Tämä päivä piti pyhittää perhe-elämälle, mutta lapset lähti illalla yökylään kaveriperheen luokse ja tekivät siellä virpomisoksia ilmeisesti puoleen yöhön. Joten mitäpä muuta tekisinkään, kun koiraharrasteita :-)
Koira autoon ja matka kohti Koivumäkeä. Koska olen vetovastuussa tulevasta koulutuspäivästä siellä, on parempi varmistaa miten maastot riittää 8 koirakolle. Ensin kävin tekemässä Aronille pienen 2 kepin jäljen jo hyvin kuivuneeseen kohtaan ja jäljen tekeytymisen ajaksi toiseen suuntaan lenkille. Metsät oli melko lumen peitossa, joten lämmin tuli siellä tarpoessa ja hyvistä jäljistä haaveillessa. Ja kyllä siellä metsää näytti riittävän niin pitkälle kun vain jaksoi kävellä.
Sitten Aronin tämän vuoden ensimmäinen jälki. Jälki vanhentui 1 h 30 min. Jäljen pituus ehkä 200m. Hiekkatieltä lähetys ja matkaa jäljen nostokohtaan noin 15 m. Hyvä jana koiralta ja aivan oikeaan suuntaan lähti. Jälkeä ehkä noin 50m kun edessä ensimmäinen keppi, jonka Aron nosti hyvin ja varmasti. Syötiin siinä palkaksi broilerpyörykkää ja leikittiin kepillä. Vähän hienoo! Sitten matka jatkui. Jälkeni kiersi sellaisen hakkuaukean ja siellä oli kaksi kulmaa, muutamaan kohtaa tuli lumen ylitys. Toisessa kulmassa Aron vähän pyöri, löysi kuitenkin suunnaan ja siitä suora kohti takaisin hiekkatietä päin. Ja hyvin koira eteni ja siellä se toinen keppi sitten meitä odotti. Olipas kivaa!
Sitten jatkettiin Kangasalle ja Kyötikkälän kentälle. Vein ensin eteenmenopallon kentän takalaidalle. Meillä on ihan uusi iso pallo tähän tarkoitukseen, sillä liian monet meidän eteenmenon alut on päätyneet siihen, että koira etsii eteenmenon päätteeksi narulelua. Joten nyt selkeempi kohdet.
Ensin päätin, että Aron menee tästä päivästä eteenpäin yhdessä kontaktissa kentälle. Aron menisi niin mielellään täysillä sinne yksin. Joten tämän kriteerin turvin kentälle ja aluksi palkkailin narulelulla aina vähästäkin yrityksestä. Kentällä sitten seuraamisen aloituksia, jossa huomasin, että ongelma on. Sanon seuraa ja koira laskee pään alas, ei pidä siis kontaktia tehokkaan näköisenä niitä ensimmäisiä askelia ja tässä kohtaa se ikään kuin pystyy karkaamaan vähän eteen ja yrittää tehdä jopa sitä eilistä kieppumistä kun huomautan, että menee edestäni ja kiertää takaani uudestaan sivulle. Tästä nyt ehdoton ei, tämmöset kieppumiset loppuu nyt. Ja sain aikaan hyviä pätkiä kun riittävästi palkkasin. Sitten liikkeestä maahanmeno, jäi istumaan, korjasin ja tästä 30 askeleen päähän suora luoksetulo. Hyvin tuli eteeni istumaan. Ehkä 2 m ennen minua näin pientä epäröintiä koiran silmissä, mutta hyvin tuli siihen eteeni suorana.
Sitten tasamaanoutoja. Kapula se tuleva pk-kapula eli painaa sen 650g meidän kevyemmän tokokapulan sijaan. Luovutuksessa kun pito-ote on huono, roikkuu tämä painavampi kapula koiran suussa. Otin pari vauhtinoutoa ja sitten a-esteen pariin.
Aron teki elämänsä ensimmäisen a-estenoudon, jee! Kapulan heitto ja koiralle lupa suorittaa, hyvin meni ja sieltä se tuli kapula suussa takaisin esteen yli kiiveten, palkka siitä enkä halunnut nyt sitä eteeni kapulaa luovuttamaan.
Lopuksi sitten eteenmeno, lähti hyvin käskystä, mutta koiran usko ei riittänyt siihen, että siellä jotakin olisi ja luopui aika pian kääntyen minua kohti. Joten jätin koiran istumaan ja kävin itse siellä takalaidalla. Nyt lähti uudelle pallolle saakka ja lujaa meni. Tähän oli hyvä lopettaa. Aron on nyt ihanan väsynyt.
Me on muuten saatu agilityryhmäpaikka. Tuleva agilitykoutsi on Laura Järvinen ja treenaamme Niihamassa keskiviikkoisin yöaikaan klo 21-22. Onneksi kesäaikana ehkä jaksan valvoa noin myöhään. Ilmoittauduin kevättalvella tamskin ryhmäpaikkajonoon ja nyt kevätkauden alkaessa sain kaksikin ryhmätarjousta. Lauran ryhmä oli kuitenkin ihan todella kiva yllätys, sillä olen seurannut Lauran blogia ja ihastellut, miten innostuneita ne on Isla bc:n kanssa tuosta hommasta. Uskon, että juuri bc:tä ohjannut ihminen on paras meille :-)
Tokon suhteen on vaan pakko uskoa itseensä, että ehkä minäkin opin ja mietin juuri, että mihin väliin on hyvä ottaa seuraava tokokoe tähtäimeen.
Jee kiva että jälki meni nappiin!
VastaaPoista