Tänään virallinen jälkikeppien ilmaisureeni alkoi Aronilla :-) El itarkoituksenani on nyt sisäänajaa jälkeppien ilmaisu ja niiden ihanien keppien löytämisestä aiheutuva riemukas palkitseminen. Joten tänään otin mukaani Aronin, taskuissa reenileluja, makupaloja, naksutin ja pilkoin heti pihasta lähdettäessä kepin neljään osaan ja laitoin taskuuni. Kävelimme Aronin kanssa erään tehdasalueen läpi ja tiputtelin Aronin huomaamatta ne neljä keppiä sulaneeseen kohtaan nurtsille. Hetken kuluttua kaarsin ja kävelitiin niiden keppien kohdalle, psyhädyin ja ei tainnut mennä kun 15 sek odotellessa, kun Aronin nenä haistoi jotakin ja sehän bongasi ensimmäisen keppinsä. Sitten riemuisasti sitä kehuin ja leikittiin sillä kepillä, kunnes lykkäsin kepin taskuun ja jähmetyin, Aron fiksuna haisteli maata ja samaa toistin sitten neljän kepin edestä. Aron tykkäs :-)
Eli jälkikepit tulee ohjelmistoon nyt joka päivälle.
Sitten lenkkimme jatkui ja kohde oli yksi tietty tehdashallin piha, jossa olen ennenkin reenaillut. Ensin harjoiteltiin, että koira on maassa ja kutsun sen siitä seuraamaan sivulle. Tämä on vielä vaikeaa Aronille, koska se näyttää olevan sitä mieltä, ettei maa käskystä noin vain lähdetä tai sitten se alkoi ennakoida, että tuleekin heti seuraamaan. No saatiin onnistumisia kuitenkin. Sitten otin keskelle pihaa kierrettävän kohteen ja tehtiin ketjua, kierrä, läpi, kierrä, tänne, seis ja pallo. Ja tajusin, että olin taas niin per.....myöhässä sen lelun heiton kanssa. Aron oli kuitenkin innoskas kiertäjä ja tykkää tästä reenist.
Sitten tein pari koetta noutokapulalla, laitoin kapulan sen kierrettävän kohteen taakse ja siitä kierrä ja hae, sieltä tuli Aron kapulan kera. Sitten lykkäsin kapulan Aronin suuhun ja sanoin kierrä, se kiersi kapula suussa, hauskaa. Sitten oli vielä pakko kokeilla, eli kapula suuhun, kierrä, kierron jälkeen läpi ja sieltä se tuli kapula suussa vielä jalkojen läpi, tämän jälkeen käännyin ja sanoin tänne, jolloin Aron tuli eteeni istumaan kapula suussa kaiken tämän jälkeen. Huippua. Kapulan pureskelua ei esiintynyt, mutta se pitää sitä siellä kurkussa, joten kyllä tässä työmaata vaan riittää.
Näiden vauhdikkaiden tempausten jälkeen otin vielä kaikki jäävät asennot läpi, hyvin kuunteli ja varsinkin so-käskyn jälkeen (eli seiso) heitän namin heti, sillä terävä reagointi on tässä nyt teemana.
Kotimatkalla tein vielä kaksi noutoa esineruutua tähdäten. Näistä ensimmäisellä ei malttanut tuoda ihan loppuun asti esinettä, jälkimmäisellä sain yhdistettyä etsi esine käskyyn myös sen paluun loppuluovutukseen asti. Piilotin siis meidän helppoa kännykkäpussukkaa sillälailla, että vein esineen koiran nähden parin puun taaksen ja lähetin etsimään.
Huomenna onkin vuorossa Sari Kärnän esineruutuluento, saa nähdä kuinka kova esineruutukuume sieltä tuleekaan mukana :-)
kivaa että teillä on jo keppitreenit alkaneet! Mäkin katson kaiholla että olisko jo kohta tarpeeksi pälvikohtia jossain pikkumetsikössä että pääsis vähän jäljestämään ja leikkimään kepeillä... Kovasti vetäis veri jo jälkimetsälle! Ensi viikolla ajattelin ottaa ekan kerran, on lunta tai ei..!
VastaaPoistaTerkkuja Aronille, kuulostaa että on edistynyt ihan hirmuisesti helmikuusta! Ja Elvikselle terkkuja myös :)
T. Carita & Onni
No niin, näyttää siltä että meidänkin tarvii aloittaa keppi-ilmaisujen treenit... :) Miten se kevät pääseekin aina yllättämään.
VastaaPoista