Eiliset jäljestelyt vaivasivat mieltäni koko illan. Pähkäilin ja mietin, että mitä on nyt pielessä ja saatoin keksiä ratkaisun. Pakkohan se piti sitten mennä tsekkaamaan, vaikka tänään piti olla Aronin lepopäivä, että jaksaa viikonloppuna antaa itsestään kaikkensa tai enemmän.
Mutta eikun heti aamusta metsään. Ajelin Kangasalan vehoniemeen ja vettä satoi ihan kaatamalla ajomatkan ajan, jyrisi ja salamoi. Ja kun parkkeerasin metsän laitaan, sade alkoi hiljentyä.
Tein Aronille jäljen, jossa oli 5 keppiä. Jana oli hyvällä paikalla ja tein siihen vielä käsiavun metrin matkalle. Kävelin jälkeä 10 min, joten ei mikään järin pitkä, mutta parin kulman ja polun ylityksen verran. Ja kun jälki oli tehty, siirryin tallomaan esineruutua.
Tämän päivän esineruudun idea oli, että motivaatio saa nousta edelleen. Joten tein ruudun tasaiselle metsäalueelle, hain sekä Aronin että Elviksen ruudun etualalle katsomaan kun vein esineitä ruutuun. Täällä menee esine ja kumpikin koira piipitti kiihkoissaan, että anna mun hakea se. Jätin ruutuun kaikkiaan 5 esinettä ja Aron sai aloittaa. Ensimmäinen lähetys oli hieno, paitsi että lähetin oikeasta etureunasta ja Aron meni miljoonaa vasempaan takanurkkaan, josta toi ripeästi esineen. Sitten keskeltä lähetys ja nyt Aron meni taas sinne mistä äsken löytyi, mutta nurkan tarkistettuaan meni takarajaa ja löysi sieltä seuraavan esineen. Nyt olikin Elviksen vuoro jatkaa. Aron katseli, että ei juma, toikin saa hakea. Ja Elvis haki ruudusta esineen, sain kehuja ja kanaa. Sitten Aronin vuoro, tiesin, että helppo esine on oikeassa takanurkassa, mutta Aron kävi taas siellä vasemmassa, eteni sitten oikeaan ja toi sieltä esineen. (eli hyvin vahvasti Aron hakeutuu sinne, mistä ensin löytyy). Nyt Elviksen vuoro, tiesin, että enää yksi pieni nahkaremmin pala on siellä takana, mutta Elvis ei osunut sinne, joten heitin Elviksen ollessa takana yhden esineen eteen ja kun se laukkasi sieltä tyhjin suin minua kohti, olikin matkalla esine, johon se heti reagoi. Hyvä Elvis. Ja sitten oli se nahkaremmin pala siellä jäljellä. Kävin nostamassa sitä ylös kerran ja hihkuin Aronille, että täällä on vielä esine. Ja sitten lähetys, jonkin aikaa Aron sitä sitten etsikin, mutta lopulta löytyi ja sai kehuja ja palkitsemista. Kumpikin koira totesi, että olipas kivaa!
Tämän jälkeen ulkoiltiin metsässä ja odottelin, että jälki vanhenee. Metsä oli märkä ja koko ajan tihkutti vähän, mutta ei mitään isoa rankkasadetta. Vein Aronin janalle jäljen ollessa minuutilleen 1½ vanha. Lähetin koiran ja se eteni 30 m tosi hyvin suoraan, noin 5 metriä ennen se oikasi janalta takajäljen suuntaan ja nosti sieltä jäljen, oli menossa takajäljelle, mutta pidin vähän liinasta kiinni ja koira kääntyi ja lähti oikeaan suuntaan, sitten se olikin jo siinä kohdassa missä oli mun käsiapua maassa ja näytti varmalta, että tässä se on. Ensimmäinen keppi nousi hyvin ja siitä palkka. Sitten jatkettiin, mutta huomasin, että koiralla oli vaikeuksia. Jälki hukkui vähän väliä, yhdessä rinteessä koira pääsi minulta liinasta irti ja rallatteli reippaasti ohi jäljen. Ja nyt olikin vaikeuksia koiralla löytää takaisin jäljelle, jostain jälki tulikin esiin ja se ajoi jälkeä väärään suuntaan, törmäsi keppiin ja nosti sen. Palkkasin ja sanoin, että jatketaan. Tämän jälkeen olikin vaikeuksia, jälki hukkui meiltä yhdeksi kepin väliksi kokonaan, tiesin, että ei tod. oltu jäljellä, mutta jotakin Aron ajoi kunnes se taas nosti oman jäljen. Nyt se eteni ihan nenä maassa, nuoli lähes sitä jälkeä ja nosti kepin. Huh, onpas nyt jotakin. Nyt tiesin, että on vielä yksi pätkä kohti viimeistä keppiä. Jatkettiin matkaa ja tässäkin jälki hukkui, kun piti ylittää metsässä oleva kärrypolku ja Aron joutui tekemään kovasti töitä taas löytääksen sen kohdan, että mihin se jälki jäi. Nyt viimeinen pätkä kohti jälkikeppiä mentiin hitaasti ja koira taas ihan nuoli tuota jälkeä, meni niin nenä kiinni sammaleessa kuin olla ja saattaa ja nosti sen viimeisen kepin. Sai maksalaatikkoa palkaksi ja riemuisan keppileikin. Huh, että olikin kovatöinen juttu, mutta koira onneksi ihan itse ratkaisi noita asioita.
Ja mitä tästä siis opin. Muistin, että Pekka puhui keväällä, että ennen koetta meidän kannattaa ajaa vaan tunnin vanhoja jälkiä. Ja tämän pohjaltahan Pekka sanoi, että nyt pian ykkösluokan kokeeseen, kokeen jälkeen voi siirtyä sitten ajamaan avoimen luokan vaatiman vanhoja jälkiä. Idea tässä on, että koira opetetaan ajamaan juuri sitä tietyn vanhaa, jolloin se ei ehkä lähde harjajälkien matkaan, joiden vanhenemisikä on eri. Ja näinhän me ollaan tehty, Aronin tämän kevään jäljet on lähes aina olleet niitä tunnin vanhoja. Tosin joskus on ollut vähän yli tunnin, mutta suunnilleen aina niitä tunnin vanhoja. Ja kokeessa koirahan teki loistavan jäljetyksen juuri tunnin vanhalle jäljelle. Ja eilinen jälki oli 1½ tuntia vanha, sen täytyy olla syy vaikeuksiin nyt meille. Oliko koiran vaikea kiinnittyä siihen, kun se oli totuttua vanhempi? Ja halusin todistaa tuon väitteen ja todella tarkkaan ajettiin tänään 1½ tunnin jälki, tässä jälki hukkui moneen kertaan koiralta. Jäljen ajo näytti huolimattomalta, mutta kun se oli riittävän monta kertaa hukkunut, oli koiran ihan pakko keskittyä siihen täysin ja ajoihan se sitä. Joten ainoa lääke tähän on nyt ajaa aina vähintään 1½ tunnin vanhoja jälkiä. Ja päätin, että ajellaan tämän vanhoja jälkiä nyt ihan rauhassa, eihän meillä ole mihinkään kiire. Joten unohdan nyt sen kokeen, mikä olisi ihan parin viikon päässä. Treenataan jälkiä pari kertaa viikossa ja katsotaan miten suoritus alkaa parantua. Tokon evl-luokkaa varten me treenataan nyt täysillä ja katselen jälkikoetta meille loppusyksyyn, kun kumpikin ollaan varmoja, että homma meiltä sujuu. Ja miten helpottava olo minulle tuli tämän päivän treenin jälkeen. Tiedän taas mitä me ollaan tekemässä ja mitä me tavoitellaan. Ja muistan, että yksi ohjenuora kaikkeen koirani kanssa treenaamiseen on, että homman pitää olla kummallekin palkitsevaa, joten pidän tästä nyt kiinni :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti