Nyt meinaa meikäläisenkin pää mennä pyörälle, kun perheen menoa ja meininkiä riittää.
Töistä tullessa Aron otti harjoitusta maa-käskyistä saaden päiväruokaa. Sitten se riekkui ja rellesti kun laitoin perheelle ruokaa ja puhuin puhelimessa päivän akuutteja asioita. Samalle illalle alkoi Petran uimakoulu, jota on tällä viikolla joka päivä sekä täsmälleen samaan aikaan Petterin sähly. Joten siinä sitten sählättiin, että kumpikin lapsi oli harrastuksissaan oikeilla välineillä. Petterin sähly oli liuksialan koululla, jonka ympäristö oli aivan uusi Aronille. Sählyn ajan siis harjoiteltiin kaikenlaista mm. yksi suora nurmikkojälki. Meni hyvin, hiukka kiirettä vaan pitää siinä jäljellä. Sitten pentu paineli vapaana ja tutustui ympäristöön, ja kutsuin sitten aina tasaisin väliajoin luokse ja pentu sai namia taskusta. Koulunpihassa oli paljon väkeä, mutta häiriö ei pentua vaivanneet, joten otettiin siinä vähän sivulla istumista ja askelsiirtymiä. Sitten kiipeiltiin kivillä, palkkaa tuli, jos Aron kiipesi kiven päälle, kivaa sanoi Aron. Sitten vaan kuljeskeltiin ja oltiin.
Elviksellä on silmätulehdus, rähmii keltaista. Ja Aron tietty käy mielellään katsomassa sitä silmää.....joten Elvis ja Aron on erillään. Lääkitsin Elviksen silmää vanhentuneilla tipoilla, mutta on sekin tyhjää parempi.
Isot pojat ei saaneet siis sen ihmeempää kuin lyhkäisiä remmilenkkejä.
Ja iltaruualla tajusin, että Aron tietää mitä Maa tarkoittaa, upeeta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti