Siinä se otsikossa tulikin, Aron on super.
Eilen ei hyvistä suunnitelmista huolimatta treenattu mitään, joten Aron oli tänään intoa täynnä. Ja kun sain lapset nukkumaan, virittelin kotipihaan ruudun, luoksetulon merkit ja siinähän sitä olikin.
Ensin merkkiä. Olin aikaisemmin huolissani, että vauhti on merkille lähes ravia ja motivaatiosta ei tietoakaan. Nyt virittelin Aronin merkille suullisesti ja se ihan tärisi, kun sai käskyn, niin sinne meni.
Otin uusinnan ja jes, nyt tää toimii. Riekkumista lelulla palkaksi. Sitten merkki ja ruutu, ihan evl-tyylillä enkä ollut käynyt enkä vienyt ruutuun mitään valmiiksi. Ensimmäisellä lähetyksellä Aron ei mennyt sitten ihan suoraan, mutta muutaman mutkan jälkeen löysi ruudun. Siitä seuraavat ruudut oli sen elämän hienoimpia. Ihan ylikiihkeänä merkille ja siitä ruutu, itse seisoin koko ajan siellä merkille lähetyskohdassa. Seis-käskyistä Aron pysyhtyi todella hyvin vaikka vauhtia ruutuun tuli miljoonasti enemmän kuin yleensä. Ainoa missä on jatkoa ajatellen parantamisen varaa, on sitten jatko. Nyt itse olin kaukana ja pallon heitto ruutuun mahdoton, ajattelin kikkailla ja käskeä maahan, mutta tilanne oli sen verran uusi, että Aron kävi maassa ja nousi sitten ylös. Eli loppu meni vähän sähellykseksi. Otin koko rimpsun vielä kerran ja Aron meni edelleen lujaa kaikki osat ja nyt seis-käskyn jälkeen hikuin vaan jes ja vapaa ja heitin lelua palkaksi edes ruudun suuntaa. Oltiin kumpikin ihan tohkeissaan.
Sitten kaksi luoksetuloa, annoin tule-käskyn (joka kertoo yleensä, että kohta tulee stoppi), mutta nyt vaan yritin välttää ennakointia ja ensimmäisellä kertaa heti käskyn jälkeen jo hihkuin jessiä ja lelu oli kädessä valmiina. Toiselle kertaa Aron sai laukata muutaman metrin pidemmälle, kun lelu tuli esiin.
Sitten taas ruudun pariin. Nyt tein niin, että jätin koiran istumaan ja kävelin ruudun yli ruudun toiselle puolen, annoin sieltä käskyn ruutu, jolloin koira laukkasi minua kohti ja kun oli ruudun keskellä, tuli seis ja siihenhän se toppas ja sai lelun palkaksi. ja taas oltiin ihan tohkeissaan. Eli harjoitus, missä tuli ns. luoksetulo, ruutu ja seis yhdessä.
Sitten lähetin koiran kiertämään puuta, puun jälkeen annon käskyn ruutu ja koiran piti hakea ruudun keskelle vauhtissa sieltä puun takaa, onnistui nämäkin, jopas nyt jotakin.
Lopuksi harjoiteltiin vielä noutoa, eli heitin kapulan ja heti heiton jälkeen annoinkin nameja koiran suuhun ja vielä uudestaan, vasta kahden makupalan syöttämisen jälkeen sai käskyn hakea ja nyt lähti kuin tykin suusta sinne kapulalle. Uusin homman toiseen suuntaan ja näytttää mukavasti siltä, että ihan kohta varastaa kapulalle, joten namia taas ja vasta hetken odotuksen jälkeen lupa hakea.
Loppuun yksi tunnarin piilotus nurmikkoon, tämä onnistui hetken etsimisen jälkeen. Kokeilin sitten vielä ennen iltaruokaa sitä, että siinä on kasa näkyviä kapuloita ja etsi käskyllä pitäisi hakea se nurmen alle piilotettu, mutta siitä ei tullut mitään, meni niille näkyville kapuloille. Joten eikun mietintään tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti