esineitä, jälkeä ja tokoa

Lauantai taisi olla koirille täysin aivot levossa päivä, kävin illan suussa vain canicross-teemaisella juoksulla Elviksen ja Aronin kanssa. Joten sunnuntain osalle odotukset ja valmiudet oli sitäkin paremmat. Hannan kanssa oltiin sovittu jälkireenit Porin tien varteen, tosin tauti taisi tappaa Hannan eikä hän päässyt paikalle. Joten lähdin sitten yksin sinne Porin tien varteen katsastamaan uutta jälkimaastoa viestissä tulleiden koordinaattien mukaisesti. Maasto näytti vallan hyvältä, mutta se sienestäjien ja ulkoilijoiden määrä ei sitten niin kauheen hyvältä. Siinä välissä kun jälkeni vanheni, tapasin kolme eri tyyppiä koiriensa kanssa ja tenttasin kaikkia, että olitteko tuolla vasemmalla, kukaan ei tunnustanut enkä suositellut edes menemään vielä puoleen tuntiin sinne vasemalle. Ja siinä välissä kun tein esineruutua, joku pirulainen pääsi sinne metsään ja lopun osasin jo arvatakin.
No ensin siihen esineruutuun. Elvis oli mukana tekemässä sitä, joten hajua riitti. Tein kaistaleen, jossa aamutossu keskellä ja pieni lapsen käsine ihan takarajan vasemmassa kulmassa. Päätin testata, että jos lähetän koiran kaistan keskeltä etsimään esinettä, onko sillä nenä auki ja reagoiko se keskellä olevaan esineeseen vai posottaako se vaan täysillä kohti takarajaa, missä on aina ollut Aronille esine. Harjoitus onnistui ja bongasi heti ensimmäisellä pistolla aamutossun, oikein pätevä pisto ja hyvä luovutus. Sitten menin ruudun vasempaan etureunaan ja siitä lähetys, meni suoraan takarajalle ja toi sieltä lähes välittömästi sen käsineen. Vau ja super hienoo.
Sitten jäljelle, siinä oli hyvä jana. Jos olisin tuomari, olisin ottanut yhden pisteen pois siitä, että saisi edetä määrätietoisemmin ja innokkaamin janalla. Meni siis suoraan, mutta melko rauhallisesti, kohtasi jäljen ja lähti oikeaan suuntaan. Hienoa. No parempi ehkä rauhallinen eteneminen ja heti jäljen paikallistaminen, kuin kaasu pohjassa ja yli jäljestä vauhdin takia.
Sitten ensimmäisellä kepillä koira pysähtyy ja pysähtymisellään kertoo, että keppi. Oikein kivaa. Mutta tähän se kiva sitten loppuukin. Huomaan, että olen jättänyt seuraavan kepin melkö lähelle ekaa, suorastaan ihan liian lähelle. Keppi on juuri nousevan rinteen edessä ja Aron valmistautuu nenä pystyssä kiipeämään ja jättää kepin huomioimatta. Sitten rinteen päällä tulee polun ylitys, mutta nyt Aron harhautuu jäljestämään tässä polulla jonkun sienestäjän tai muun liikkujan hajulla ja painelee ilmavainun kera nenä pystyssä polkua. Voi nyt hemmetti. Annan mennä jonkin matkaa, päästään liinasta irti ja koira menee hajun perässä. Nyt käsken takaisin ja ei Aron on sitä mieltä, että jälki menee tuolla. Ja minä tiedän, ettei mene. No käännyn kohti sitä suuntaa missä jälki kulkee ja jossain vaiheessa Aron haistaa, että hei meidän jälki. Taas päästään eteenpäin, mutta keppi nro 3 on jäänyt jo väliin. Jäljestää kohti viimeistä keppiä ihan mukavasti, kunnes vähän oikaiseen jälkeä ja menee pari metriä viimeisen kepin ohi. Pitää pyytää takaisin ja siitä se sitten haistaa ja nostaakin sen kepin. Eihän tälläisestä voi mitään loppujuhlia pitää, koira saa siis muutaman jauhelihapihvin palan nostamastaan kepistä ja lähdetään autolle. Voi hemmetti, että ottaa päähän. Olla yksin jossain helvetin Porin tien varressa ja todeta, ettei tässä nyt ihan yksin oltukaan. Voi fuk. Ja siinä kun kulkin koiran perässä kirosin vielä itseäni, että tekemäni jälki oli aivan liian lyhyt ja 4 kepillä varustettu, eihän meidän tälläisiä pitänyt ajaa. Tekovaiheessa vieraassa metsässä etäisyydet tuntuivat vaan isommilta. Että siis kaikki ihan perseestä.

No seuraava kohde oli Nokia. Yritin matkalla saada negatiiviset ajatukset pois, sillä edessä oli vielä tokoilua kera Pia P:n ja ei ole hyvä reenata kypsänä. Onneksi unohdin kypsäilyt ja treeni seuraksi tuli vielä Kati S. joten olihan pakko skarpata, että saataisiin hyvät reenit ja ohjeet jatkoa ajatellen. Kati ja Pia on nimittäin melko päteviä.
Ensin vuorossa paikallamakuu. Aron makoili Tuplan ja Inton välissä ja poistuttiin kaikki auton taakse piiloon ja oltiin avoluokan aika. Ohi meni tiellä hälytysajoneuvoja sun muuta, onneksi makuu onnistui. Hyvä juttu.

Sitten Aronin omalla vuorolla olin suunnitellut tekeväni 3-4 avoliikettä kisapalkan kanssa ja vasta loppuun normipalkka. (kisapalkka= suullinen kehu ja iloisuus, jota käytän kokeessa liikkeiden välissä). Joten tein kisamaisesti liikkuroituna seisomisen, noudon ja kaukot. Kaukoissa näkyi viimeisessä istumiseen nousussa vajaa asento, muuten meni ihan kivasti. Olikohan tuo vajaa- asento mahd seurausta palkattomuudesta, en tiedä. Mutta pitää vahvistaa nyt ennen koetta hyviä ja ripeitä nousuja.

Sitten liikkeitä, joihin kaipasin Katin ja Pian näkemyksiä.
Seuraaminen: viime aikoijen seuraamisissa päällimmäisenä tulee mieleen, että Aron alkaa helposti painaa jalkaani vasten. No nyt tänään ei painanut. Lisäksi äänähtää helposti liikkelle lähtiessä seuraa-käskyllä. Tänään ei tehnyt sitäkään. Tosin käytin minimaalisen vähän seuraa-käskyä. Mutta tänään yksi vasemmalle käännös meni ihan pipariksi, kun tuijotti merkkiä (lisää kontaktinpitoa merkkien, noutokapuloiden ja lelujen keskelle) ja seuraamisen paikka oli vähän liian edessä. Eli näitä pitää vaan työstää ennen koetta. Ensimmäisenä nyt tuota seuraamisen paikkaa. Katin omasta reenistä seuraamisessa taas muistin, että mitä meidänkin pitää reenata. Inton seuraamisen paikka oli tosi hyvä.
Luoksetulo: tehtiin kaikkiaan kolme luoksetuloa, kaikki liikkuroituna. Ensimmäinen oli suora luoksetulo tule-käskyä käyttäen. Aronin laukka oli sellaista koottua hyvää laukkaa, josta kuitenkin tiedän, että se odottaa sitä stoppia, mutta sellaista, ettei nyt voinut puhua ennakoinnista. Sitten seuraava stopilla, tuli samanlaista vauhtia ja tein mielestäni hyvän käskyn ja Aron teki tämän syksyn parhaan stopin virallisessa liikkeessä, se oli meille hyvä oikein hyvä stoppi. Yllätyin itse niin tuosta onnistuneesta stopista, etten edes muista heitinkö Aronille tässä vaiheessa palkan vai otettiinko liike loppuu asti. Kolmas luoksetulo oli sitten suunniteltu suoraksi ja epäilin, että nyt kyllä ennakoi, kun just stoppas, tuli sitten laukaten, mutta selvästi ennakoiden, jes ja lelu tuli vasta stoppipaikan ohituksen jälkeen, jolloin Aron alkoi selvästi kiihdyttää sen jälkeen, palkan ajoitus taisi osua tähän kiihdytykseen.
Ruutu: tein voi-luokan suoraa ruutuun lähetystä. Ensimmäinen ruutu onnistui muuten ihan hyvin, mutta menee vasemman etureunan kautta sisään. Uusinnalla Pia vei pallon ruutuun valmiiksi, mutta siitä ei ollut Aronille hyötyä, sillä pallo hukkui nurmen sisään. Aron meni siis omasta mielestään tyhjään ruutuun( ei nähnyt pallon vientiä), nyt meni ihan suoraan ja pallon oletus sijainnin kohdalla huusin jes ja koira alkoi etsiä, että mikä jes, ei täällä ole mitään. Kävin sitten näyttämässä lelun. Ruudun vinkeiksi tuli, että voisin enemmän mennä palkkaamaan Aronin ruutuun. Tää pitää nyt muistaa.

Ylipäätään olen ihan levollisella mielellä meidän avo-luokan koetta ajatellen. Tosin ehdin tässä kahden viikon aikana vielä pilata monta juttua, joten voi kun osais nyt olla vaan viisas ja reenata järkevästi. Ensi viikon ohjelma tokon ohella pitää sisällään vain suoria luoksetuloja, joitakin stoppeja erikseen, ripeitä maasta istu-nousuja, edelleen edestä sivulle tuloja, seuraamista. Sitten pitäisi reenata muutakin kuin avo-luokkaa, ettei Aron tympäänny, joten yritetään pitää myös hauskaa ja leikkiä vähän ruutujen ja kiertämisten avulla. Huomenna meillä alkaa Jaanan ja Tommin "hienosti hihnassa-kurssi" ja sitä me todella tarvitaan. Tällä hetkellä Aron ei pääsisi bh-kokeen kaupunkiosuudesta läpi, jos se kohtaa vieraan koiran. Luultavasti se olisi ihan hiljaa siinä vaiheessa kun se jätetään kiinni johonkin ja itse poistun, mutta tuo hihnakävely ja vieraan koiran kohtaaminen on meidän heikoin lenkki.