lauantai 21. toukokuuta 2011

Bh-koe

Tänään oli sitten kauan odotettu bh-koe vuorossa. Tottelevaisuus suoritettiin meille tutulla kentällä Kyötikkälässä, tuomarina Mervi Savolainen. Siinä vaiheessa kun kaikki koirat tulivat ensin kentälle yhtä aikaa, oli Aron sitä mieltä, ettää mistä hemmetistä nää kaikki on tänne tullut. Siinä jo sitten pörhisteli häntäänsä ja sitä rataa ja minä mietin, että voi hell jos tää jatkuu.
Mutta onneksi sitten suorituksen aikaan kentällä tilanne oli Aronille normaali ja itsenikin tunsin itsevarmaksi. Ilmoittautuminen meni mielestäni hyvin, parimme oli rauhallinen rottweiler. Aron meni ensin makuuseen ja jäi sinne hyvin. Makuu ok ja nousi hyvin ylös.
Sitten meidän vuoro suorittaa. Näissä seuraamisen ensimmäinen suora oli se meille vaikein, kaikki täyskäännökset vasemmalle oli mielestäni hyvät ja vasta aina täyskäännöksen jälkeen koira teki hyvin töitä. Henkilöryhmät kaikki jees, samoin liikkeestä istuminen. Maahanmeno vaati jälleen kaksi käskyä. Me harjoiteltiin tätä koko viikko, mutta joku kaava tässä on nyt Aronilla, käskyn kuultuaan takapuoli välittömästi maahan istuen, salamannopeasti annoin toisen käskyn ja kävi maahan. Luoksetulo oli hyvä ja siinä kun koira istui edessäni, tuijotin vain tuomaria, että koska antaa luvan käskeä koira sivulle. Joten siinä se. Melko helppoa.

Tuomari arvoi meitä näin: urheilullinen pari ja bordercollie, joka osoittaa suurta työskentelyhalua. Seuraamisissa on melko tiivis, käännöksissä tiivis, mutta pitkillä suoralla edistää ja kontakti tippui pariin kertaan. Ohjaajan ainoa virhe oli, että hihna oli oikeassa kädessäni, se piti olla kai vaan vasemmassa. Silti tuomari antoi muistaakseni seuraamisesta parhaan arvosanan, niin hihna kuin ilman hihnaakin. Istuminen myös, liikkeestä maahanmeno taisi olla hyvä, kaksi käskyä verotti siinä. Luoksetulosta en enää muista sanoiko mitään ja paikallamakuukin oli ihan ok. Eli bh-kokeen a-osuus suoritettu hyväksytysti läpi.

Sitten kaupunkiosuuteen jota olen stressannut viimeiset 2 vuotta. Olimme ihan s-marketilla ihan kotini lähellä ja siinä piti kiertää kauppa ympäri ja matkan varrella oli kaikenlaista. Aron haisteli lähinnä jalakäytävän nurmikkoa, sillä monta koiraa oli mennyt siitä jo meitä ennen ja kaikki nostaneet koipeaan siihen alkureitille. Tästä syystä Aron ei huomannut ohi lenkkeilijöitä, pyöräilijän häiriöt ok eli ei välittänyt, vastaantulevasta koirastakin selvitiin ok, henkilöryhmä ja autossa istuvan ihmisen neuvominenkin sujui ihan loistavasti. Sitten se viimeinen ja pahin eli koira naruun kiinni ja minä piiloon. Häiriökoiraa vietiin mielestäni tosi läheltä kytkeyttyä koiraa ja Aron siihen vähän reagoikin. Tuomari sanoi tästä, että selvä reagointi, mutta ei haukkunut eikä äännellyt, ei näyttänyt aggressiiviselta, ilmeisesti häntä kippuralla provoisoituneen näköinen. Pääsimme kuitenkin tästä hyväksytysti läpi, vaikka ajattelin, että tässä se nyt sitten oli. Se rotttiskoira, joka kentällä suoritti meidän kanssa räyhäsi mielestäni oikein kunnolla tässä kohtaa, mutta taisi kuitenkin päästä läpi.
Kaiken kaikkiaan meiltä hyväksytty suoritus!! Hienoa! Kaikkiaan 10 koira oli kokeessa mukana ja ainakin 3 hylättiin jo tottiskentällä. Tuomari sanoi kaikkiaan nähneensä kaikkiaan kolme seuruuta joista tykkäsi, en kehdannut mennä kysymään, että olimmeko yksi niistä. No suorituksen oli kyllä melko haahuiluja ja lisäkäskyillä viritettyjä. Tuomari kuitenkin sanoi, että tervetuloa jälkikokeeseen jos noudot on kunnossa, että kaipa me lähellä koetasoa oltaisiin :-)
Nyt ruokin itseni ja vien koirat sen jälkeen pitkälle metsälenkille, sitä ne nyt odottaa. Huomenna tokoillaan Korrien seurassa jota odotan kovasti.

5 kommenttia:

  1. Onnitteluja kovasti!!! Miksi sä sitä kaupunosuutta olet stressannut? Täytyy tapahtua jotain todella hirveetä, että siinä tulee hyly. Tyyliin selvä päällekarkaus tms

    VastaaPoista
  2. Onnea BH-kokeesta! Hieno homma! =)

    VastaaPoista
  3. Kaarina: Aron on ainoa koiristani, joka vetää hihnassa ja joka kiihtyy kadulla vastaantulevista koirista :-( mutta silloin kun tehdään töitä kentällä tms. se ei välitä niistä. Arki-ohitukset tehdään namien avulla, mutta tuolla kokeessa ei namiavut olleet sallittuja, ohittaminen kuitenkin onnistui ja omassa mielessä nään siinä ogelman.
    Kiitos onnitteluista kaikille, hyvä mieli täällä!!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vielä! Te olitte huippuja!
    Mä luulen, että siihen kolmeen koirakkoon kuului sun ja Aronin lisäksi, malikka- ja potugeesikoirakot. Te olitte ainoot, kenen suraamista voi oikeasti kutsua seuraamiseksi! :D
    Ja se rotikka olis oikeesti hylätty, vaikkei se muualla käyttäytyny huonosti, mutta omistaja sai puhuttua sen läpi. Tiukka linja!

    VastaaPoista
  5. Onnea BH -kokeen suorittamisesta! Ja tsemppiä jälkikokeeseen =)

    VastaaPoista