Maanantai Aronin treenien suhteen täysin vapaa, käytiin vaan kunnon metsälenkillä.
Tiistaina oli sovittuna Miinun kanssa kevyet pk-henkiset treenit kyötikkälään. Aloitettiin esineruudulla, joka tehtiin helppoon maastoon, oli ehkä puolikkaan ruudun kokoinen ja sisälsi Aronille yhden esineen.
Tässä me aloitellaan
Koska maasto oli hyvin tasaisen aukeaa, meni Aron myös ruudun ulkopuolella. Ainakin ruudun eturajalta katsottuna koira paineli edestakaisin takarajalla ja sen takana, kun esine oli suorastaan tyrkyllä 10 takarajasta sisällepäin ruutua. Koira siis laukkaili aikansa, palasi eturajalle, josta lähetin sen uudestaan ja nyt eteni niin, että kohtasi esineen. Lapsen tossu tuli kyllä nopeasti luovutustilanteeseen.
Hieno tossu löytyi
Narulelu koiralle palkaksi
Joko riittäisi
Joten ei tämä nyt mikään huippusuoritus ollut varsinkin kun vertasi meidän jälkeen Bertan yhden esineen pistoon. Ihailen Miinua siitä, että se jaksaa aina tehdä hyvän treenisuunnitelman, tekee vain yhtä asiaa kerrallaan ja eikä koskaan ahnehdi mitään enemmän. Sen vuoksi Bertta noin pari kertaa tänä vuonna esineitä tehneetä teki ihan huikean nappisuorituksen. Veti lähetyksestä ihan miljoonaa suoraan eteenpäin kunnes kohtasi esineen ja tuli ihan miljoonaa takaisin. Suoritukseen meni ehkä 10 sek ja esine oli samassa paikassa kuin Aronillakin. Eli vähällä treenimäärällä Bertalla oli ihan huikea motivaatio hakea esine.
Siitä jatkettiin kentälle. Aron teki tulevaa viikonlopun koetta varten sellaista iloinen meininki-treeniä.
Ensin seuruuttaminen kohti tuomaria, heti kun otti perusasennon tuomarin edessä, palkkaus ja lelun riepotus. Sitten sama uusiksi ja nyt puheet ja kättelyt ja palkkaus. Aron oli erittäin terävän oloinen :-)
Sitten seuraamispätkää. Ensin 30 askeleen suora, jossa pidin silmällä sitä hetkeä, jossa kontakti voi tippua. Vaan nyt ei tippunut ja pääsin palkkaamaan 30 askeleen suoran kontaktin. Jes. Sitten sama suora, mutta yksi laukaus, kontakti piti, jatkoin vielä noin 5 askelta eteenpäin ja palkkaus. Ja vielä vähän venytettiin, nyt seuraamissuora, jossa 2 laukausta, laukausten jälkeen 10 askelta kontaktia ja palkkaus. Piti kontaktin laukausten aikana ja sen jälkeen.
Sitten liikkeestä maahanmeno ja siitä luoksetulo, hyvin meni maahan ja tuli luo :-)
Tämän jälkeen haettiin noutokapula ja yksi vauhtinouto sekä yksi kohteen kierto kapula suussa. Aron lähti kiertämään tosi kaukana olevaa kohdetta kapula suussa, palkkasin vauhdista, tosin siinä vaiheessa Aron kantoi ihan hullusti sitä kapulaa, mutta en huomannut kun tuli niin lujaa ;-)
Lopuksi eteenmeno, pallo oli kentän päässä, mutta käskin maahan vähän ennen palloa, pysähtyi, mietti hetken ja putosi maahan. Kävelin koiran luo, käskystä istumaan ja siitä mentiin yhdessä eteenmenopallolle, joka olikin sitten siinä 5 metrin päässä koirasta. Lopuksi leikittiin yhdessä pallolla.
Kotipihassa vielä makupalan kanssa seuraamista ja nyt tarkkailin seuraamisen paikkaa, helposti valuu eteenpäin...
Joten näillä mennään kohti koetta. Nyt mua jännittää ihan sairaasti kun kuvittelen, kuinka vakavahenkiset vietti-pakko-vietti-ihmiset tuijottaa meidän suoritusta, mutta annan itseni olla nyt ihan kauhussa ja sitten koepäivänä keskityn nauttimaan vaan siitä, että saadaan tehdä Aronin kanssa koemainen esineruutu ja ajaa meille tehty jälki. Päätin, että siellä en panikoi vaan teen siitä kivan päivän Aronin kanssa. Ei Aronin tarvitse tietää, että pk on mun mielestä niin vakavaa....jos tulosta ei tule, se on ehkä maailman loppu ja jos tulos tulee, on sekin maailman alku, joten näillä mennään :-)
Olen unohtanut täällä mainita Jimmyn ulkomaanmatkan tuloksista. Jimmy siis kävi kasvattajansa kanssa Virossa Viljandin koiranäyttelyssä ja esiintyi siellä partacollie veteraaniluokassa. Tuomari oli kysynyt kolmeen kertaan koiran ikää, kun ei kai meinannut uskoa mitä sanottiin, oli kai vielä tarkistanut sen papereista ja sen jälkeen ihmetellyt aikansa. Arvostelu meni näin: 11 y, nice looking dog, in very goog conditions, beautiful head, good shoulder,.... and coat, moves well for her age. Tuomarina Lisette Delvaux- Crauwels. Tämän myötä Jimmy oli ROP-Vet ja ROp ja ryhmäkehässä sijoitus oli 5des. Että ei hassumpaa.
Heips!
VastaaPoistaSain kyllä sun sähköpostin, mutten ole ehtinyt vielä vastaamaan siihen. Laittelen sulle omia ajatuksiani ensi viikolla =)