keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Jälkimetsää

Tänään oli Tavesin metsäjälki-ilta treenit ja jaoin porukkaa vähän puoliksi, sillä Koivumäkeen ei ihan mahdu 8 koirakon jäljet. Tai mahtuisi kyllä, mutta joutuisi kävelemään jäljen aloituspaikkaan tosi pitkälle ja siinä ilta mukavasti kyllä venyy.  Koivumäen lähellä on meillä nyt tiedossa hyvä jälkipaikka, joten Mikon ja Sari K:n kanssa ajettiin sinne tekemään jäljet. Kävelin Kurtsanille voittajaluokan jäljen 1.5 km pitkän ja aikaa sen kävelyyn menikin 28 min, joten liikuntaa siinä tuli ihan kerrakseen. Lisäksi tämä jälki oli kaikilla mausteilla, kuten kulmilla, terävillä, ojan ylitystä ja kallion rinne nousulla. Huh, onneksi Kurt selvitti tuon jäljen askeltarkasti nostaen jokaisen kepin.

Miko teki Aronille jäljen. Pituudestä ei päästy selville, mutta pitkältä se tuntui ja itse kyllä sekoitin ilmansuunnatkin ihan täysin, kun tuntui, että mennään ihan siksakkia. Jälki kulki märässä sammaleessa, sitten kuivassa ryteikössä ja hetken oli helpompiakin kohtia. Keppejä oli laitettu 5 tyrkylle ja yksi varakeppi vielä sinne jäljen päähän, mikäli menisi sen viimeisen yli. Jälki vanheni 1½ tuntiseksi ja jana oli hyvässä kohdassa. Janalla oli nyt suorassa kulmassa tulo jäljelle ja 5 m oikeassa suunnassa oli makupalapurkki odottamassa Aronia. Janalla Aron suorastaan ryntäsi kohti jälkeä, reagoi siihen hyvin, meni ensin vasempaan, tuikkasi sieltä oikeaan ja taas vasempaan, jälki kulku siis vasempaan, joten pientä säätöä tuossa oli, makupalapurkki kuitenkin löytyi ja siitä päästiin sitten jatkamaan oikeaan suuntaan.

Aron jäljesti tosi hyvin. Nyt kun pidän liinaa sellaisella pienellä pidätteellä koko ajan, tekee Aron rauhallista ja keskittynyttä työtä. Yksi ryteikköinen kohta vaati tarkistusta, mutta muuten mielestäni edettiin koko ajan jonnekin. Miko sanoi, että ihan jäljen päällä mentiin. Keppejä nousi tänään 4/5. Jostain syystä keppi nro 3 jäi sinne matkalle. Aronin työskentelystä olin kyllä mielissäni, koska nyt se ei enää huitele kaasu pohjassa minnekään, vaan ajaa jäljeä kuin kone, tasaisesti ja rauhallisesti.

Kiva oli kyllä jäljestellä uudessa hyvässä paikassa, kiitos seuralaisille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti