Agility- kohti uusia pettymyksiä

Aamulla alkoi tuntumaan taas entiseltä, sillä vatsatauti oli pitänyt minua vaakatasossa pari päivää. Aamulenkin olin itselleni armollinen ja laitoin koirat autoon ja ajoin parin kilometrin päähän Suoramajärven rantaan. Siellä koirat saivat laukkailla vapaana, mitään tassupyykkiä ei olisi tiedossa ja itse sain kävellä omaa tahtiani niiden perässä. Päivällä söin ensimmäisen kunnon ruuan ja tankkasin itseni sokerilimsalla, vatsatauti alkoi olla enää hämärä muisto.

Illalla kaasu pohjassa keharitreenehin. Sohvan pohjalla maatessa olin ehtinyt katsella you tubesta cruft 2013 agilitykilpailuja ja näin silmissäni, kuinka oikea-aikainen liikkuminen, koiran edellä oleminen ja ohjaaminen sujuvat. Nyt meillä oli kontakti/putki -erottelurata teemana. Alku oli vaikea, sillä kakkoseste oli muuri, jolle tehtiin pakkovalssi. Hain omaa sijoittumistani, käsiä ja jalkojen asentoa ja aluksi Aron onnistui hyppäämään muurin yli. Muurin jälkeen huusin aaa kiipee, mutta koira oli putkessa. Otettiin pari kertaa pelkkää a-estettä ja sitten yhdistettiin siihen muurin. Taisi onnistua. A-esteen jälkeen oli vuorossa pari hyppyä ja putkeen meno, joita taas hinkattiin hetki, kun päästiin hypyistä, oli koira puomilla. Omaa juoksulinjaa korjaamalla sain putkeen ja tämän putken jälkeen koira lähetettiin toiseen putkeen ja hyvin solahti sinne jokakerta. Kun nämä kaikki saatiin sujumaan paloissa, sanoin, että jos nyt aloitan alusta ja yritetään päästä sinne putkille asti puhtaasti. Eli 7 estettä peräkkäin, radalla oli kyllä yli 30 estettä meille suunniteltuna.

Toisin kävi, sillä muurilta ei päästy millään eteenpäin. Aron ponnisti muurin päältä, niin että palikat lensivät. Kerran rysäytti niin, että siivekekin kaatui. Otettiin uudestaan, jes nyt vihdoin taisi onnistua, kun jalat oli oikeaan suuntaan, yritin pitää ohjauksen vakaana jne. Mutta nyt koira oli taas putkessa. Ei jestas. Ei tästä tule yhtään mitään.  A-esteeltä eteenpäin sain nyt sujumaan kuitenkin ja päästiin palkkaamaan edes yhdestä onnistuneesta putki- puomi erottelusta.  Meidän treeni-aika päättyi tähän, mutta halusin vielä katsoa sitä muuria, että mikä siinä mättää. Lähetin koiran hyppäämään ilman pakkovalsseja ja näin kun mennään yhdessä samaan suuntaan se sujuu. Aron suorastaan yritti ihan yli itsensä, mutta ilmeisesti myös oma kädenliike, käsi heilahtaa liian ylös, häiritsee hyppäämistä.

Eli annan amputoida itseltäni kädet vai luovun tästä lajista, joka ei ole tarkoitettu meille. Kaikki agijumalat heittää kapuloita rattaisiin.  Olin sitten menossa kisoihin tai treenit menee niin penkin alle, että itku kurkussa kävelen loppujäähdyttelyssä. Kisapettymykset mukaanlukien. Niin epätoivoista. Huhtikuun ekasta päivästä piti alkaa pk- kisoihin valmistumiskausi.  No tuli sitä vähän tehtyä, kun Aron halusi olla loppukävelyissä mieliksi ja tarjosi ideaparkin parkkipaikalla maailman parasta
seuraamista, mistä tietenkin ilahduin ja palkitsin.