lauantai 4. joulukuuta 2010

Tunnari + seuruu

Hyvät suunnitelmat pyöri viime yönä mielessä ja tänään toteutin ne. Reenasimme siis vain kahta asiaa:
Tunnari:
Otin välineistön reppuun ja mentiin tekemään tunnari viereisein päiväkodin pihaan, laitoin kapulat katoksen alle ja kapuloita taisi olla 10 + oma. Kapulat olivat kolmessa rivissä. Virittelin koiraa kertomalla, että etsitään oma ja lähetin koiran kapuloille. Meni laukalla ja vähän pelotti, että nyt on vauhtia liikaa. Kapuloilla vähän kieppui ja jokunen kapula vaihtoi paikkaa kun se pyöri siinä haistellen kuitenkin, joutui haistelemaan hetken kunnes nosti oman ja toi sen. Hyvä, Ei yhtään maistelua ja nosti heti oman kun sen löysi. Ja nenä osui oman kohdalle viimeisenä, joten jännitin, että sortuuko sittenkin johonkin omaan, mutta hyvin tutki siis kaikki läpi. Ainoastaan luovutus meni leikiksi, mutta ajattelin, että tärkeintä on nyt vaan, että nostaa sen oman. Palkka tuli namipurkista ja kippasin namit maahan, eli joutui vielä haistelemaan maata saadakseen kaikki namit ja murut suuhunsa, kehui kovasti miten hieno koira.

Sitten teema numero kaksi eli äänetön seuruu. Tässä jouduin huomauttamaan varmaan 5 kertaa, että piip-ääni ei kuulu tehdä seuraa sanan jälkeen. Ja kun muisteltiin, alkoi onnistua. Huomasin, että naksu on vähän turha tässä, sillä joka kerta kun naksautin onnistuneesta liikkeellelähdöstä, tuli piip naksun jälkeen. Joten jätin naksun pois, kehuin äänellä ja pudotin namin välittömästi maahan, jonka jälkeen oli uusi aloitus. Lopulta päästiin niin hyvin, että tiesin ihan varmasti, että kun sanon seuraa ja lähdetään liikkeelle, koira on hiljaa. Ja se oli, näillä suunnitelmilla jatketaan siis eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Hyvältä kuulostaa! Korrin Pekka sanoo, että palkkoja kannattaa opetella käyttämään monella tavalla. Namin tarjoaminen koiran suuhun on meille niin jämähtänyt tapa, että ei edes tulee mieleen antaa sitä muulla tavalla -> koppina, heittämällä, niin että koira joutuu pyydystämään sen liikkeestä tai juuri tuolla tavalla kun teit, eli joutuu etsimään monia nameja maasta, jolloin erityisesti kierrokset laskee, kun joutuu käyttämään nenäänsä löytääkseen kaiken =)

    VastaaPoista