canicross

Eilen oltiin Aronin kanssa Tampereen Kaupissa canicross-treeneissä. Oli aika kauheeta!!

Olin hyvissä ajoin paikalla, että ehdin verrytellä vähän Aronia, ettei tarvitse tempasta sitä suoraan autosta juoksuun. Siinä ennen lenkille lähtöä tenttasin porukalta, että mitä me tehdään ja miten. Ideana oli siis, että porukalla juostaan peräkkäin 3 km lenkki ja harjoitellaan ohituksia, että aina jonon viimeinen ohittaa koko porukan. Muut hidastaa sen verran vauhtia, että aina ohitustilanteessa se ohittava menee lujaa ohi ja muilla olisi koira hallinnassa. Ja nuo ohitusjutut jännitti minua jo etukäteen, sillä ihan arkielämän vastaantulevat koiratkin on meille vaikeita. Muut neuvoivat, että juoksen aluksi viimeisenä ja katson miten ohitukset tapahtuu ja ohitan sitten muut omalla vuorollani.

Homma lähti hyvin käyntiin, Aron veti ihan umpihulluna muiden perään ja meikä juoksi. Ja juostiin sillä tavalla koko se 3 km.
Ohitukset oli ihan kauheita, muutama ohitus ja yksi vastaantuleva koira me juostiin ihan ok, mutta noin 10 muulla kerralla koirat rähisi toisilleen, Aron oli megakierroksilla, kun se vauhdin hurma oli yksi asia ja sitten kun se kuuli muiden koirien rähinöitä, ne vielä entisestään sitä korosti. Ja ohitus oli siinä just vaikea, että koira juoksee valjaissa edessäni, en saa koiraan katsekontaktia, sitten jos se ohitettava koira jo kääntyy valmiiksi ottamaan katsetta Aroniin, oli siitä ihan mahdoton päästä ohi niin, että oma koira vaan juoksee suoraan lähes silmät kiinni. Ihan viimeisessä ohituksessa Aron kääntyi edessäni ympäri ja kohdalla kääntyi suoraan kohti sitä ohitettavaa koiraa ja tilanne oli kamala. No jatkossa me ei ihan äkkiä lähdetä harjoitelemaan ohituksia toisten koirien kanssa juosten, oli se niin stressaavaa koiralle sekä aivan mahdotonta hallita kiihkossa olevaa koiraa. Joten jatkossa hallitut ohitukset, ensin ihan kävellen.

Itse juoksu kulki hyvin ja se oli kivaa. Aron meni kuitenkin niin täysillä, että kun tultiin parkkikselle ja pysähdyttiin juottamaan koirat, lysähti Aron maahan, nousi siitä aivan tönkkönä ja takapää laahaten, käveli todella vaikeesti eteenpäin ja olin itse aivan järkyttynyt. Itku ei ollut kaukana. Oli siis pakko vaan kävelyttää koiraa, viedä sitä hiljalleen eteenpäin, vein järveen missä se vähän viilensi itseään ja alkoi elpyä, sitten mentiin vielä porukalla rauhallinen 3 km kävely/ hölkkä, jossa Aron tasaantui. Sitten kun lopulta laitoin sen autoon, näytti ihan ok:ltä.

Itsenä nyt soimaan monesta asiasta. Tää oli meidän kolmas kerta tälläisellä juoksumatkalla. Miksi en siis tyytynyt siihen/ tehnyt vaan muille selväksi, että antaa muiden ohitella ja me oltais tultu vaan perässä ja tunnusteltu sitä, että me nyt vaan juostaan muiden ja vieraiden koirien kanssa. Tämä olisi säästänyt monelta. Tosin ne kaikki muutkin koirat rähisi erinäisissä ohitustilanteissa. Ohitustilanteet olisi myös voinut tehdä sellaisissa kohtaa, että mahtuisi kunnolla ottamaan sivusuunnassa tilaa siihen ohitettavaan, nyt mentiin samaa tietä aika lähekkäin. Ja voi Aron parkaa mihin sen vein. Nyt taitaa olla iso työ edessä, että saisin sen joskus ohittamaan ilman suurempaa kierrosten nousua ja toinen homma, nyt vaan tänäänkin kävelyttää Aronia, ettei sen lihaksisto mene ihan jökkiin.
Voi surkeuden surkeus!!!