Eilen Aronilla oli tehosterokostus, sillä poika on nyt jo 16 viikkoinen. En tiedä mihin Aron kuvitteli menevänsä, mutta eläinlääkärin odotustilassa se oli sitä mieltä, että heti olisi kyllä nyt päästävä. Syöttelin Aronia siinä odottaessa, mutta aina välillä piti vähän kiljahdella ja pyrkiä muiden odottajien luo. Ja kun meidän aika koitti, se suorastaan veti itsensä sisään, sitten kun sai luvan mennä. Aronin piti olla hiljaa paikallaan, kun sen sydänääniä kuunneltiin ja se ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Mutta rokotettua saatiin ja sydän kuunneltiin, mistä ei kuulunut mitään ylimääräistä ääntä.
Pitäisiköhän meidän kuitenkin ottaa harjoittelulistalle odottaminen, sillä se tuntui olevan melko haastavaa...loppupäivän lääkäri suositteli ottamaan rauhallisesti, joten kävin vain isojen poikien kanssa reippaalla lenkillä. Aronin päivän koulutus oli keittiössä muutaman lihapullan (pilkottuna pieniin muruihin) verran naksuilua ja istu-vihjeen harjoittelua.
Tänään oltiinkin sitten metsässä kaikkien koirien kanssa heti työpäivän jälkeen. Lenkillä taas keräsin taskuuni 5 keppiä ja sitten lenkin päätteeksi pudotin niitä maahan. Ilman käskyä hetken odottelun jälkeen Aron poimi innokkaasti 4 keppiä minulle, sitä yhtä se ei jostain syystä tarjonnut.
Sitten Petran jumpan aikaan Aron oli ottamassa kanssani kontaktia ja kävelin sen kanssa s-marketin eteen. Siinä otin seuraamista ja sivulla istumista. Aron oli ihan mieletön, se vaan tuijotti minua ja sai siitä sitten aina kehun jälkeen namia, mutta edessä ja takaa kulki ihmisiä, liukuovista tuli jatkuvasti ihmisiä tai rämisevät kauppakärryt menivät ihan vierestä. Irroitin Aronin hihnasta ja sittenkin se oli kuin magneetti, ei kertaakaan hairahtanut katsomaan niitä ihmisiä tai ääniä. Vau! Leikkittiinkin siinä lelulla ja jatkettiin yhdessä kulkemista eteenpäin vastaantulevien koirien ja lenkkeilijöiden toivossa, mutta aika hiljaista oli. Tolpan kiertoa otin muutaman kerran ennen autoon menoa ja Aron on aika täpinässä tästä. Voi kun tuli hyvä mieli tästä ulkoilusta :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti