Torstaina käytiin koirien kanssa vain reilun tunnin metsälenkki, pojat kiisivät halki metsän. Toinen tunti menikin sitten turkkejä siivotessa, sillä miljoona risua turkissa ja mukava soinen rapa, sillä välillä tuo porukka kävi pulahtamassa milloin missäkin suo-ojassa.
Perjantaina treenailin tokoa kotipihassa. Valmiina oli ruutu, missä oli lelu ja kapeahkolla kentälläni luoksetulomerkit kentän oikeassa laidassa. Kahteen kertaan Aron paineli yhdelle luoksetulomerkille ruutu-käskyllä. Lopulta se bongasi ruudun ja sai sieltä sitten palkan, kun viitsi juosta suoraan eteenpäin.
Tämän jälkeen otin luoksetulossa vauhtia ja ensin koko pitkä luoksetulo vauhtipalkalla, sitten seisomisesta vauhtipalkalla ja lopulta koira maahan ja siitä tänne-käsky vauhtipalkalla. Näiden jälkeen saikin juosta taas ruutuun, jossa oli lelu valmiina, olin pudottanut sen Aronilta salaa sinne, joten toivottavasti yllättyi iloisesti.
Sitten näiden vauhdikkaiden osuuksien jälkeen tunnarin pariin. Tässä oma piilotettu keskelle sellaisen kepin alle, Aron tietää jo tän, sillä ei haistellut paljoakaan niitä muita, etsi vain sitä omaa. Mutta oma tuli ja riemuhan siitä repesi :-) Sitten juoksutin vähän puun ympäri, yksi hyvä stoppi ja takaisin tunnarin ääreen. Nyt en ollut piilottanut mitään, kova etsintä ja oma tuli. Haen ihan tarkoituksella nyt sitä, että tunnarille mennään läähätystilassa. Onnistumisprosettin on kyllä ollut nyt näissä viikon verran 100%
Illalla oli vielä agi-treenit. Korvauskerta viime viikolta, kun meidän ryhmän aikaan treenihallissa oli jotain muuta ohjelmaa. Vuorossa oli ratatreeni, 1-luokan hyppyrata Anne Huittisen käsialaa. Käytiin rataa ensin ilman koiraa ja sitten baanalle. Aronin kanssa tykättiin kaasuttaa ja vitsi meillä on kivaa. Kovassa vauhdissa itselleni tuli kyllä oikosulkuja, että mihin sitten mentiin, mutta onneksi koira oli aina putkessa silloin, eikä nähnyt omaa sekoiluani. Radassa oli myös kohta, missä parhaaksi osoittaui persjättö. En millään olisi halunnut luottaa koiraani, että se tulee sieltä selkäni takaa, mutta tulihan se ja muutaman toiston jälkeen meno oli oikein sujuvaa siinä kohtaa. Kepeillä oli verkot ja näytti lähes vaaralliselta, kun Aron ampui muurilta kepeille ja nenä jäi kiinni välillä verkkoon. Tässä uusinnalla Laura sanoi, ettei mun tarvi lähettää kepeille niin vauhdilla, voin ottaa väliin sellaisen puolipidätteen ja sitten antaa käskyn. Nyt menikin hyvin. Mutta vitsit miten hienoo kaiken kaikkiaan. Voi sitä vauhdin hurmaa :-) Ei vaan huomasin kyllä, että jos me molemmat lennetään siellä, niin virheiden määrä kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti