Mistä tätä energiaa oikein tulee....sillä lähdin aivan aamutuimaan isojen poikien kanssa juoksemaan sen itselleni lupaamani 5 km. Lapset jäi kotiin katsomaan lastenohjelmia ja minä juoksin aamuauringossa, ai että siitä tuli hyvä olo. Nyt siis 2 kertaa viikossa 5 km tuli saavutettua ja täytyy jatkaa sillä ohjelmalla ensi viikko.
No sitten lähdin lasten ja niiden kaverien kanssa uimahalliin ja siellä uiskenneltiin pari tuntia. Tällä välin Aron keräsi voimiaan perhetapaamiseen, sillä mentiin sitten iltapäivällä kohti Ruutanaa Aronin kasvattajalle Riikalle kylään ja tavattiin myös samaa sukua olevat Supo-äiskä, Remus-veli, Loisto-sisko, taustalla hengailivat bc:t Taku, Jojo ja Touho. Penneliinit otti riekkumista ja painimista niin sisällä kuin ulkona, Aron kävi tarkastamassa myös äitinsä mahan-alta, että tuleeko vielä maitoa. Ja Aron pääsi kokeilemaan myös agilitypentu-putkea. Riikka lupasi kuvaa tästä myöhemmin. Aronilla on nyt ikää 10 viikkoa ja se kasvaa aivan silmissä. Aika roikaleelta se jo näytti siskonsa rinnalla.
Kotiin tullessa Aron oli valmista poikaa päiväunille ja Elviksen kanssa lähdettiin lasten kanssa vähän puistoon leikkimään, lasten keinuessa otis Elviksen kanssa reeniä, puunkiertoa, kontaktia, sivulla-istumista, jäävät liikkeet maahanmeno ja seiso ja lopuksi luoksetulon stoppi kaksoiskäskyllä. Ja Elvis meni kuin unelma, se luoksetulon stoppikin oli oikein hyvä ja teki sen vielä laukasta. Jes!
Iltasella naksuttelin Aronille kupillisen ruokaa. Ensin kosketuskeppiä, jota se tekee uskollisen hyvin. Pikkutauon jälkeen Aron nosteli pientä pussukkaa, idea oli vaan nosta helppo esine maasta ja saada se käteeni. Tätä tehtiin hyvällä temmolla, mutta ihan vielä Aron ei itse työnnä tavaraa kättä kohti, nyt käteni liikkuu Aronin suuta kohti ja se saa pudottaa esineen siihen kädelle. Niistä nostoista, mitkä päätyi hyvin käteeni, sai Aron useamman namin. Näin halusin kertoa, että juuri esineen päätyminen minulle on toivottavaa. Huomenna kriteeri kyllä nousee niin, että käsi on paikallaan ja Aronin pitäisi keksiä, että vain esineen pudottaminen kädelleni saa aikaan naksun. Suunnitelmana minulla on, että kaikenlaisten esineiden nouto reenataan kuntoon talven aikana, jolloin heti kevällä päästään tekemään esineruutua. Sitä ennen haluan, että nouto on kunnossa, mutta sen tekeminen me ollaan jo aloitettu. Tosin luovutus ja tavaran pito on sitten ihan erikseen opetettava.
Laitankin tähän tosi pätevän noutovideon linkin, kun siinä näkyy ihanteellista asennetta koiralla, sain tämän linkin Niutasen Erjalta, kiitos kovasti vaikka siitä onkin jo aikaa.
http://s261.photobucket.com/albums/ii41/mohawkjohn19/?action=view¤t=Isa_2008-01-052.flv
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti