Onneksi ehdin Tamskin järjestämään Vappu Alatalon hyppykurssin aloitukseen. se alkoi nimittäin luennolla, josta sain paljon ajattelemisen aihetta. Tai lähinnä tieto lisää tuskaa...
Vappu Alatalo tähtää koulutuksissaan siihen, että koira saa lisää taitoa hypätä hyvin. Hyppääminen on tehtävä, jonka koira suorittaa itsenäisesti, koska koiran on tehtävä itse ratkaisu siitä mistä ponnistaa, kuinka kovalla voimalla, kuinka korkealle jne. Mutta mitä ihminen voi osaltaan tehdä? Ohjaajan tehtäviin kuului tietysti se, että pitää huolta, että koira on siinä kunnossa, että se voi hypätä. Hyvään hyppyyn koira tarvitsee hyppylihaksia, kuten syviä lihaksia että habaa takareisiin. Joten Vappu puhui siitä, kuinka fysioterapeutit, osteopaatit ja hierojat kuuluvat koiran huoltotiimiin ja tärkeys oli tuossa edeltä mainitussa järjestyksessä. Vapulla ei ollut mitään hierojia vastaan, mutta sanoi, että eläinfyssarit ovat kaikkein eniten koulutettuja ymmärtämään koiran biomekaniikkaa. Oma kysymykseni kuuluikin, että miten tehdään koiralle paremmat syvät lihakset ja se haba sinne takareisiin. Vastaus oli, että käynti fyssärilla, joka antaa yksityiskohtaiset ohjeet. Kovasti suositeltiin mm. Elina Karhumäkeä, jos Pirkanmaalta mieli fyssarin hoitoon.
Metrinen pk-este kiinnosti mua tietysti eniten. Vappu sanoi, että estekorkeus ei ole suurimmalle osalle koirista mikään suuri ongelma, mutta hyppyliike on melko haastava. Tässä koiralla on yleensä tilaa noin 2-3 laukka-askelta ennen hyppyyn lähtöä, mutta paluu on yleensä vielä pahempi riippuen mihin kapula lentää. Kapulan suussa takaisin esteen yli, tässä kapula lisää painoa koiran etupäähän, mikä tekee hypystä vielä haastavampaa.
Vappu itse suositteli, että koira osaa hypätä esteen teknisesti oikein ilman kapulaa. Vasta tämän jälkeen otetaan koiran suuhun jotain kevyttä ja opetellaan pitämään tekniikka, vaikka suussa onkin jotain. Sitten lopuksi vasta kapula. Koiran itseluottamus hyppyä kohtaan pitäisi saada niin suureksi, että koira uskoo ja tietää selviytyvänsä esteestä. Vappu ei suositellut mitään suurta määrää hyppyytystä metrisellä, vaan niin, että esteen korkeus vaihtuu koko ajan, kuvaili, että este voi nousta 40 cm korkeudesta lauta kerrallaan ylöspäin 80 cm ja sitten laskea. Seuraavalla kerralla korkeus käy kerran 90 cm ja sitten taas laskee. Näin koira oppii arvioimaan korkeutta ja samalla itseluottamus hyppyyn säilyy. Koiran motivaatio hypätä este oli Vapun mielestä todella tärkeä. Hän itse sanoi, että jos treenaisi pk:ta, tekisi vuoden verran pelkästään treeniä tuota hyppyä varten ja hyvin harvoin estekorkeus olisi siellä metrissä. Tässä vaiheessa huokailin mielessäni, että Aron on viety pk-esteelle niin raakileena.Ylipäätään Vappu puhui myös estekorkeuksista agilityn puolella. Hän sanoi, että olisi hyvä, että koiria hyppyytettäsiin aina eri korkuisilla esteillä. Jos estekorkeus on aina vakio, koira alkaa luottaa siihen vakioon eikä katso esteen korkeutta. Koirasta tulee ikään kuin huolimaton, kun se oppii, ettei sen tarvitse miettiä esteen korkeutta,vaan hyppää vakiovoimalla. Koira, joka katsoo osaa arvoida esteen korkeutta, tekee vähemmän rimanpudotuksia, sanoi Vappu.
Itse hyppy oli Vapun mielestä kuin yksi iso laukka-askel. Hypyn ponnistusvaiheessa koira siirtää painon taakse, taka-osa on se moottori. Jotta koira pystyy tekemään hyvän hypyn, sen syvät lihakset on oltava kunnossa sekä selän rangan täytyy taipua kaarelle. Tässä vaiheessa Vappu kertoi, että koiran rakenne on ratkaiseva hyppytekniikassa ja tasapainoinen rakenne on tietysti toivottavaa. Koirat kuitenkin syntyvät omassa kropassaan ja oppivaan käyttämään juuri sitä omaa kroppaansa, oikein tai väärin.
Ehdin katsella yhden kierroksen koirien hyppytekniikkatreeniä ja kyllä Vapulla oli hyvä silmä, se näki hyvinkin nopeasti, mitä kukakin koira tarvitsi parantakseen hyppyä. Ihan perussarjatreenillä, missä rimat on vain 10 cm korkeudella ja in-and-out pituuksilla näkyi jo monelaisia juttuja. Harmi, että mun piti lähteä tässä vaiheessa.
Mutta kiinnostus heräsi, missähän tilassa Aronin syvät lihakset ovat? Miten parannan niitä? Miten tehdään habaa takapäähän? Onkohan sillä sitä?
Ja käynti fyssarin luona on ajankohtainen. Sitten hyppymotivaatiota pitää parantaa. Harmi,kun meidän takapihan nurmikko on tosi liukas näin märillä ilmoilla. Hirmu mielenkiintoista kaiken kaikkiaan:-)
Meillä harjoitellaan syviä lihaksia Elinan ohjeilla. Harjoituksia ovat esim. ristikkäiset jalannostot: nostat koiran etutassua ja ristipuoleista takatassua ihan vähän maasta ylöspäin, 5-10cm, pidät pari sekuntia => koira hakee tasapainoa, voi vaikeuttaa esim. patjan tai sohvan päällä (pehmeä alusta). Kevyt töniminen kyljistä => koira hakee taas tasapainoa. Kaket rauhassa. Peruuttaminen (raaaauhalliseen tahtiin hallitustu), ja esim peruuttaminen rappusia tai ylämäkeä pitkin. Hiiiiidas kävelytys (oikeasti hiiiiitaaaasti!) ylä-ja alamäissä, siksakkia ja ihan suoraakin. Järvessä / lumihangessa kahlailu, tässä pitäis myös pyrkiä hitauteen siten että koira kävelee ja nostelee jalkojaan, ei mitään pomppimisia. Sitten oma suosikki: puunrunkojen/kivien/sohvan/jumppalaudan päällä tasapainoilu, koira hakee taas tasapainoa kun on kapea alusta. Ima kypsänä rouvana pystyy tekemään täyskäännöksen kapealla puunrungolla, Remolla just ja just pysyy kaikki tassut yhtäaikaa hetken verran siinä ;), pitäisi tietysti pyrkiä just siihen että koira pystyy esim. tekemään istu-seiso-liikettä puunrungolla => hyvä kehonhallinta.
VastaaPoistaTällaisia meillä!
ps. Ystävämme huono omatunto, itse mua aina vähän vapun jälkeen jää vaivaamaan se, että PITÄISI käydä tekemässä hyppytreenit kerran viikkoon normitreenin lisänä, sitten tietysti palautteleva treeni esim. kisojen jälkeen jne... Eli vuosi pelkkää pk-hypyn harjoittelua kuulostaa tällaiselta tavikselta aika pitkältä ajalta, ehkäpä jopa liioittelulta, mutta tietysti hyväähän sillä vain haetaan! Ei kaikkea tarvitse mielestäni sulattaa ja niellä ihan purematta, omien resurssien ja tietotaidon mukaan mennään. minä ainakin tykkään pitää koirien kanssa hauskaakin, enkä vain junnata ja ottaa aina niin vakavasti!
Nyt mä kuulostan tuossa taas siltä, ettenkö arvostaisi Vapun ohjeita... eli ei ollenkaan näin...
VastaaPoistaVälillä vaan tuntuu (varsinkin jonkun seminaarin jälkeen), että koko ajan pitäisi tehdä sitä ja tätä treeniä, harjoitella siellä sun täällä kaikkea vähintään sata vuotta varmuuden vuoksi ja viedä koiria sinne sun tänne poppastohtorille ja syöttää niitä ja näitä ruokia... Ja aina tuntuu siltä, että ei ole ikinä tarpeeksi aikaa/halua/rahaa siihen kaikeen, mitä pitäis tehdä pärjätäkseen... Vai pärjäisikö täällä kuitenkin ihan maalaisjärjellä ja vähän vähemmälläkin vouhotuksella? Nimim. "koirat paskana enkä siis edes treenaa mitään ja vouhotan silti." ;)