Torstai-ilta oli meille jälki ja pk-henkinen, sillä olimme partiskavereiden kanssa (Erja ja Hilla sekä Carita ja Onni) varanneet jo aikaa sitten yhden illan Pekka Korrin kanssa. Teemana oli metsäjälki ja olimme jo kaikki etukäteen lähettäneet sähköpostia koiriemme tasosta ja minkälaiset jäljet Pekka meille tekee. Ja kun ajoimme paikalle, oli Pekka tehnyt Aronin jäljen valmiiksi ja minulla oli 10 minuuttia aikaa valmistautua jälkeemme. Lämmin oli, sillä mittari näytti 27 astetta lämpöä ja maasta näytti rutikuivalta, hiukan mustikanvarpu/ sammalmetsältä.
Aronille oli tehty jälki, jossa oli 5 keppiä, yksi suorakulma ja jana. Tämä jana oli ensimmäinen sellainen, jossa oli selkeä takajäljen mahdollisuus ja lähetin Aronin useamman kerran jälki-vihjeellä ja se nappasi aina sen takajäljen. Aron näytti olevan aivan varma, että tässä se jälki menee ja joudun pyytämän sen pois sieltä takajäljeltä ja näyttämään, että tasan toinen suunta. Tässä vaiheessa mietinkin jo, että mitähän tästä vielä tulee. Taisin nyt arvioida meidän kyvyt aivan pieleen.
Onneksi Aron lähti tässä vaiheessa sille jäljelle oikeaan suuntaan ja melkein samantien se nosti ensimmäisen kepin. Hienoa. Sitten matka jatkui hienosti ja keppejä nousi. Yhdessä kohtaa, ilmeisesti siinä suoralla kulmalla Aron vähän haki, mutta muuten Pekka sanoi meidän olleen ihan askeltarkasti sen jäljen päällä koko ajan. Merkkejä ei ollut tietenkään missään, mutta Pekka sanoi tuntevansa metsän tosi hyvin ja oli tehnyt sen maamerkkejä seuraten. Neloskepille asti meni loistavasti, vauhti oli sopivaa ja jouduin välillä ottamaan reippaan kävelyn sijaan muutaman juoksuaskeleen pysyäkseni perässä. Ja aina kun keppi nousi, nosti Aron sen ja laukkasi keppi suussa luokseni, mutta tämä kepin luovutus ei vielä ole ihan priima kunnossa, tosin hyvää vauhtia menossa siihen. Keppi nimittäin tippuu Aronin suusta , kun se tulee minua kohti, mutta tämä on oikein hyvä tähän vaiheeseen, myöhemmin toivon kepin tulevan ihan käteeni asti, mutta jippiitä kuuluu heti, kun keppi on koiran suussa. Kepillä palkkauksista Pekka sanoi minun toimivan ihan oikein, mutta jatkossakaan minulla ei saa olla merkattu keppejä, etten painosta tai häiritse niiden löytämistä. Ja nyt aina kun lähetin Aronin kepin palkkauksen jälkeen jatkamaan, osasin odottaa, että liina tulee täyteen mittaansa ennen kuin lähden koiran perään. Näin koiralla on mahdollisuus palata rauhassa sinne kepin löytymiskohtaan ja jatkaa sieltä omatoimisesti eteenpäin. Jos luovutus olisi maahanmeno kepin kohdalla, tulisin ehkä itse sotkeneeksi sen kohdan missä jälki jatkuu, tällä kepin ilmaisu noutaen-tyylillä en tee hallaa sille jäljelle ja toisaalta en pääse itse päättelemään/ohjaamaan koiraa omalla asenteellani kepiltä eteenpäin vain koira aina palaa sinne mistä löysi kepin ja tekee itse ratkaisut eteenpäin.
Siellä neloskepillä ensimmäistä kertaa huutelin Pekalle, että oliko tämä se viimeinen keppi ja vai olikos vielä yksi. Pekka huuteli takaisin, että on vielä yksi ja jälki jatkuu sinne ja sinne. Aron heilutti Pekalle häntää ja lähetin koiran huolimattomasti jatkamaan eteenpäin. Tämä viimeinen 4. kepiltä 5 kepille meni vähän soheltaen, tosin matka ei ollut pitkä ja Aron kiersi kepin ja nyt kun itse näin missä se oli, olin jo että mitäs nyt tehdään. Pekka sanoi, että kutsu takaisin ja siinä vaiheessa Aron haistoi jääneen kepin ja päästiin loppupalkkaamaan.
Siinä jäljen lopussa sitten Pekka kertoi mitä näki meidän jäljestyksessä. Sanoi Aronin jäljestävän tosi hyvin ja tarkasti. Olosuhteet olivat yksi vaikeimmista, sillä kuiva ja kuuma metsä ei ole helppo. Nuori ikä hymyilytti meitä ja Pekka sanoi Aronista kehittyvän vielä oikein hyvä työkoira. Pekka sanoi, että jäljestyksen taso on nyt jo sellainen, että Aron selviäisi alokasluokan jäljestä leikiten, janoja vaan pitää harjoitella. Joo, tämä oli Aronin jana nro 3. Jatkossa Pekka sanoi, että Aronin jäljet pitää olla vähintään tunnin vanhoja, ei missään nimessä yhtään tuoreempia. Pituudet pitää olla kunnollisia, ei mitään 100-200m pituisia jälkiä, vaan vähintään 300m. Tämä siksi, että koska Aron on aika etevä, liian helpot jäljet voi viedä siltä motivaation ja se voi kyllästyä. Haasteilla sen saa entistä taistelutahtoisemmaksi ja sisupussiksi jatkamaan jälkeä, vaikka olisi jo matkaa takana. Pekka ihmetteli, että miksi meillä on tavoitteena jälkikoe vasta vuoden päästä. Hänen mielestään Aron olisi helposti jo syksyllä valmis. Tavoite on kuitenkin päästä sinne kolmosluokkaan ja sillä, että alokas-luokan jälki olisi pois alta, päästäisin harjoittelemaan vanhempia jälkiä. Kolmosluokassa se jälki on 2 tuntia vanha ja siinä vaiheessa koira pitäisi osaa ajaa sitä 2 tuntia vanhaa ja hylätä se mahdollinen harhajälki (esim tunnin vanha), joka tulee, jos joku kävelee siinä jäljen päällä jäljen vanhentuessa. Päädyin kuitenkin pitäytymään meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, sillä pk-tottis sisältää hyppynoudot ja näitä en vielä halua sen enempää reenata näin nuorella koiralla. Pohjia me ollaan tehty, mutta todelliset hypyt ja a-esteen noutojen aloitus jää sinne syksyyn. Aron täyttää vuoden heinäkuussa ja kiirehtimällä näiden noutojen kanssa voin vielä rikkoa koiran. Ja tätä en missään nimessä halua. Katselin kuitenkin jo bh-kokeen alaikärajoja ja vuosi ikää siihen vaaditaan. Toistaiseksi me selvittäisiin melko varmasti kaikista bh-kokeen tuomista haasteista(jos siis reenaillaan aktiivisesti), mutta kohta "suhtautuu vastaan tuleviin ja takaa tuleviin koiriin neutraalisti" ei todellakaan ole vielä valmis. Ja tämä jos mikä vaatii harjoitelua.
Juteltiin Pekan ja myös muiden osallistujien kanssa pk-kokeiden haasteista, eteenmenosta, laukauksiin totuttamisista, koiran vapaapäivistä ja harjoittelusta jne. Sain siis todella paljon ajateltavaa ja miettittävää, mutta parasta oli, että oikealla tiellä ollaan ja reenit kotona jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti