sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannuksen viettoa ja tokoa

Meidän perhe vietti juhannusta Vammalan (Sastamala) mökillä, mieheni vanhempien mökki siis kyseessä. Syötiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Tuntuu, että kiireinen arki on ollut entistä kiireisempää. Nyt oli aikaa pelata Petran kanssa sulkapalloa, pyörittää hyppynarua, loikoilla Petterin kanssa viltillä jne. Ja käydä myös koirien kanssa vaan ihanilla metsälenkeillä. Mökin lähellä on Lampisuo ja sinne pääsi ladunpohjia pitkin, ristinsielua ei tullut vastaan ja koirat sai juosta pehmeellä suosammaleella niin paljon kuin halusivat. Ja jos ne ei juosseet metsässä, juoksivat ne mökin pihassa. Eli kaikki sai nauttia kesän ihanasta ajasta.

Olin etukäteen päättänyt pitää treenailut aika pienessä mittakaavassa. Mukaan otin vain yhden merkin ja pallon. Tein pienissa erissä merkille lähetyksiä eri suunnista ja näytti aivan tosi hyvältä. Pallo palkaksi kun oli merkin takana. Sitten yhden kerran viritin pikkuesteen kapulan paikoille, hyvin Aron kuunteli aina kumpi suunta ja hyppeli hienosti oikeaan suuntaan. Olin innoissani.

Sitten tänään Hakametsän kentällä Sannan (tokon valmennusryhmästä) ja Marken (tokon tavoitteelisesta ryhmästä) kanssa tokoiltiin ja päätinkin heti, että Aron aloittaa tuolla ohjatulla. Tein ensin pelkkää merkkiä eri suunnista ja näin se osataan. Mutta sitten kun tehtiin kuin liikkeenä, muuttui koira tyystin. Se meni merkille ravilla, tuntui että kapulat merkin takana hidastivat kaiken koiran liikkeen. Ise kapulalle lähtö oli hyvä, mutta ihan järkyttävän tahmea ja hidas merkki.
No tehtiin myös ruutun meno merkin kautta. Ruudussa oli pallo valmiina ja nyt minun pitää miettiä ensi yö, että miten kerron koiralle, että kohta ruutuun, mutta merkki ensin. Nyt koira meinasi painella suoraan ruutuun käskyllä merkki, no sitten tahmea merkille meno ja asettui jo nokka ruudun suuntaan. Loppu luonnollisesti hyvin, kun lelu oli ruudussa.
Erikseen ruudun loppuosaa. Siinä Marke ja Sanna huutelivat käskyjä ja yritin vahvistaa sitä, että ruudussa ei hötkytä, luultavasti ihan onnistuen.

Aron piti hetken taukoa ja mietitttiin evl-zetaa Marken ja Sannan kanssa. Tein sitä ensin ilman koiraa, sitten koiran kanssa vaan seurauttaen tuon zetan ja lopuksi koiran kanssa kaksi ensimmäistä asentoa. Aronin seuruu oli tuossa tosi hyvää ja kulmissa se oli tarkkana. Kovasti nyt vaan minun pitää keskittyä tuohon liikkeeseen ja opetella sen ihanteellinen suoritus sekä miettiä, mitä kaikkea siinä voi tehdä väärin.

Lopksi Aron otti luoksetuloja, joissa käskyttettynä tuo liikkeen alku, mutta loppu vaan suorana laukkana. Tosin Aron ennakoi ihan törkeesti nyt stoppia, joten tänään yritin saada sen vaan laukkaamaan heti käskyn kuultuaan. Kolmas luoksetulo oli jo vauhdikkain alusta loppuun. Tähän oli hyvä lopettaa kenttätreenit.

Kotipihassa oli vielä pakko virittää merkki ja ohjatun kapulat taakse. Halusin katsoa, että mikä tässä nyt mättää. Tein kuvion nurmikolla ja taas näytti siltä, että kyllä se kotona osaa. Tein monta merkille lähetystä ja aina pallo palkaksi, kolmas merkille meno oli ihan täydellinen, siitä superriekkumista. Sitten taas merkki ja hae vasen, koira teki loistavan kaaren, kapulalla asettuu vasemman kautta kapulan taakse ja sieltä lähtee tuomaan. Näytti loistavalta.
No siirsin kuvion hiekalle, kapulat oli muutama metri merkin takana, nyt ne oli vaan häiriönä, eikä ollut tarkoituskaan hakea niitä. Ja samantien merkille meno muuttui tahmeaksi. Sitten vain tehtiin muutama sellainen merkille meno, että oli edes sinnepäin. Joten tässäpä on vielä treenattavaa....Pitäiskö treenata merkille meno, että merkin takana on niitä kapuloita tai leluja tms? No pitää miettiä :-)

1 kommentti:

  1. Tuo on oikein tyypillinen ohjatun "ongelma". Se korjaantuu treenin myötä, kun koira pystyy "unohtamaan" hetkeksi kapulat suorittaakseen merkin. Toki voi treenata myös niin, että tekee häiriömerkkejä juurikin kapuloilla jne. Paljon myös liikkurin kanssa ohjattua ja hyvästä merkistä palkkaa niin kyllä sekin siitä :-).

    VastaaPoista