Eilen oli Aronin lonkkien kuvauspäivä. Tämä tapahtui Aronin kasvis-tädin Riikan työpaikalla ja siellä Riikan valitsema lääkäri Hanna otti Aronin kuvat. Toinen lonkka oli loistava A-lonkka ja toinen ehkä B, tässä oli hiukan löysyyttä, mutta ei oikeastaan juuri mitään, joten kennelliitto päättää sitten lopulta, että mikä se on. No kennelliiton tulos ei muuta meidän elämäämme suuntaan tai toiseen, vaikka tulis niiden mielestä Ö, sillä kuvaustilanteessa lääkäri kehui Aronin hyviä reisilihaksia ja sanoi, että nämä tukisivat jo huonompaakin lonkkaa oikein hyvin. Tärkeintä koko kuvausjutussa oli, että terveeltä näyttää ja uskallamme hyvin harrastaa. Tosin muistan loppuikäni, että a-lonkka ei takaa yhtikäs mitään, kuten aikanaan ensimmäisen Teddy-partacollien kohdalla oli. Sen lonkathan alkoivat luksoida pois kuopistaan koiran ollessa 4-vee ja on ikuisesti täysi mysteeri, mikä haperrutti ne nivelsiteet, jotka tukevat lonkkaluitten päitä sinne lonkkamaljoihin. No Teddyltä leikattiin kummatkin reisiluunpäät pois ja elämä jatkui.
Mutta Aron siis torkkui koko loppupäivän ja partacolliet pääsivät hyvälle metsälenkille minun ja lasten kanssa. Petra on yhä enemmän alkanut viedä Jimmyä ja haluaa ihan lenkeille mukaan. Joten Jimmy ja Petra kulkivat keskenään ja Elvis pääsi nauttimaan kokonaan yksin minun huomiostani.
Torstaille olin varannut etukäteen jo canis-areenaa osa 2. käyttöömme. Lonkkakuvista lähtiessä saimme muistuksen, että rauhoituksen jälkeen vielä seuraava päivä pitää ottaa rauhallisesti. Mutta mitäs jos me mennään canis-areenalle? No päädyin, että tehdään vain kontaktireeniä ja ollaan rauhallisesti.
Kontakteilla Aron jännittää puomia tosi paljon. Keskellä korkeinta kohtaa se vetäytyi ihan puomiin kiinni ja makupalalla rauhassa vedin sitä alaspäin. Aron sanoi iik. Mentiin puomi kaksi kertaa ja sitten suunnattiin kohti a-estettä. Tämän Aron meni ihan innoissaan kun se muistuttaa pk-a-estettä, tosin ihmeissään, kun pitää pysähtyä sinne alas. Sitten keinua, jossa keinun heilahdus vähän myös jännitti. Mentiin sitten useamman kerran tuo keinu ja jarrutin itse keinun kolahdusta. Namia ja kehuja sateli.
Myöhemmin helpotin Aronin puomia ja tein vauvapuomin, eli pöydän päälle puomin ylös ja alasmeno. Näillä Aron laittaisi kaasua ja kun jarrutin hihnalla, se yritti laittaa lisää kaasua, varsinkin tuo puomin alastulo on inasen turhan vauhdikas.
Ylipäätään nyt viikon mietinnän aihena on hyppytekniikka ja mm. tuo a-este. Sain lukemista Canis-lehtien hyppytekniikka artikkeleita luettavakseni, kiitos Anna!! ja viikon päästä ollaan Hanna Helmisen kanssa kana-areenalla muokkaamassa metrisen hyppyä ja pk-a-estettä. Pk-a-estehän on suorastaan huono, jos sen menee niin alas asti kuin agilityn a-esteen. Eli toisinsanoen ideaalilla pk-a-este suorituksella kontaktit paukkuu. Toisaalta toisella noudetaan ja toinen este vaan ylitetään. Silti en haluaisi että Aron loiskauttaa pk-aalta korkealta alas, vaan tulisi edes puoleen väliin ja taas agilityssä tullaan ihan alas asti ja pysähdytään siihen. Mutta pidän mielessä meidän punaisen langan, joka on tuo pk-tottis ja jälki, rinnalla kulkee toko ja agility on vasta siellä "vain hauskuutta" ja "ehkä kiva talvilaji"-osastolla.
Canis-areenalla Jimmy sai sitten tehdä Aroninkin edestä ja taisi olla sille varmaan elämän paras päivä. Se näytti Petralle kontaktiesteet, pujotelun ja tekivät vielä 4 hypyn ja kahden putken rataa, jossa mentiin vuorotellen putken suusta sisään, sitten hyppy ja taas putkeen. Kummallekin tuli lämmin ja olivat onnellisia. Myös Aron pujotteli lopussa keppejä ihan namikädellä vietynä ja miksi siihen heti liittyi kiihkeä haukkuminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti