Viikonlopun treenisaldo on hyvin pieni, sillä oltiin perjantaista sunnuntaihin viettämässä mökkiviikonloppua kaverini ja lapsiemme kanssa. Koirat tietysti mukana, mutta pääsääntöisesti viikonloppu sisälsi lasten ehdoilla menoa. Lauantai-aamuna kävin kuitenkin tekemässä Aronille jäljen, sillä se vähän näytti käytöksellään, että aika tulee pitkäksi.
Joten rutikuivaan sammalmetsään tein alokasluokan pituisen jäljen, sisälsi 4 keppiä ja janan, jäljellä 3 kulmaa ja yksi ison polun ylitys. Ajoin jäljen vähän reilu tunnin vanhana, koira ensin järveen ja sitten jäljestämään.
Janalla lähetys ja koira lähti etenemään ihan suoraan, yhtäkkiä se kääntyi ihan kuin tarkastamaan jotakin, mutta jatkoi sitten taas eteenpäin jäljen etsimistä. Jäljen kohdatessa lähtikin sitten oikeaan suuntaan. Eteni ihan mukavan rauhassa ja nosti kaikki kepit. Olin nimittäin etukäteen miettinyt, että jarrutan se etenimistä, jos menee liian lujaa. Kepeillä palkkasin niin, että ensin nostatin kepin ylös asti ja kehuin, sitten leikittiin eli heittelin keppiä lyhyillä etäisyyksillä ja kun totesin itse, että nyt leikki riittää, annoin taskusta vielä makupalaa ja sitten keppi taskuuni ja matka jatkui. Viimeisellä kepillä ja taisi olla kaikilla muilla koira kuitenkin toimii niin, että kohtaa kepin ja pysähtyy siihen, kääntyy katsomaan minua, minä pysähdyn ja kyselen liinan päässä, että mikä siellä on, onko keppi, jolloin Aron nostaa kepin ja tulee sen kanssa kohti minua, kantaa sitä muutaman metrin ja pudottaa sen, kunnes lähden koiraa kohti ja kepin kanssa leikki alkaa. Nyt vain mietiskelen, että pitäisikö minun aloittaa kehuminen heti, kun se koira on pysähtynyt siihen kepille. Panostin siihen, että kehun koko ajan kun keppi on suussa. Haluaisin niin kovasti sitä lopputulosta, että se nostaa kepin ja kääntyy välittömästi keppi suussa minua kohti ja tuo sen minulle. No nyt se sentään pysähtyi ja ilmaisi kaikki kepit, mutta edelleen tämä keppi-juttu on meillä mietintämyssyssä..
Viimeisen kepin äärellä syötiin ruoka kupista ja sekä leikittiin pitkän matkaa kepin kanssa. Eli tätä nyt ainakin jatketaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti