Aron 12 viikkoa sai eilen ensimmäisen rokotuksensa. Poika painoi 9 kg ja eläinlääkäri sanoi, että onpas siinä terävän näköinen kaveri. Juu sitä se on :-) Petteri oli mukana, koska epäili, että Aronia pelottaa rokotus, mutta toisin kävi, eikä Aron huomannutkaan koko rokotusta, kun söi kädestäni samaan aikaan makupaloja. Erityisen mukavaa oli myös, että pentutarkastuksessa kuultu sydämen sivuääni ei enää kuulunut. Aron oli paikallaan ja eläinlääkäri yritti kuulla sitä ääntä pitkään, mutta eipä kuulunut, joten hyvä juttu. Kuukauden päästä uusi rokotus ja pyydän silloin myös toisen eläinlääkärin kuuntelemaan varmuuden vuoksi. Kotiin lähtiessa saimme ohjeeksi ottaa se ilta rauhallisesti, kun rokotus voi kuulemma väsyttää. Katselin siinä pari tuntia Aronia ja mietin, koskahan se väsymys tulee...ja lähdettiin harrastamaan.
Aron puuhasteli sitten Vehoniemen metsässä sammal-jäljellä. Jälki oli 26 m pitkä, sammaleella ja aluksi joka askeleella nami, mutta puolesta välistä eteenpäin laitoin silloin tällöin tyhjiä askeleita. Meni oikein hyvin ja Aron olisi halunnut vielä jatkaa tätä jäljestystä. Omien laskujeni mukaan jälki oli 21 jälki, joten hyvän määrän Aron on ehtinyt niitä jo haistella. Nyt on tarkoitus vielä muutaman viikon ajan puuhastella jälkien kanssa ja sitten jättää se talviteloille, tavoitteet jäljissä on jo saavutettu tältä vuodelta :-) Eli murtuneen maan haju ja jäljellä eteneminen on Aronilla jo mielessä. JÄljen jälkeen kaikki pojat sai verrytellä itseään vajaa puoli tuntia vapaana metsässä ja jatkettiin kohti Valkeakosken kennelkerhon kenttää.
Kentällä Elvis aloitti harjoituksensa. Aluksi seuraamista ja siinä sai aluksi vahvistaa kyllä kontaktia, sillä vähän väliä Elviksen katse tahtoi harhailla kentän laidalle. Nopeilla käännöksillä, tempon muutoksilla ja palkkioilla asenne alkoi löytyä. Tämän jälkeen ruutua, Elvikselllä on aivan liian hyvin opittu se, että ruudussa mennään myös maahan, sillä se menee siellä maahan ennen käskyä. Joten lyhyeltä etäisyydeltä muutama ruutuun meno, joka päätyy seisomiseen. Sitten hyppyä, tää on niin vaikee, herranjestas. Elvis teki ensimmäisen suorituksen täsmälleen kuin kokeessa, eli esteen takana kääntyy aika kaukana, ei istu käskyn kuultuaan ja lähtee sitten tulemaan sieltä hyppäämättä takaisin. Joten tätä sitten jankantiin useamman kerran, että esteen takana on tarkoitus istua ja odottaa käskyä. Onneksi tästä pirun hypystä pääsee heti eroon, kun saamme edes yhden ykköstuloksen avoimessa, sitten mennään kyllä voittajaan heti ;-) Tämän jälkeen tunnaria, ensimmäinen tunnari oli niin, että vierekkäin oli yksi yksittäinen kapula ja pino kapuloita, Elvis haki kyllä nopeasti oman, mutta taisi tehdä ihan haistelematta sen. Petteri asetteli sitten hämykapulat jonoon ja se oikea niiden taakse. Elvis toi oikean, mutta itse häiritsin Elviksen työskentelyä hihkumalla hyväää liian aikaisin. Lopuksi kaketusta ja tein huomion: kun otan siirtymiä kehutamma välillä, paineistuu Elvis siitä ja tekee viimeisessä maahan menossa sitten virheen. Joten otin varman päälle, eli 2 m etäisyydeltä istu-maahan ja siitä palkka. Tänään otan istu-maahan-istu ja sitten palkka.
Lopuksi Aronin vuoro reenailla, naksua ja namia kontaktista, sivulle tuloja ja liiikkeessä kontaktia ja lopuksi pallottelua. Kivaa oli!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti