maanantai 3. tammikuuta 2011

Kana-areenalla

Tänään meillä oli kana-areenaa perhehintaan :-) Näin arkena ei siellä ole kova ruuhka ja Petran iloksi varasin meille 2 tuntia treenia-aikaa. Mukaan lähti kaikki koirat, Petra ja Petteri.
Aloitin Aronin kanssa tokoilemalla. Edelllisestä kerrasta jäi vähän ruutu ja ohjattu nouto vasen hampaankoloon, joten näistä aloitin treenin.
Ruudussa ongelma on tällä hetkellä siinä, ettei koira mene riittävän syvälle ruutuun. Eli hyvin mielellään jää siihen eturajalle. Joten tähän pitää keksiä jotakin, nyt helpotin hommaa niin, että lelu oli valmiina ruudussa pitääkseni nyt motivaatioa vaan yllä. Tosin ruutu-käskyllä Aron löysi aluksi myös putken, valitettavasti tämä on ihan todistetusti videollakin. Mutta kiva jo herra A tykkää putkistä.
Vasen-muistui Aronin mieleen kyllä, itseäni ruoskin tuosta merkin kouluttamisesta. Olen totaalisesti osannut karsia siitä kaiken näyttävyyden pois, varmaan ihan sillä, ettei se merkin taakse sijoittuminen ole koskaan mielestäni riittävän hyvää ja näin ollen mikään ei kelpaa, Joten mitään hyviä merkkejä ei tänään nähty ja pitänee siinä löytää kyllä vauhti ja merkin paikka ihan uudestaan.
Sitten jatkoin jumppasarjan pariin. Jokainen koira teki samaa jumppasarjaa, jossa on 5 hyppyä 5 jalan etäisyyksillä, sitten yksi vähän pidempi väli, olikan se 11 vai 12 jalkaa. Tätä viimeistä estettä nostin Aronille ja se teki niin loistavia hyppyjä, että näytti kyllä todella hyvältä. Harmi kun en tajunnut kuvata enemmän. Jimmy teki samaa madalletuilla rimoilla ja valitettavasti herran hypyistä näkee, että ikää on ihan just 11. Elvis teki samaa myös ja tässä taas huomaa, että hyppyvoimaa riittää hypätä ihan kaksikin estettä kerrallaan. Partacolliet teki siis ihan matalilla korkeuksilla ja Aronille taisin nostaa viimeisen esteen 60 cm, jonka yli loikattiin isolla ilmavaralla ja välihyppyjä laitoin eri korkeuksille, hyvin meni nämä.

Sitten ihan agilityä. Katselin illalla netistä agivideoita ja löysin mukavalta vaikuttavan rataharjoituksen eräästä blogista ja suunnittelin Aronille samanlaisen. Ensin harjoittelin pätkissä ja sitten tehtiin oliko nyt 13 estettä putkeen.

Täältä löytää päivän videoinnit

Petra ja Jimmy halusivat tehdä jotain sellaista, missä saa vaan juosta, joten heille kehitin radan, missä mennään hyppyyn ja putkeen ja saa juosta. Tein saman myös Aronin kanssa, jossa intoa riittää ja siinä vaiheessa, kun rata jo päättyy, tekee Aron vielä kolme estettä lisää.

Lopuksi harjoitelin puomilla kontakteja Aronin kanssa sekä samaa myös keinulla. Tässä tavoite on itsenäinen kontaktille meno, mutta edelleen oli riippuvainen käsistäni.

Petra harjoitteli Jimmyn kanssa niin paljon, että olin ihan varma, että tuo vanha koira kaatuu kohta, niin hauskaa niillä oli. Loppujäähdyttelyn koirat tekivät vielä kana-areenan pihassa, missä oli jahdataan Aronia leikki ja porukka painoi ihan hillittömästi. Samon lapset on juoksutettu hengiltä, kun se tykkäs juosta tyhjässä agilityhallissa keskenään sillä välin kun loppuverkkasin koiralaumaani Kana-areenan takana pellolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti