lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kevätretki Keski-Suomessa ja koekäynti

Ihan kuin olisi ulkomailla käynyt, tosin vuorokauden kotoa pois. Suuntasin eilen kera kolmen koiran ensin kohti Jyväskylää, mistä haettiin Anna töistä ja sitten kohti Laukaata. Siellä mietittiin Annan kanssa koesuunnitelmia ja muitakin illan mittaan, käytiin juoksuttamassa koiria isoilla hiekkakuopilla, tosin ne juoksi ja leikki myös Annan pihassakin. Syötiin ja saunottiin. Mukavaa oli :-)

Seuraavana aamuna meitä tuli Saija meidän henkinen tukija ja kuvaaja hakemaan koepaikalle ja jännitti sitä enemmän mitä lähempänä Pieksamäellä oltiin. Verryteltiin koiria ja otettiin Saijan kanssa siinä hallin pihassa yksi helpotettu tunnari, missä Aron toi sen oman. Ja tämän jälkeen seuruutin sekä otin luoksetulon pihassa. Myös pari kaukojen aloitusta, sillä kävin katsomassa ensimäisen voi-luokan suorituksen, missä kauhukseni huomasin, että kaukot alkaa seisomisella ja minä kun olin ihan varma, että ne alkaa istumisella. Hyvin meni kuitenkin. Ja sitten koe alkoikin.

Paikallamakuu 10, tämä meni ihan niinkuin aina. Aron makasi kahden koiran välissä ihan kiltisti. Oltiin jälkimmäisessa paikallamakuuryhmässä.

Sitten ne yksilösuoritukset:
Seuraaminen 7.5, ihan liian hyvät pisteet. Ensimmäisellä suoralla Aron liukenee käsistäni kuin saippuapala ja ensimmäinen käännös vasemmalle ihan ala-arvoinen. Sitten askeleet vasemmalle ja oikealle, Aron menee kuin väkkärä, ei sen näin pitänyt pyöriä. Vasta hitaasta käynnistä eteenpäin se alkaa seurata ns. normia kunnes lopussa taas meillä on vaikeuksia noissa käännös vasempaan ja oikeaan. Huoh. Olipa hirveetä. Tässä välissä en vapauttanut, sillä liikkeestä istuminen alkoi siitä lähes suoraan.

Liikkeestä istuminen, 0, se jäi seisomaan. Ja jälkikäteen katsottuna olisin voinut tehdä jotakin tuon liikkeen jälkeen, sillä tämän liikkeen epäonnistuminen ja oma käytökseni vaikutti varmasti luoksetulon aloitukseen.

Luoksetulo 7, tässä jostain syystä tarvitaan 2 käskyä alasmenoon, seisominen menee pitkäksi ja mitä tapahtuu lopussa, tänne käskyllä Aron kiertää minut sivulle istumaan. 2 asiaa mitä ei ole koskaan treeneissä tapahtunut. Tänne on aina ollut eteeni istumaan ja edestä sivulle on ihan erilainen, en ole koskaan kierrättänyt takakautta. Aloin olla ihan järkyttynyt. Mutta nyt sain edes jotekin kerrottua Aronille, että ei tässä mitään, hyvin tulit.

Ruutu 8, tässä toimittiin ihan niinkuin aina, tosin ruudussa maahanmenoon vaaditaan 2 käskyä, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Kohtuullinen kisapalkka tästä, vaikka olisin voinut olla paljon iloisempi.

Hyppynouto 9.5, kapulavaihtoehdot oli melko ankeat, otin kahdesta pahasta toisen, koira lähtee todella innokkaasti ja piip tulee lähdössä, luovutus elämän ensimmäistä kertaa sivulla. Kapulat on aina luovutettu eteen, nyt ei tule kertaakaan eteeni istumaan. Olen ihan järkyttynyt, että mitä hitsiä toi koira tekee. Tuomarihan ei tiedä tätä, että on reenattu aina eteeni istumaan. Tämän jälkeen ei vaan osaa kisapalkata.

Metallinouto 8, mun kapulan heittoa ei kannata ihmetellä, se on vaan sellainen, koiralla pieni leikki ennen kapulan nostoa, luovutus sivulle taas kerran. Ja missä on mun kisapalkka metallista, olen halvaantunut vain höpöttämään että kohta etsitään oma.

Tunnari 0, tässä näyttää hyvältä mutta poimii videolta katsottuna sen viereisen. Voi mitä mä teen tälle liikkeelle? Väärä kapula, minä entistä hämmentyneempi kun liikkuri on ensin sitä mieltä, että oikea tuli. Ja missä mun kisapalkka ja koiran huomioiminen, Aron hyppää mua vasten, että leikitäänkö kapulalla palkaksi niinkuin kotona. Eipä leikitty ja varmasti oli osaltaan sitten tuohon tie viimeiseen liikkeeseen.

Kaukot 7, ja men kun on oltu ihan hyviä näissä. Kaksi käskyä alasmenoon, ensimmäisen seisominen tekee nousten istumaan, itse teen tässä virheen ja sanon seiso, mitä oikeasti käytän vain maasta ylösnousuun, mutta saan sillä jonkilaisen asennon aikaan, loput sujuu rutiinilla ja nää me osattiin.
Loppuun yritys kisapalkata...

Ja mitä tästä jäi käteen. Suuri pettymys, että miten olen niin huono. Voi Aron parka! Juuri nyt väsyneenä vain suuri harmi jää jäljelle, kun kirjoittaa kaikki virheet ylös ja miettiin, miten oma käytökseni vaikutti nuoreen koiraan. Annetaan Aron hyvään ja osaavaan kotiin!
Kokonaisvaikutus 8.5
Noh pisteet oikeutti 201,5 pisteeseen ja kolmostulokseen. Sijoitus 4.
Kaikki virheet näkyy tässä.

Kotimatka sujui kokeesta jutellen Saijan ja Annan kanssa, pysähdyttiin Annalle hetkeksi syömään ja sitten metsään esineruutureeneihin. Tallattiin hyvä ruutu, ehkä 40 leveä ja lähes 50 syvä, Aron tuli kolmantena koirana ruutuun, jossa oli 5 esinettä valmiina. Sinne oli jäänyt yksi oma tumppu, jonka Aron haistoi edestä hetimiten ekalla pistolla ja toi sen. Sitten seuraavalla pistolla nosti myös esineen, kolmas pisto vei Aronin yli takarajan ja kun se sieltä tuli ilman esinettä minua kohti, olikin tämä kolmaskin esine siinä melko edessä. Eli ihan hyvä suoritus. Kovempaa ja intensiivisemmin olisi voinut mennä, tosin takana oli jo paljon matkustusta, pihassa Pipsa-siskon kanssa riekkumista jne.

Kotimatka menikin sitten puhelimessa. Selvisi matkan varrella, että Tavesin metsäjälkipäivään on ainakin 3 paikkaa tarjolla, kyseinen päivä on 1.5 ja hintaa koulutuksella on 35 eur siitä päivästä ja kouluttaja itse paras Pekka Korri. Koulutus järjestetään Tampereen Koivumäessä ja aluksi se oli tietysti tarkoitettu Tavesin jäsenille, mutta meitä ilmoittautui lopulta vain 4 jäsentä. Joten paikkoja tarjolla ei Tavesin jäsenille. Minulta voi kysyä lisätietoja.

5 kommenttia:

  1. Älä nyt liikaa itseäsi ruoski, vaikka aikansahan nämä jutut päähän ottaa, kun treeneissä tuntuu jo kaikki sujuvan mukavasti ja sitten kokeessa tulee noita ylläripylläreitä. Hyvää kokemusta saitte ja sinä olet ihan varmasti Aronille se paras ohjaaja. Aron on nuori! Eikun eteenpäin taas :D
    T. Kaarina ja Hiski

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaarina tuesta, arvostan sitä!

    VastaaPoista
  3. Moikka Heidi! Kiva kun olette jo uskaltaneet VOI-kokeeseen. Ihan hyvinhän teillä on osa liikkeistä mennyt. Harmi se tunnari, mutta se on kisatilanteessa vaikea, ja koirat jotka osaavat hyvinkin varmasti, tekevät joskus tunnarivirheitä.
    Se on aina hassua kun koira tekee kisoissa ekaa kertaa juttuja joita se ei ole ikinä elämässään tehnyt, niinkuin tuo suoraan sivulletulo luoksarissa ja noudossa, joten ei ihme että ohjaajakin siinä hämmentyy. Treeni-iloa, kivaa että olette päässet jo jälkikauden korkkaamaan! =)

    VastaaPoista
  4. Elä nyt ihan itseäsi pahasti ruoski, hyvinhän se kuitenkin meni! Eka voittajan kisa ja pitkästä aikaa koetilanteessa, sellaista se on. Kisaamaan oppii vain kisaamalla :) (Paraskin olen muka sanomaan, mutta näin ne väittävät) Ensi kerralla sitten rennommin :)

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä edellisten kanssa. Hyvä tuloshan tuo on ekasta voi-kokeesta, kun ottaa huomioon, että mukana on kaksi nolla liikettä. Ymmärrän kyllä, että omat mokat kaivaa, mutta niistä oppii. Joku viisas kerran sanoikin, että jokainen uusi tilanne on aina mahdollisuus toimia toisin, eli lisää vain kisoja, hyvä siitä tulee =D

    VastaaPoista