Lapset yökylässä, joten minulla paljon aikaa puuhastella koirien kanssa. Tosin olishan noita kotitöitä sun muuta, mutta asiat tärkeysjärjestykseen :-)
Aamulla ajelin Aronin kanssa Kesoon, Matti oli tehnyt meille jäljen, jäljen vanhentuessa oli satanut vettä, mutta jäljen ajohetkellä ei satanut, märkää oli vain. Ja Aron oikein virkeä ja minulla oli välillä perässä pysymistä. Jäjellä oli 5 keppiä, joista ensimmäisen yli mentiin komeasti ohi. Jälki alkoi sellaisesta hakkuu kohdasta, missä oli paljon hakkuuputua sun muuta, ensimmäinen keppi oli tällä hakkuisella kohdalla ja aika vaikea kohta siis. Sitten jälki jatkui metsään, okein semmoseen unelmajäljestysmetsän, jossa näki itsekin jäljentekijän saappaanpohjan kuvan sammaleessa. Hassua, ettei voi luottaa koiraan, kun näkee että se jäljestää, mutta tunnen huojennusta, kun näen itse, että jäljellä ollaan. Ykköskepin hamasta eteenpäin Aron jäljesti tarkasti ja bongasi kaikki kepit. Sille ensimmäisen kepin löytymisessä oli oikein riemua, tuli keppi suussa laukaten luokseni, jes näitä lisää. Seuraavilla se kuitenkin tyytyi pysymään kepin luona, mutta nosti jokaisen maasta kuitenkin. Viimeinen jäljen osuus oli alaspäin menevää rinnettä, siinä liukkaassa sammaleikossa piti kyllä jarrutella koiraa, etten itse ollut pää edellä mättäässä. Rinteen jälkeen tultiin hakkuu-aukealle ja siinä oli taisi olla kulma, jonka Aron ainakin suoritti, niin kuin kulmat mennään ja sitten viimeinen suora ja siellä viimeinen keppi.
Joten nyt jäljestysmotivaatio näytti hyvältä, vauhti oli melko reipasta, niin että minullekin tuli lämmin. Mitkään esteen metsässä eivät hämänneet Aronia, sillä jos puu oli kaatuneena edessä, se meni sen yli varman oloisesti. Matti sanoi, että Aron teki metsäosuudesta eteenpäin tarkkaa työtä, ihmetteli kuitenkin alun vauhtia. Tosin vauhti oli minusta taas hyvä merkki, sillä se kertoi itsevarmuudesta ja motivaatiosta ja ilahduin tekemisen meiningistä. Edelleen minun pitää miettiä palkkauksesta kepeillä, että siitä tulisi se maailman paras juttu. Edellä kepillä nimittäin Aron vaan nosti sen ja oli sen näköinen, että voiko jatkaa. Loppupalkana oli maksalaatikon loput maksalaatikkopakkauksessa ja nämä syötyään Aron meni vapaana oikein hyväntuulisena meidän kanssa autolle.
Sitten ajoin kodin kautta ja partikset kyytiin. Suuntana kyötikkälän kenttä. Ensin Aron ja tein sen kanssa samoja juttuja kuin viimeksikin meidän kentällä käydessä. Ensin naksuttelin seuraamisen kontaktia, sitten jääviä asentoja. Näissä mielessä oli istuminen ja maahanmenot, mutta istu-käskyillä menee maahan, joten sitten vaan istumista. Tämän jälkeen luoksetulo, edessä istui vinoon ja sivu-käskyllä kiersi minut ympäri kerran kokonaan, joten siinäkin työsarkaa vielä riittää, että edestä asiallisesti sivulle. Sitten käytiin pienellä pk-a esteellä kiipeilemässä, tätä tykkää mennä, kokeilin myös jo vaikeuttaa niin, että jätän koiran istumaan esteen eteen ja itse menen esteen viereen ja siinä käsky kiipee, mutta tämä oli vielä vaikea, joten toistaiseksi yhdessä mennään esteelle. Sitten muutama eteenmeno, Aron ei vielä osaa käskyä, mutta pienen viiveen jälkeen lähtee laukkamaan kohti kohdetta. Sitten loppuun 3 minuutin paikkamakuu, mikä onnistui hyvin.
Sitten Elviksen vuoro, joka oli enemmän kuin riemuissaan omasta osuudestaan. Siis todella innokas. Kävin sen kanssa avoimen luokan osasia läpi, luoksetuloa en ottanut nyt lainkaan, kun se stoppi on ehkä maailman vaikein juttu sille ja äkkiä menee vaan turhaksi hinkkaamiseksi. Mutta seuraaminen, seisominen, hyppy ja nouto oli tänään ohjelmassa. Seisomisessa sain hyvän idean muokata sitä ihan viimeistä kohtaa, missä palataan koiran sivulle ja pitäisi saada koira käskyn kuultuaan perusasentoon. Tässä elvis ennakoi käskyä ja sitten käskyn kuullessaan menee vinoon istumaan. Nyt palasin koiran sivulle, inasen astetta eteenpäin kuin yleensä. Nyt sivukäskyllä se joutuu suuntaamaan itseäänkin eteenpäin ja sitten vasta istumaan, joten täytyy tätä ottaa vielä iltaruualla, että se tulisi suoraan sivulle.
Sitten loppuksi lähdin tekemään hyvän pitkän metsälenkin koko porukan kanssa ja kun palasin autolle, olin itsekin jo päiväruokaa ja lepoa vailla. Nyt on muuten punkkejä jo sitten liikkeellä, eilen Elviksen päässä oli kaksi ja Aronilla silmän päällä yksi. Ne on ällöjä, mutta ehkä hirvarit on sitten kauheempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti