Niin, tänään käytiin taasen fyssarin luona Aronin kanssa. Kohellukset eilisen muuri-esteen kanssa eivät näkyneet koirassa. Pyysin oikein, että Elina tarkkailisi Aronia ja sitä, että uskallanko lähteä huomen aamulla jäälle hiihtämään. Eiköhän mun kunto jo huomenna kestä, entä koiran.
Agilitykriisitänikin olen jo tokeentunut, asia näytti jo eriltä nukunut yön jälkeen ja tietysti sain hyviä blogikommentteja. Kiitos, että uskallatte kirjoittaa ja olla omaa mieltä. Blogi on kuitenkin hyvä paikka purkaa tuntojaan ja harmituksiaan, tietty ilonaiheetkin on niin kivaa jakaa. Ilmoitin meidät seuraaviin agikisoihin, joihin ei ole kuin taas hetki. Niitä kohti yritän tavoitella parempaa asennetta, nooh, elämään. Mä vaan niin haluaisin, että kaikki menee just niinkuin haluan. Ja jos ei mene, hiertää se kivenä kengässä.
Back to fyssari. Aron sai tänäänkin sekä niskaan että vasemman jalan hauikseen laseria. Vasemman jalan kipupaikka on siitä jännä, että se ei millään tavalla ilmene ulospäin, mutta joka kerta se samakohta reagoi laseriin ja aina se on tosinkipeä paikka. Mutta siis hoitokerrat näihin heikkoihin paikkoihin.
Sitten siirryttiin vesialtaaseen. Aron asteli sinne 5 sekunnin mietinnän jälkeen ja oli valmis kävelylle. Tänään vesi pidettiin aluksi inasen matalalla. Ensin verryteltiin, sitten tehtiin 3 minuutin mittaista ravipätkää ja vasta ravipätkien jälkeen vesi nostettiin lähes vatsaan saakka. Kaikkiaan Aron tassutteli vedessä 24 min. Ne raviosuudet näytti kyllä hauskalta, vesi roiskuu ja koira porhaltaa eteenpäin. Kaikkien näiden jälkeen Elina sanoi, että rasituksen jälkeenkään ei Aronin askelluksessa näy muutoksia eikä minun sen puolesta tarvitse nyt ressata takapakkeja koiran lihaksistossa. Elina sanoi, että vesi tuo kyllä esiin, jos koira keventää tms, sillä vedessä se ei voi peittää heikkoja kohtia. Raviosuuksissa se hiukan alkaa juosta vinossa, mutta Elina laittoi altaaseen vielä sellaisen pötkylän, jota koira hiukan liikkuessaan väistää ja näin ollen juoksee suorana. Tämän pienen vinouden näen myös ihan luonnossa, jos tarkkailee edessä juoksevaa koiraa ja sitä, meneekö etu ja takatassut samoilla urilla.
Vesijuoksun jälkeen Aron oli väsynyt mutta tyytyväisen oloinen.
Iltapäivällä käytiin sitten ekan kerran tänä keväänä Kyötikkälän kentällä Pirjon ja Jakin kanssa. Kenttä oli osittain sulanut ja osittain jäässä. Tehtiin siinä sulaneella kohtaa, mutta alla märkä nurmikko. Kaaduinkin siihen märälle kerran ja en tiedä kumpi meistä oli märempi näiden pikkutottistelujen jälkeen.
Ekalla kierroksella kerrattiin ampuminen. Vein ensin Aronin paikallamakuuseen, katsoin, että lumikohdalla on kivempi maata kuin märällä nurmella. Kävelin koiran luota pois ja jätin matkan varrelle namipurkin. Menin itse esteen taakse piiloon ja sitten Pirjo ampui kaksi laukausta. Ja näytti minulle peukkua, odotin vielä hetken ja palasin koiran luo tuoden herkkupurkin koiran eteen syötäväksi. Syksyllä oli pikkusen näkyvissä turhaa vireen nousua tuohon makuuseen ja haluan, että Aronin mielentila on siinä rauhallinen. Tänään sen mielentila on tässä just niikuin pitää ja se sai nuolla ansaitusti pikkupurkista maksalaatikon rippeet. Namikippo auttaa sitä keskittymään eteenpäin.
Laukaukset seuraamisen yhteydessä aiheuttivat levottomuutta, vaikka aika tiheästi palkkailin sitä siinä seuratessa.
Tämän jälkeen otin vielä lähestymisiä kohti tuomaria, mutta Aronin mielentila oli levoton. Sen pää alkaa elää ja ääntelyäkin tulee; se ei voi hyvin siinä sivullani.
Kakkoskierroksella tein vähän toisella metodilla ja ahdistukset jäivät samantien. Meillä oli narulelu, joka jätetään kentän laidalle. Jos tekee hyvin, saa vapaa ja voi laukata lelulle. Sitten se taas jätetään ja tehdään uusi juttu. Näin tehden kerrattiin jäävät, kaikki osasi. Tässä kohtaa kaaduin, kun teimme juoksusta maahanmenon. Voi märkyys! Yhden maahanmenon otin luoksetuloon asti, siitä sivulle. Luoksetulo oli muuten hyvä, mutta sivulletulossa ihan ihan sen verran taakse, että perusasennossa koiran peppu on vähän mun jalan takana. Jos tulisi ihan pikkusen edemmäs, suoristuisi kroppa. Näitä teen nyt sisällä vähän kuurina, että sanon takaa ja siinä kiertäessä astun yhden askeleen eteenpäin. Näin ollen koira tulisi sitten kuurin jälkeen luonnollisesti vähän edemmäs. Kakkoskierroksella ylipäätään Aronilla oli kivaa, kun pääsi niin monta kertaa laukkaamaan lelulle, oli sellainen vapautuneempi viilis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti