäjälle tulee niitä poisjääntejä, joissa ollaankin mökillä eikä huvitakaan lähteä kisaamaan, sillä luultavasti juuri näiden tapausten vuoksi lääkärintodistus vaaditaan. Itseäni kuitenkin harmitti ihan älyttömästi kisojen peruuntuminen ja vänkääminen lääkärintodistuksesta vain lisäsi harmia. Tekis mieli sanoa, etten koskaan enää ilmoita koiraani mihinkään, mutta tänään nyt sitten toiveissa seuraavat Tamskin kisat, turkuun tuskin lähden enää koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti