Tälle päivälle suunnittelin meille jäljen, hyvin ehtii ennen iltavuoroon menoa. Tosin 2 tuntia on pitkä aika vanhentaa jälkeä, joten muistin yhden hyvän metsäläntin läheltä Prismaa ihan ajankäytön hyödyntämiseksi. Ensin kävelin meidän jäljen, tämän päälle puolen tunnin aamulenkki koirille, sitten kauppaan ja loppuajan pyörin viereisellä kirpputorilla, kunnes kelloni lähestyi jäljen ajo-aikaa.
Jälki vanheni siis 2 tuntia. Janalla jälki lähti noin 20 m päästä oikeaan. Jälki oli 900m pitkä, keppejä 5. Kulmia oli 5 suoraa kulmaa ja yksi piikki. Metsä oli hirvien suosimaa aluetta, sorkanjälkiä ja peetä. Sekalaista sammalmetsää ja yksi pätkä suopursuista märkää mätästä.
Aron lähti janalla ihan pikkasen vinoon, mutta jäljen kohdatessa valitsi oikean suunnan, tästä iso iso jes! Katsoi tasan päänkäännön verran takajälkeä ja päättäväisenä oikeaan suuntaan.
Jäljen ajo oli vauhdiltaan sujuvaa, en juurikaan jarrutellut liinasta eikä Aron kaahottanut. Silti ensimmäisen kepin yli. Voih! Olin laittanut kolme ensimmäistä keppiä 400 metrin matkalle ja 2 keppiä viimeiselle sadalle metrille. Näin ollen eka keppi oli noin sadan metrin jäljestyksen päässä. Liian lähellä, sillä aikaisemminkin se ensimmäinen keppi on jäänyt. Ilmeisesti alkujäljen hurmos on Aronilla, kun tuolle ensimmäiselle se ei kiinnity. Kävelin ihan sen kepin yli Aronin perässä, mutta yli meni.
Onneksi kaikki muut kepit nousivat varmasti, joten keppisaldo tänään 4/5. Yhdessäkin varvikossa pysähtyi heti kepin kohdalla, mutta joutui selvästi etsimään keppiä varpujen alta.
Kulmat menivät pääsääntöisesti ok. Piikillä Aron ei selvästikään voi uskoa itse nenäänsä, että jälki jatkuukin takaisin tulosuuntaan. Nyt se ajoi piikin tosi hyvin, mutta pari metriä sen piikin jälkeen hylkäsi jäljen ja teki kaksi tarkistusta taaksepäin, että meneekö se jälki todella näin. Itse seisoin paikoillani ja mielenkiinnolla seurasin, että koska Aron itse uskoo, että menee se tänne takaisintulosuuntaan. Voisin ottaa näitä piikkejä enemmänkin työn alle.
Olin kävellyt jälkeä sitä tehdessäni 15.44 ja Aron ajoi jäljen 19 minuuttiin. Toki 4 kepin kohdalla palkkaus. Jäljenajon pituus oli tarkalleen sama, joten hyvältä näyttää ja kivalta tuntuu. Oltiin kumpikin niin onnellisia jäljen päässä.
Nyt Aron saa levätä parinpäivää, on meillä sen verran ollut aktiivinen alkuviikko. Lauantaina meille tulee pentu taloon ja se voi järkyttää kaikkien mielenrauhaa. Viikon päästä viikonloppuna lähdetään treenaamaan Kana-areenalle leireilyn merkeissä, joten treenimotivaatiota pitänee säästellä. Järjestimme oman kevätleirin, jossa Aronin sisaruksia ja etäisiä sukulaisia. Lajeina hallia ja metsää. Cänt veit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti