Lueskelin Hanna T:n blogia ja oivalsin sieltä pari asiaa. Kaikessa jäljestämisessä voi joko torua väärästä tavasta tai motivoida oikeaa tapaa ja näistä jälkimmäinen on se meille sopiva. Koska Aronin janat on olleet viime aikoina sitä ja tätä ja takajälkeäkin useimmiten pukkaa, tarvitsee sitä vaan motivoida tekemään oikein. Ja motivointi on viikon teema! Joten näillä ajatuksilla jäljen tekoon.
Mittari näytti 28 lämpöastetta ja auton ilmastointi puhalsi täysillä, kai mulla on kohta kurkkukipeä, mutta mitäs siitä, kun koira on tärkeämpi. Ajelin kohti Pälkänettä ja matkan varrella pysähdyin tuttuun kohtaan tekemään jäljen. Janalla päädyin siihen, että motivoin Aronia valitsemaan sen oikean suunnan jäljen kohdatessaan ja tuossa kohtaa vedin kädellä maata parin metrin matkan ajan. Tällä tavalla Aronin on ehkä helpompi valita oikea suunta kuin lähteä takajäljelle. Aron näki myös autosta, että menin siellä metsässä, joten sekin keino oli käytössä motivaation nostamiseksi. Sitten tulin takaisin autoon ja lähdettiin viemään Jimmyä Pälkäneen aapiskukolle, siellä treffit Katjan kanssa ja Jimmy jatkoi matkaa Janakkalaan. Ja sitten takas sinne janalle, koiran lähetys melko tarkalleen tunnin vanhalle jäljelle.
Aron eteni janalla tosi hyvin, ihan suoraan juuri siihen kohtaan, missä jälki kulki,mittasin myöhemmin, että matkaa lähetyskohdasta jäljennostokohtaan oli 25m. Haistoi takajäljen suuntaa, sitten käänsi päänsä sitä suuntaa kohti, missä oli se vahvistettu kohta, haisteli sitä hyvin tarkkaan ja lähti vauhdilla eteenpäin. Jälkimaasto oli helppoa, sellaista kuivaa sammalta ja matalaa ketunleipämetsää. Tein ainakin kolme kulmaa sinne ja muuten melko suoria pätkiä. Kaikkiaan 5 keppiä ja kaikki löytyi tosi varmasti. Aron teki töitä tosi innokkaana ja jopa neloskepin jälkeen se laukkasi viimeisen pätkän viitoskepille. Helppo alusta mahdollisti tuon laukkaamisen, muuten ravasi koko jäljen sellaista vauhtia, että minun piti vähän hölkätä perässä. Todella motivoitunut siis tuossa helteessä. Ja jälki ei ollut pitkä, ehkä just alokasluokan 500m mutta ihan riittävä. Näin hyvää onnistumista meille ei ole ollutkaan pitkään aikaan. Joten motivointiviikko todella kannattaa, koska me ollaan nyt ihan voittajia :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti