Treeniä kentällä ja metsässä

Hullulla on huvinsa, joten Miinun kanssa sovittiin, että aloitetaan treenailu lauantai-aamuna klo 9, mentiin Kyötikkälän kentälle, mutta siellä olikin jo väkeä, joten siirryttiin Suoraman koulun pihaan ja siihen nurmikentälle, jossa toko-sm koe aikanaan suoritettiin. Ohjelmassa bh-treeni:
-Aron paikallamakuussa kun Bertta suoritti, makuuta tuli 9.30 min kunnes palasin koiran luo ja palkkasin.
-meidän vuoro suorittaa ja palkkailin melko tiheään, halusin sitä hyvää kontaktia ja virettä. Täyskäännökset vasemmalle huonot, liikkeesstä istuminen hyvä, liikkeestä maahanmeno oli taas vaikea, mutta kun otin erikeen useamman maahanmenon niin alkoi sujua. Sitten luoksetuloa, jossa ensimmäisessä Aron teki hienon stopin, vaikken pyytänyt ;-) Tämän päälle pari suoraa, jossa vahvistin vaan vauhtia, hyvin tuli.

-lopuksi Bertta meni autoon ja tehtiin erikseen yksi tunnari, namipalkka koiralle suuhun ennen etsintää ja Aron teki elämänsä parhaimman tunnari, itse yritin olla, etten katso edes sinne päin enkä yhtään tiennyt missä se oma on. Toi oikean ja oli huippua!!

Sitten metsään:
Esineruudussa Miinun esineitä 4 kpl takana ja Aron haki kaksi kaikkein vaikeinta ja pienintä esinettä. Kahden esineen nostoon tarvittiin kolme lähetystä, keskimmäisellä ei vaan mennyt takarajalle saakka. Hyvä kuitenkin näin, kun olin etukäteen päättänyt, että tänään riittää 2 esinettä.

Jälki:
Miinu oli tehnyt meille haastejäljen. Sisälsi 5 keppiä. Janan Miinu katsoi kuin tuomari ja luulen Aronin tehneen täysin oikein, sillä sovittiin, että Miinu sanoo, takaisin janalle jos on takajäljellä. Tehtiin jälki niin, että Miinu katsoi vain sen janan ja sitten kuulin siellä ekan kepin noston jälkeen loittonevan auton äänen, kaksi siis Aronin kanssa jäljell. Edettiin tosi hyvin, kaksi keppiä nousi varmasti, tosin ajattelin jo siinä vaiheessa, että tämä on sekopäisin jälki ikinä. Jälki kulki välillä ylöspäin ja sittentaas rinnettä alaspäin, yhdessä rinteen ylityksessä minun piti ihan kontata, että pääsin pienelle kukkulalle koiran perässä. Sitten kävelin koiran perässä sellaista reunamaa, että huh ja toivoin vain, että jäljellä oltaisiin. Ylämäen ja ryteikkön jälkeen tultiin sellaiseen kohtaan, missä oli jyrkkä kallio edessä, Aron pyrki sitä kallioo ylös, nokka pystyssä seisoi kalliota vasten ja näytti, että siellä se menee. Itse mietin, että miten ihmeessä me päästään tuosta. Aron lähti kiipeämään kalliota, mutta noin 1.5 korkeudella tassut lipesi ja se putosi selälleen siihen eteeni. Ravisteli turkkiaan ja nokka vaan kohti yläilmaa. Mitä ihmettä tässä kohtaa pitäisi tehdä? Otin sitten koiran pois ikään kuin jäljeltä,( homma mistä en tykkää yhtään ja mitä en koskaan tee, mutta nyt oli pakko) vein kallion oikeaa laitaa kallion päälle ja sieltä jälki jatkui. Koira kulki eteenpäin kunnes oltiin takaisin autolla, eli kaksi keppiä taskussa. Me oltiin kumpikin siinä vaiheessa ihan kuolleita, sillä maaston nousut ja ryteiköt oli hirveitä. Jäljesti mielestäni tuon kallionkohdan jälkeen, mutta yhtään keppiä ei löytynyt sen rytäkän jälkeen. Soitin Miinulle, joka sanoi, että joo se keppi on siinä heti kallion päällä noin 20 m eteenpäin jyrkästä kohdasta. Ja eikun takaisin metsään ja siihen kallion alle. Taas Aron katseli, että tuosta se menee, mutten pääse. Kierrettiin kallion vasenlaita ja sieltä Aron nosti jäljen ja sen kepin, vau!! Sitten matka jatkui ja mentiin seuraavalle kepille, jossa pidin loppupalkkauksen. Tämä viimeinen pätkä oli vauhdiltaan todella laahustavaa, hiki virtasi minulla, sydän oli pysähtyä, Aron lähes laahasi itseään kohti viimeistä keppiä, mutta kun se itse nosti ja ilmaisi sen kepin, oli tähän paras lopettaa. Sekopäisin jälki ikinä, mutta varmasti kasvattava. Nyt Aron saa levätä loppupäivän ja huomisenkin, sen se on nyt ansainnut! Kiitos Miinu haasteista :-)