tokoilua ryhmässä

Maanantai menikin tokon merkeissä, kun menimme hervannassa kokoontuvaan bc-tokoilijoiden ryhmään. Siellä parasta antia on meille ryhmäpaikkaolot sekä hyvät häiriöt, kun vieraita ihmisiä ja koiria reenailee samaan aikaan.
Koko porukka otti paikallamakuun ja Aronin viereen tuli meille vieras koira, joka piippas koko makuun ajan. Onneksi tämä ei häirinnyt Aronia, vaan Aron piti paikkansa oikein hyvin. Ottiin se alokasluokan kaksi minuuttia, koiran vieressä ollessani Aron ennakoi käskyä ja nousi istumaan ennen lupaa, höh.
Sitten jokainen sai tehdä itsekseen juttuja ja nyt en ollut tehnyt mitään suunnitelmaa, mitä tänään harjoitella ja siitä seuraa se, että tulee tehtyä vähän mitä sattuu ja vähän liikaakin. Näin kävi tänään....
Hyödynsin paikalla ollutta hyppyä ja siinä harjoittelin alokasluokan liikkeenä sekä kapulan kanssa noudon ylitystä. Ensimmäisellä kerralla kun Aron tuli kapulan kanssa, se rysäytti siihen esteeseen niin, että koko este kaatui. Aronille tuli ilmeisesti joku nuoren koiran hahmottamishäiriö, sillä este korkeus ei ollut iso, mutta sekä hyppy että nouto aiheutti yhdessä kömmähdyksen. Aron ei ollut mokomasta moksiskaan ja uusimme jutun ihan onnistuen.
Sitten otin itsekseni seuraamista, jäävät liikkeet, luoksetuloa, yhden stopin. Eve katsoi ja liikkuroi avo-luokan kaket, näissä unohdin ottaa virityssanan mukaan aloituksessa. Eve heilautti käsiään aina käskyksi ja tätä Aron kyllä vilkaisi monen kerran. Ensimmäinen siirtyminen oli suoraan nousu seisomaan, tätähän ollaan harjoiteltu viimeksi, jatkossa Aron oli tarkkana ja suoriutui näistä kaketuksista ihan oikein. Otin vielä sitten erikseen yhden pelkän ylösnousun, josta palkkasin heittämällä namin Aronin tassujen eteen.
Tässä vaiheessa olis kantsinut lopettaa, mutta tottakai vielä jotakin piti tehdä ja harjoittelin ohjatun noudon suunnista oikeeta, joka on Aronille tosi vaikee, vasen on sillä jo selkäytimessä, oikea ei. Sitten merkkiä ja lämmin ilma ja monet reenit jo alkoi näkyä, eikä koira mennyt enää terävimmillään. Pitihän sitä sitten kuitenkin vielä pariin kertaa ottaa pallolla palkaten.

Ylipäätään olin todella tyytyväinen Aronin asenteeseen, sillä se pystyi tosi tosi hyvin keskittymään, vaikka ympärillä tapahtui koko ajan. Mutta ikinä ei voi olla kuitenkaan tyytyväinen ja loppu-illan mietin, että pitäisikö Aronin olla iloisempi, kiihkeämpi ja innokkaampi tekemään noita juttuja. Ollaanko me tehty liikaa ja onko reenini ja palkkaukseni aina sitä samaa. Aron tekee tarkasti, mutta pitäisikö sen olla iloisempaa. Toisaalta, että se ääntelee helposti ja tämäkin pitää ottaa huomioon, jos ottaisin enemmän lelujuttuja eli saalisleikkejä.