Jos kotona ollaan hetki, pitänee käydä hätsyn pikaa metsässä. Tänään Aronille (lyhyt) jälki, kävelin sitä 10 min, mutta maasto oli haastavaa. Keppejä jäljellä 4 ja jälki vanheni 1h 35min. Jana sellaiseen kohtaan, että maahankaatunut puunrunko ohjaa koiran suuntaa oikeaan suuntaan. Ilma oli 28 lämpöö ja jälki kulki sellaisessa kohtaa, että ei ainakaan marjankerääjät tule sotkemaan (ryteikköä). Nyt kun itsekseen yrittää pitää kiinni siitä linjasta, että jäljen pitää vanheta 1½ tuntia vähintään, tuntuu se pitkältä ajalta. Nyt ehdin käydä jäljen vanhenemisen välissä tankkaamassa auton, ostamassa Elvikselle ruokia ja käveltiin koirien kanssa vielä 40min lenkki. Tosin Aron läähätti tuon jälkeen melko paljon, joten vähän pakkojuotin sitä ennen jäljelle lähtöä.
Janalla Aron eteni suoraan, olisi varmaan lähtenyt takajäljelle, mutta en päästänyt, sitten meni vähän yli jäljen ja vasta sieltä nosti oikean suunnan. Kaikki kepit nousi tänään ja sen verran kävi tuuli, että Aron selvästi bongasi kepit jo paljon ennen kuin vasta kohdalla. Ekan kepin jälkeen oli kulma hakkuaukean reunalla, tuossa meni kulma vähän pitkäksi mutta siitä eteenpäin Aron kiinnittyi tosi hyvin jälkeen. Kaksi viimeistä kepin väliä mentiin jo tuttua vauhtia, missä meikä saa vähän juostakin perässä ja yksi terävä kulma tuossa välissä hoitui melko kivasti. Eli olin oikein tyytyväinen Aronin työskentelyyn.
Tänään on iltasella valmennusryhmän tokotreenit, joiden kautta jatketaan mökille Vammalaan. Kesä on ihanaa aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti