torstai 28. huhtikuuta 2011

Pk-tottistreenit

Tänään nähtiin heti aamusta Pia ja bc Tupla Pirkkahallin viereisellä kentällä. Mielessä oli pk-treeniä ja Aron sai mennä ensin paikallamakuuseen. Siellä Aron makoili tosi hyvin, vaikka itse ammuin vähän matkan päässä kolme laukausta Pialle ja Tuplalle heidän seuraamissuoralla. Pia teki Tuplan kanssa treeniä, luoksetuloa, noutoa ja esteitä ja Aron piti paikkansa hyvin. Kävin palkkaamassa kerran koiran makuun ollessa noin 4 min kohdalla, lopulta menin Aronin luo kun makuuta oli tehty reilusti yli 8 min. Aron ei noussut ekalla käskyllä istumaan ja toinenkin oli jähmeä, joten tätä pitänee vaan tehdä eri pituisilla ajoilla, että nousee istumaankin täpäkästi. Me mennään huomenna mökille ja taidan treenata tätä kahden koiran kanssa kanssa siellä mökin pihassa, että käyn välillä ottamassa toisen seuraamaan ja sitten taas jätän makuuseen, paras palkka ylösnoususta käskyn käydessä kenties...

Meidän treeniosuudella Tupla makoili ja itse tein seuraamissuoraa nakki ja naksun avulla. Halusin saada sen hyvän ilmeen Aronista esiin, laukauksia kuultiin tässä muutama, mutta niistä Aron ei välittänyt yhtään.
Tein seuraamisesta jäävät, ensin istuminen ja sitten maahanmenon. Osasi :-) Maahanmenosta kutsuin luokse, lujempaakin olisi voinut tulla, mutta tuli hyvällä laukalla kuitenkin. Taisi istua edessänikin lähes suorana.
Sitten tasamaanouto, ihan ok vaikka sellaista potkua siihen saisi tulla vielä enemmän.
Tämän jälkeen a-estenouto, jossa meinasi kiertää kahdesti takaisin tullessa. Lopulta hyvä nouto, jossa meno ja tulo ok, ekan kerran otin tämän noudon siihen luovutustilanteeseen asti, eli kun istui edessäni kapula suussa, sai palkkauksen.

Sitten mietittiin erikseen sitä metrisen estettä. Olen pähkäillyt sitä koko viikon, että mitä sille hypylle voi tehdä tai hyppytekniikalle. Nyt mentiin sellaisen esteen luokse, josta sai lautoja irti ja itse estekorkeus oli 85cm, mutta esteen päälle laitettiin lauta, jota Pia itseasissa piti ja hypettiin koiraa ensin kauempaa, ei hyvä ja sitten jätin melko lähelle estettä, jolloin saatiin koira hyppäämään ylöspäin. Vaikea selittää tähän kirjoittaen, mutta jatkossa teen kotiestettä niin, että sen ylin osa tippuu, jos koira siihen koskettaa ja viritän sitä vähän yli metriseksi. Umpiesteellä voi tulla pahat osumat, kun takajalat osuu esteeseen, mutta jos esteen ylin osa antaa periksi, ei vaurio ole niin paha? Aronilla on selkeästi lihasmuistissa, miten mennään 90 cm yli, mutta metrinen tuottaa kosketuksen esteeseen. No lopulta Aron pääsi metrisen yli koskettamatta estettä, joten tätä jatketaan kyllä.

Aron kävi tässä välissä autossa huilaamassa, kun itse treenasin kapulan heittoa esteen yli ilman koiraa. Tosin sain pitää myös ääntä, häiritäkseni paikkallamakuussa olevaa Tuplaa. Muutaman kerran sain kyllä heitellä, että kapulani lentää a-esteen yli hyvään kohtaan eli riittävän kauaksi. Ja hauska Tupla; kun Pia vapautti sen paikallamakuusta ja antoi sille pallon, tuli Tupla muina miehinä pallo suussa loikkimaan metrisen estettä, ihan kuin näyttääkseen, että onko tää jollekin vaikee vai :-) Ihan helppo, sanoi Tupla.

Tauon jälkeen tehtiin vielä yksi tunnari Aronille. Pikkutikkuja ainakin 16 ja se oma kaikkien keskellä. Namiapu suuhun ennen etsimään lähtöä ja sinne Aron meni kapuloille, haisteli kaikki ainakin kolmeen kertaan läpi, näytti ihan siltä, että koira kohta itsekkin hermostuu, että missä se oikea on. Lopulta päätyi yhteen tikkuun, joka oli oma. Voi miten tosi hienoa ja hyvä suoritus. Aron on ihan huippu!! Ja kiitos taas Pia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti