Päätin jo eilen, että Aron pitää parin päivän lepotauon, sillä viikonloppu oli aikas monella tavalla uusia asioita ja juttuja täynnä. Se ei osoita millään tapaa olevansa väsynyt, mutta muutama lepo suotakoon. Sen sijaan Elvis saa/ joutuu tekemään sitäkin enemmän. Tehtiin tänään lenkki kävellen kyötikkälän kentän ohi ja siellä Aronin ja Jimmyn katsellessa Elvis sai tehtäväkseen kaikkia avoimen luokan paloja epämääräisessä järjestyksessä. Heitin kapulan ja siitä koira joutuikin seuraamaan kapula suussa, menemään liikkeestä maahan kapula suussa, kaukojen istukäskyn jälkeen tulikin hyppy jne. Treenin tarkoitus oli, ettei sille tule niitä jumituksia, ettei se halua tulla sivulleni käynnistämään uutta liikettä. Onnistuttiin tavoitteessa.
Kotipihassa otin toisen session ihan tarjoamisen kautta sivulle tuloja ja seuraamista ihan muutaman askeleen verran ja näistä tuli namipalkka. Sitten kokeilin juoksuttaa Elvistä minun ja Petran välillä, Petralla oli hurjan hyviä broilerpyörykkänameja ja kun koira tuli Petran luota minua kohti, sanoin seis ja kun Elvis pysähtyi, se sai palata hakemaan Petralta namia. Homma alkoi muuten ihan toimia, mutta muutaman toiston jälkeen Elvis ei halunnut lähteä mihinkään Petran namien luota ja minä sain huudella sitä moneen kertaan kunnes luovutin. Ylipäätään taidan luovuttaa täysin tuon luoksetulon stopin, se ei vaan osaa stopata ja jos sen saa stoppaan, se alkaa ennakoida. Joten päädyn siihen, että jos saan edes 5 pistettä läpijuoksusta, on sekin jotain. Keskityn nyt vaan yleisvireen ylläpitoon.
Vaikka Aron tänään vaan ulkoilee ja hengailee, itse teen sotasuunnitelmia sen pään menoksi.
Mietinnässä on miten naksutella sille se temppu, missä pää on tassujen välissä? Naksutinkouluttajan apuvälineethän ovat sheipping, houkuttelu, kohde(esim alusta), capturing (poimiminen), joten mitä näistä käyttää? Ja kuinka lähteä työstämään niitä paikallamakuun maahanmenoja? Nopeita maahanmenoja ensin täällä kotona, niin että oma katse on eteenpäin ja koira menee käskystä ripeästi maahan. Ja teenkö niin, että kokeessa käskyvaiheessa tulee se maahan ja jätä-koira vaiheessa sanon pään asennoon liittyvän käskyn. Ja mitäs teen sitten pk-kokeessa, kun maahanmenoon ja paikalla jäämiseen tarvitaan yksi käsky pään saamiseksi maahan? Ja kun se osaa tehdä sen, kuinka helposti siihen saa sen keston?
Sitten suunnitelma, miten lähteä tekemään pitkäkestoista kontaktia? Kokeilin eilen sitä juuri ennen iltaruokaa peilin edessä ja näin eteisessä kontakti pysyy, joten siitä on hyvä aloittaa.
Hitsin vaikeeta.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti