Tänään nähtiin vielä Sari Kärnä ja Pia Karinen Kyötikkälässä ja teemana tuo pk-tottis. Pia oli tuomari, jolle tehtiin ilmoittautuminen, Aron makuuseen ja Kurt suoritti.
Makuussa jäin melko lähelle koiraa ja kävin kerran palkkaamassa koiraa siitä, että jäi makuuseen, mutta haistan tässä ongelman. Pysyi hyvin makuussa, mutta nousee istumaan vähän naheesti.
Itse kaaviossa tein seuraamisen, liikkeestä istumisen, liikkeestä maahanmeno+ luoksetulo palkatta, suullista kehua annoin kyllä.
Noudoista tasamaanouto, jossa palkkaus heti luovutuksessa. Hypyn jätin väliin ja siirryin a-esteelle. Tässä muuten hyvin, mutta etsi hetken heinikossa kapulaa, palkkaus myös tässä luovutuksesta.
Sitten eteenmenoon, lähti hyvin, laukkasi ihan kivasti, huomasin, että meni ohi heinän keskelle jätetystä pallosta, joten hätäratkaisuna oli huutaa maa, putosi hyvin ( WAU!) ja kävelin koiran luo, nappasin eteenmenopallon matkalta ja koiran sivulle, istu ja siitä palkaksi tuo eteenmenopallo. Hetken leikki ja sitten mentiin vielä loppuarvostelu kuuntelemaan, jossa syötin kyllä namia vahvistaakseni vielä vierellä istumista. Tämän jälkeen leikittiin vielä sillä eteenmenopallolla.
Treenit koetta varten oli suunnilleen nyt tässä. Tänään näkyi Aronissa on selvää väsymistä, ollaanhan me nyt joka päivä treenattu ja tehty palkatta monia pätkiä. Huomenna Aronilla on agility ja loppuviikko vapaata. Jotain ihan pientä voisin tehdä lauantai-iltana, sellaista lyhyttä super-juttua. Mutta mitään isompaan en nyt sitten tee, kun kuumuus selvästi rankentaa meidän treenejä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti