Eiliset janoilta jäi vielä vähän treenattavaa, joten pitkän pähkäilyn jälkeen päätin että tehdään tänään vielä yksi kunnon jälki ja sen jälkeen Aron saa vähän huilata jäljestyksessä.
Joten heti aamusta kohti Varsamäkeä. En tiennyt yhtään, onko hirvestys siellä käynnissä, joten varmuuden vuoksi jäin Varsamäentien alkupäähän. Siihen sähkölinjojen alle tein janan ja siihen hyvin pian ekan kepin käsilaaappasun kera. Itse jäljestä tuli vähän haasteellinen, kun olin vieraassa metsäkohdassa. Pari kertaa ylitettiin hiekkatie, yksi tosi iso oja, johon piti ensin laskeutua ja erikseen nousta sieltä pois. Metsässä näkyi ihan uunituoretta hirven peetä sekä sorkan jälkiä. Tähän kohtaan tiputin kaksi keppiä aika lähekkäin, että pääsisin palkkaamaan oman jäljen jäljestyksestä. Tein kulmia ja kaikenlaista, maasto oli välillä metsää ja välillä sellaista sähkölinjan alapuolista heinikkoa. Jännittynein odotuksin sitten lenkkeiltiin poikien kanssa jäljen vanhentumista odotellessa.
Jäljen ajo näytti tältä ja ajoin sen 1½ vanhana. Janalla olisi kääntynyt takajäljelle, mutta olin siinä aika lähellä ja vähän estin menoa sinne ja sanoin jälki, koira kääntyi, lähti hyvin ja pian ilmaisi sen ekan kepin. Takajälki jää siis meille vielä haasteeksi, että kuinka se saataisiin sujumaan oikeaan suuntaan.
Sitten mentiin ihan reipasta vauhtia, aluksi ihan jarrutin vastaan, sillä en halunnut juosta perässä. On se silti aika räpiköimistä märässä metsässä koiran perässä. Ekan ja tokan kepin väli oli ihan huippuhyvää jäljestystä, kulmakin siellä mentiin kuin kone. Ja hyvin kakkoskeppi nousi. Sitten oli tien ja ojanylitystä, sitä hirvikohtaa jne. Kaikki kepit nousi. Ihan pientä jäljestysotteen herpaantumista ehkä viitoskepin jälkeen, sillä lopussa oli terävä kulma, johon tuli kunnon rinki, että koira sai selville mihin jatkuu. Tämän jälkeen oli suora ja siellä viimeinen kuudes keppi. Hyvin tehty!
Nyt minun puolesta voisi sataa lunta, sillä hyvä mieli jäi tästä jäljestä. Ja siitä, että vaikka Aron on tehnyt paljon jälkihommia tällä viikolla, ei sen motivaation laskua näkynyt. Jäljenajossa oli vauhtia, eikä se eksynyt hirvenjäljille tai muutakaan, kokoajan sellainen intensiivinen ote.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti