Ulkona ihan järkyttävän kylmä, jäädyn pystyyn.
Viime päivinä ollaan tehty pikkutreenejä sisällä ja kotinurkilla. Sisäreenien saavutuksia on nyt kaukokäskyjen koko rimpsu eli 6 asennonvaihtoa putkeen. Mies sai leikkiä tuomaria ja tarkkailla, miltä näyttää ja sanoi että seisomisesta maahan- siinä oli ollut jotain ylimääräistä. Mutta sarja "istu-seiso-maahan-seiso-istu-maahan" sujui siinä mielessä hyvin, että Aron malttoi odottaa aina seuraavaa käskyä tehden opettamani asennonvaihdot. Tää oli hyvä. Välimatkaa oli pitkän eteisen verran. Koulunpihassa ollaan tehty onnistuen tuosta pitkästä rimpsusta kolme viimeistä eli seiso-istu-maahan onnistuen.
Ulkona on tehty erilaisia juttuja, pääpaino on ollut onnistumisessa ja vauhdissakin. Eli merkin kautta ruutuun, missä pallo odottaa, onnistuu varmasti ja lujaa. Lisäksi kohteiden kiertoja ja niiden yhteyteen sekä seis että maa-käskyjä, välillä pitää juosta jalkojeni välistä tai tulla ihan vaan tänne eli eteeni istumaa. Ollaan paljon leikitty liikkeiden välissä ja olen välttänyt hinkkaamasta mitään.
Tunnari onnistuu hajuerotteluvaiheessa nyt hyvin, mutta itse kapulan kantaminen ja luovutus on levoton.
Seuraaminen ja perusasennossa oleminen on pilalla. Eli huomaan, että ääntelystä huomauttaminen seuraamisen yhteydessä pilasi koko seuruun. Ongelma näkyy ihan siinä perusasonnossa istumisessa, jos ei ole vielä liikuttu mihinkään. Haluaisin ja tavoite on, että Aron pitää vakaan ja rauhallisen katsekontaktin minuun ja huokuisi itsevarmuutta, että tässä istutaan, kunnes uusia ohjeita tulee, mikään ei saa minua irroitamaan katsetta ohjaajastani. Tällä hetkellä Aron istuu ja jos ihan heti ei tapahdu mitään, sen katse harhailee ympäristössä ja se saattaa piippailla. Eli on epävarman oloinen todella siinä tilanteessa. Voi itku. Sen piti olla maailman paras paikka ja minä tuhosin sen. Ja jos tästä lähdetään seuraa käskyllä eteenpäin, se väistää ikäänkuin jo valmiiksi reilusti irroten minusta. Joten tätä olen yrittänyt korjata. Makupalat kädessä olen palkinnut siinä istumisesta, tai kehunut, että nyt on hyvä ja hieno. Seuraamista olen ottanut lennosta ja välttänyt aloitustilanteita. On tehty iloisia ja vauhdikkaita seuraamispätkiä, joissa kävelen reippaasti eteenpäin ja koiran pitää olla skarppina pysyäkseen mukana ja kun pysyy, tulee kehu ja vasta sen jälkeen lelupalkka. Taidan patistaa Petran huomenna videoimaan, että miltä se näyttää.
Päivän iloisin uutinen oli tänään, että Aronin sisko Pipsa oli Annan kanssa ensimmäistä kertaa avo-luokassa tokoilemassa ja tekivät huipputuloksen 190 pistettä. Olen todella iloinen Annan ja Pipsan puolesta, Onnea ihan älyttömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti