Tänään kaatosateessa lenkki kohti kyötikkälää. Tein samaa esteharjoitusta kuin eilen, mutta nyt vaikeutin niin, että oma sijainti oli vähän koiran oikealla puolen. Nyt ensimmäisellä kerralla Aron meinasi tehdä paluumatkan kiertäen esteen. Uusinnalla sijoituin niin, että näin juuri ja juuri mitä esteen takana tapahtuu ja sanoin kiipee, kun koira oli syönyt namikiposta namit. Ja nyt alkoi sujua. Tein kolme onnistunutta toistoa, joissa kyllä leikittiin aina välillä palkaksi.
Sitten vein koiran istuessa paikallaan eteenmenolelun ja seurautin Aronia. Heti kun sen seuruu oli jotekin kohdallaan ja kontaktissa annoin luvan suorittaa ja lujaahan se meni kohti takarajaa.
Sitten seuraamispätkiä, joissa seurasi pettymys minulle. Seuraaminen on taas niin huonoa....Siitä puuttuu se oikea ilme, sellaista laamaseuraamista, missä kontakti pätkii ja paikka on pielessä. Kokeilin eri juttuja, joista lopulta parhaaksi osoittautui makupalaseuraaminen kera innostavien kehujen. Nyt koira alkoi katsoa minua innokkaasti. Mutta kuka kehtaa väittää että luoksetulo on vaikein liike, katinkontit, kyllä se on seuraaminen. Maailman vaikein juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti