Virkeät koirani odottivat minua innosta piukeena, kun tulin töistä. Nappasin vain Aronin päiväruuan ja makupaloja mukaan ja vein koko porukan vehoniemen metsiin. Ennen lenkkiä tein Aronille metsään jäljen, se lähti polun varresta ja teki kaarevan reitin kohti polkua, vähän ennen polkua tein kulman ja siitä viimeiset metrin polulle. Makupalaa oli aluksi joka askeleella, sitten jokatoisella ja viimeisellä metrillä ja etenkin siinä kulmassa namia. Aron tuli liiankin intona autosta ja lähti jäljelle juosten, joten heti peli seis. Tulin takaisin polulle ja laitoin taskusta kourallisen nameja siihen jäljen alkuun, kiihtyneenä ei voi jäljestää ja syöminen rauhoittaa. Homma tepsi ja Aron meni todella hyvin jäljellä, aluksi kyllä jarrutin sen vauhtia, mutta noin puolesta välistä eteenpäin menin löysällä hihnalla perässä. Kulma meni ihan nappiin ja loppukekopalkalla häntä heilui.
Sitten koko porukan kanssa metsään, osa lenkistä mentiin siellä vehoniemen hiekkakuopalla ja pojat paineli pehmeässä sannassa. Autolla oltiin takaisin noin 45 min päästä. Juotin Aronin ja sitten harjoitukset jatkui. Taskussani oli mukana kankainen kännykänpussi, oikein hyvä nouto ja esineharjoituksiin. Ensin nostatin sen siinä polulla käteeni muutaman kerran, sitten pidin Aronin kaulapannasta kiinni ja heitin sen siihen muutaman metrin päähän, kun irrotin sanoin hae ja Aron haki. Sitten heitin kännykkäpussin metsään, niin että sitä ei näkynyt ja taas sama hae. Aron lähti ihan sitä etsimään, mutta palasi takaisin, kun pussi taisi olla jo liiankin kaukana, sitten tuli kakkahätä ja semmosta. Hetken päästä uusi yritys, nyt esine taisi olla noin 5 metrin päässä ja Aron lähti sitä etsimään, löysi ja nosti sen ja lähti tulemaan kohti, aloin hihkuna hyvääää liian aikaisin ja esine putosi puoleen väliin matkaan. Aron palasi vielä hakemaan sen siitä ja nyt tuli palkaksi heti puoli päiväruokaa purkista. No ahne minä otin vielä kerran ihan läheltä ja sitten vielä niin, että esine oli jo vähän kauempana jonkinlaisen risukon takana ja Aron teki ihan tosissaan hommia löytääkseen esineen, se oikein etsi ja kun se lopulta löysi, pidin suuni kiinni ja vain odotin, sieltä tuli Aron esine suussa välittömästi minua kohti ja toi sen eteeni. Jes!! Sitten sateli kehuja ja ruokaa ja kehuin Aronia koko matkan kun mentiin autolle, toivottavasti se tunsi olevansa suomenmestari, ainakin minä olin niiiiin onnellinen.
Illalla kotona vielä pitoharjoituksen alkuja noutokapulalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti