Haaveilen tällä hetkellä kolmesta eri jutusta: olisi niin hienoa, jos ensi kesän toko sm:meissä olisi oma Frosty fields-joukkue ja me oltaisiin Aronin kanssa siinä mukana. Sitten olisi hienoa, jos sama kennelnimen koirat saisivat joukkueen kasaan Agirotuun. Kolmanneksi ajattelin tänään, että olisi ihan hurjan hienoa ilmoittautua kesällä/ syksyllä ensimmäisiin canicross-kilpailuihin ja käydä juoksemassa joku harrastelijan matka. Ja samalla tajuisin, että voisin periaatteessa osallistua koiristani kummalla vaan, Elviksellä tai Aronilla. Kumpikin juoksee mielellään. Aronin heikkous tällä hetkellä on ohitukset, millä opettaa sille, että juokse vaan vaikka silmät kiinni toisen koiran ohi tai jos joku toinen juoksee sen ohi, ei ohittavaa saa häiritä. Onneksi Tavesilla on suunnittelilla luentoa/ tapahtumaa kyseisestä aiheesta, joten ehkä meillä on toivoa. Perusohitukset remmilenkillä sujuu makupalojen avulla, mutta on tosi hankalaa hallita koiraa, joka juoksee täysillä narun päässä.
No tänään siis harrastin canicrossia ja tein Elviksen ja Aronin kanssa lomamme pisimmän lenkin. Olin nimittäin jo katsellut Saarenmaantietä, että sen varrella on pyörätie ja jaksaisinkohan juosta Kangasalta Tampereen puolelle tätä pyörätietä pitkin. Ja uskomatonta, jaksoin! Eli ensin 15 min reipasta kävelyä, sitten tunnin juoksupätkä ja sitä pyörätietä oli hyvä juosta, aurattu pohja, mutta pehmeä lumi alla, ei liukas. Vastaan tuli yksi pyöräilijä ja pari kävelijää, muuten saatiin juosta tunti keskenämme. Ja sitten takaisin tulin osittain metsäreittien kautta, jossa koirat sai juosta pitkän raviosuuden jälkeen vapaana ja ehtivät kyllä palautumaan, kun oltiin perillä. Matkaa tuli 17,4 km ja aikaa vierähti 2 h 50 min. Ja mikä voittajan olo tuon lenkin jälkeen, myös koirilla.
Iltasella päädyin vielä tokoilemaan Aronin kanssa Kangasalan Prisman parkkikselle. Erittäin onnistunut talvitokopaikka sen jälkeen kun Prisma on mennyt kiinni. Valtavan iso valaistu parkkipaikka eikä juurikaan ketään siellä. Joten etukäteen suunnittelin treenin ja toteutin sen lähes suunnitelman mukaan.
Aloitin ruudulla. Siellä oli pallo valmiina ja ensin suora voi-luokan luoksu ruutuun. Pallo oli lähes takarajalla. Tämän jälkeen oli taas laittavinani pallon siihen samaan paikkaan, mutta lähetys tyhjään ruutuun. Ja Aron meni suoraan kohti sitä paikkaa ja kun se käskystäni stoppas just siihen oikeaan paikkaan, sateli kehuja taivaalta. Taas tälläkin kerralla kävelin sinne ruutuun ja kehuin Aronia koko matkan, että se on sillä täydellisellä ruudun paikalla. Aron sai pallon ruutuun ja kehut jatkui. Uskon, että tällä saan vahvistettua sitä, että juoksee suoraan syvälle ruutuun. Kolmas ruutu tehtiin vielä niin, että pallo jäi ruutuun ja jätin koiran merkille, evl-tyylisesti kolmas ruutu ja Aron paineli suoraan ruutuun. Hyvä meininki!
Tämän jälkeen yksi suora luoksetulo makuu-asennosta, olin laittanut luoksetulomerkit sivulle ja olin ihan näkevinäni pientä vauhdin hidastumista näiden merkkin kohdalla, palkkasin vauhdista, kun koira oli ohittanut toisen merkin. Tämän jälkeen eri suuntaan pari tolpan kiertoa, missä stoppi, pallo ja käsi tulivat kaikki samaan aikaan.
Koska takana oli aika vauhdikas pätkä toivoin, että saan sanallisella psyykkauksella Aronin vaihtamaan asenteensa tunnariin. Tunnarin vaikeus oli se, että mieheni oli käsitellyt kapuloita kotona ja nyt tulevassa hajutehtävässä Aronin pitäisi haistella silti se minun hajuinen. Kapulat oli ruuduun suuntaan ja alkuvirityksistä huolimatta Aron paineli kapuloille ja haistelematta nappas vaan jonkun. Uusinnalla sama. Just. Kolmannella yrityksellä osui oman kohdalle, jonka nosti ja suullinen palkka tästä. Just joo. Joten keräsin kapulat ja mentiin ihan toiselle suunnalle parkkista, nyt helpotin hommaa niin, että oli vain yksi iso kasa ja se oma. Koira lähti kapuloille ja ensimmäisen kerran käytti nenäänsä, haisteli sitä isoa kasaa ja vertasi hajua siihen omaan. Päätyi lopulta tuomaan oman ja luovutti sen hyvin. Päivä ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt piip-ääni tuli luovutuksen yhteydessä, mutta ei purrut tunnaria. Eli koira oli epävarma tässä luovutuksessa, että teinkö nyt oikein. Luovutuksen jälkeen mahtavat kisamaiset suulliset kehut, miten hienosti ratkaistu ja sitten viiveellä kaivoin namikipon takataskusta ja koira sai syödä nakkia purkista. Eli toivottavasti hyvällä palkkauksella se taas muistaisi, että vain nenää käyttämällä voi ratkaista tilanteen. Ja tarvitsen kyllä ohjausta miten koiran ajatuksen käännetään esim luoksetulon jälkeen rauhalliseen tunnariin. Onneksi Pian kurssi alkaa pian :-)
Loppuun tehtiin kaukokäskyjä. Olin etukäteen kirjoittanut paperille, että aina yksi asennon vaihto ja palkkaus, kun tekee oikean. Etäisyys koiraan oli 14 metriä.
Ensin istu-käsky. Koira nousi seisomaan. No sitä seisomista on viime viikolla vahvistettu. Uusinnalla teki istumisen ja tästä palkka.
Sitten vuorossa seiso, tämän teki muistaakseni ihan oikein ja siitä palkka.
Sitten jätin koiran seisomaan ja siitä käsky taka, koira käy istumaan. Osasi, taas palkka.
Tämän jälkeen etu, eli koira oli jätetty istumaan ja siitä piti ottaa seisomis asento, osasi tämänkin.
Loppuun seisomisesta maahanmeno, ei osannut. Tarjosi kaikkea muuta. Ja vihdoin kun tarjosi oikean, sai palkan. Tämän jälkeen otin muutaman metrin päästä yhden seisomisesta maahan menon, jonka teki oikein ja siitä palloleikit alkoi.
Lopuksi annoin Aronin vielä juoksennella tyhjällä valtavan isolla Prisman parkkiksella eikä merkkiäkään siitä, että oltaisiin tänään tehty pidempi lenkki. Hyvä näin. Kaikkiaan sain pidettyä treeneissä hyvän mielen asenteen ja olen opetellut kehumaan koiraa oikein todella, kun tekee oikein, tämän luin jostain, että koiran saa kuulla olevansa maailman paras, kun tekee sen mitä pyydetään. Ja Aron näytti oikein onnelliselta kuulleessaan olevansa maailman paras mustavalkoinen otus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti