sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Maneesitreeneissä

Tänään treenailtiin maneesilla. Meitä oli paikalla 9 koirakkoa, joten ainakin kolme treenirinkiä teki taas samaan aikaan.

Aron aloitti omalla vuorollaan luoksetuloilla, pelkkiä suoria luoksetuloja niin seisomasta, makuulta kuin sieltä aloituspaikastakin. Hyvä laukka näissä kaikissa.
Sitten tunnari, Sari teki hyvän rivin, epävarmuus näkyi Aronin työskentelyssä, sillä se meni rivin varmaan kahteen kertaan läpi, löysi oman, mutta meinasi viedä sen Sarille ja ajatus katkesi, pyysin, että tuo tänne ja Aron toi. Eli näissä liikkurin kanssa tehtävissä tunnareissa on nyt jumitustilanne. Jos teen itsekseni, sujuu hyvin, kuten tänään kotimatkalla pysähdyin Ikean parkkipaikalle tekemään yhden tunnarin, luonnollisesti hyvin. Pitänee vaan taas kerran kasvattaa rauhassa Aronin itseluottamusta tähän tehtävään.

Sitten vuorossa hämykäskyt ja liikkuroinnit liittyen paikalla-olojen aloituksiin. Tässä Sari ja Maarit huutelivat hämyjä ja ainostaan ensimmäisellä kerralla Aron meni hämyyn, muuten piti linjansa. Maasta istumaankin onnistui hyvin, vaikka Sari huuteli kaikki ylösnousuun tarvittavat sanat, Aron nousi täpäkästi omasta käskystä ylös.

Sitten hyppynoutoon, tai siihen paluuhyppy/ luovutustilanteeseen. Tämä juttu pitää pilkkoa nyt paloiksi ja tehdä paremmin. Jotenkin Aronia ahdistaa tulla nyt kapulan kanssa hypystä eteeni, sen tekis mieli piipata ja se piippaa, sen tekis mieli mennä äkkiä suoraan sivulleni jne, joten sanomattakin selvää, että tähän pitää tehdä se varmuus ja rauhallisuus takaisin.

Sitten lopuksi merkin kautta ruutuun, meni hyvin, vaikka ruudun vasemmalla puolen oli ihmisiä ja koiria. Palkka ruutuun ja koira tämän jälkeen autoon.

Itsekseni hömpöttelin sitten myöhemmin. Tässä seuraamispätkiä, joissa Aron tuntuu hyvältä. Jäävät asennot kertaalleen läpi, istuminen ja seisominen oli hyvät, maahanmenossa käskyn kohdalla jokinulkopuolinen rikkoi Aronin ajatuksen ja teki virhe-asennon, uusinnalla varma maahanmeno. Lopuksi kaukokäskyjumppaa ja päivän maneesitreenit oli siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti