torstai 24. syyskuuta 2009

pikkukoulutuksia kotona

Keskiviikkona kaikilla koirilla oli ohjelmassa metsälenkkiä Vehoniemessä, koska Petteri oli myös mukana lenkillä, mentiin Petterin vauhtia ja ihmeteltiin metsässä syksyn ihmeitä. Joten koirat juoksi sen mitä halusivat.

Kotona Aron otti kaksi kisaluoksetuloa :-) Eli Petri piti Aronia ja minä kävelin kauemmaksi, Aron kävi kuumana ja kun kutsuin Tänne, se tuli varsinkin jälkimmäisellä tosi ripeästi. Palkaksi narupallo, josta se tykkää kovasti ja joka ei perheen partiksille ole koskaan kolahtanut. Olkoon se sitten jatkossa Aronin vauhtiluoksetulojen ekstra-palkka. Sisällä naksuttelin noutokapulan kanssa, Aron nostaa sen maasta ja kapula putoaa kädelleni, mutta vain, jos käsi menee kapulan alle. Sitten yritinkin saada kapulan pitoon vähän kestoa ja saatiinkin jotakin aikaiseksi.

Elvis otti kotipihassa yhden reenisession puunkiertoa ja Elvis menee sitä jo ihan laukalla. jippii. Sitten illalla istuinkin koneen ääressä ja katsoin, löytyykö meille vielä koetta tälle vuodelle. Mutta siltä näyttää, että kokeilemme avoimessa luokassa vasta ensi vuonna, loppuvuoden kokeet on täynnä tai sitten meillä oli jo sovittua ohjelmaa niille päiville, kun jotain olisi vielä voinut koittaa. Joten Elviksen tän päivän koulutukset meni tulevaisuuden visioihin ja näissä päädyin siihen, että jätetään avoimenluokan liikkeiden hinkkaaminen vähän vähemmälle ja otan nyt uusia voittajaa varten olevia juttuja työn alle. Näistä kaukojen seisominen on kokonaan uusi juttu, metallin noutamisista pitää nyt myös työstää (tästä Elvis ei tykkää, vaikka kuinka teininä nouti sitä). Samoin tunnarin kanssa meidän pitää ottaa selkeä vain tunnaria-pätkä. Myös luoksetulojen stopit ja maahanmenot pitäisi saada myös korkeaan arvoon. Joten näillä visioilla jatketaan.

1 kommentti:

  1. Vai on sulla sitten tällainen uusi tuttavuus perheessä! Onneksi olkoon. Treeni iloa koirien kanssa =D

    VastaaPoista